Kirjoittaja
Kanis
Julkaistu
Pelit
Lisätiedot
Arvostelukappale oli myyntiversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Nordisk Filmille.
Erilaisten extreme-lajien kirjo on viime vuosina laajentunut
laajentumistaan. Ilmiöön on ollut osaltaan vaikuttamassa jo PlayStation
Onelta tuttu Tony Hawk's Pro Skater, joka on poikinut lukemattomia
jatko-osia. Rullalautailun ohella virtuaaliseen muotoon on käännetty
lukuisia muitakin lajeja, kuten lumilautailu, BMX-pyöräily ja surffaus.
Nyt uutena lajina extreme-pelien sarjaan liittyy maailmalla kovassa
kasvussa oleva wakeboarding. Idealtaan tämä tuore urheilumuoto
muistuttaa muita kaistapäisiä lajeja: urheilija surffaa veneen perässä
temppuillen kahdella veneen luomalla aallolla. Olennaisena osana lajiin
kuuluvat myös grindit, isot hyppyrit sekä muut extreme-ympyröistä tutut
elementit. Shaun Murrayn tähdittämä Wakeboarding Unleashed pyrkii
tuomaan tämän uuden lajin suuren yleisön tietoisuuteen virtuaalisessa
muodossa. Realistisuudesta on pelin osalta tingitty pelattavuuden
nimissä, sillä lajin tarjoamista edellytyksistä on menty aika paljon
pidemmälle.
Wakeboarding Unleashed ei Tony Hawk's Undergroundin tavoin pyri kertomaan tarinaa aloittelevasta extreme-lajin harrastajasta, vaan vanhojen Haukkojen tyyliin peli on jakautunut erillisiin pieniin kenttiin. Näissä suoritetaan aina tietyt vakiotehtävät ja hyvästä menestyksestä palkitaan pääsyllä eteenpäin. Ärsytystä herättäneiden tasojen aikarajojen sijaan pelissä on käytössä groove-mittari, joka tyhjentyy hiljalleen koko ajan, mutta täyttyy temppuja tekemällä. Taitavaksi kehittyessään pelisessiot luonnollisesti pitenevät, vaikka toisaalta ne eivät veny loputtoman pitkiksi, sillä ajan kanssa groove alkaa vähentyä yhä nopeammin.
Kentissä piisaa vaihtelua
Toimeksiantojen osalta peli noudattaa perinteistä linjaa: joka tasossa on tietyt vakiotehtävät, jotka täytyy suorittaa seuraaviin kenttiin päästäkseen. Esimerkiksi tarpeeksi suuren pistemäärän sekä onnistuneen kombon suorittaminen ovat pelin toimeksiantojen peruskauraa. Tämäntyyppisten tehtävien lisäksi mukana on joukko haasteita, jotka tulee suorittaa tietyn aikarajan sisällä. Esimerkiksi pelaajan pitäisi pystyä keräämään yhden kombon aikana kentästä kymmenen numerokuvaketta, jotka on ripoteltu pitkin tiettyä grindauspaikkaa.
Suurin osa tehtävistä on extreme-peleille hyvinkin tuttua huttua, mutta joitakin poikkeuksiakin löytyy. Eräissä haasteissa tapahtumat on nimittäin kuvattu kaukaa pelaajan edestä ja oudon kuvakulman myötä vaikeustaso kasvaa yllättävän paljon. Huonon näkyvyyden käyttäminen haastetta lisäävänä tekijänä tuntuu kuitenkin hieman epäreilulta. Muutenkin tehtävät alkavat maistua jo puulta, sillä extreme-pelien kaavaa noudatetaan turhan orjallisesti. Toisaalta Wakeboarding Unleashediin on istutettu tiettyjä haasteita, joita ei ole extreme-ympyröissä pahemmin nähty. Esimerkiksi aika ajoin vastaan tulee ajopelejä muistuttavia osioita, joissa ajetaan veneellä tiettyä rataa ympäri. Tämänkaltaisissa osuuksissa kuitenkin näkyy, ettei pelitiimin pääasialliseen kuvaan kuulu ajopelien tekeminen, ja osiot tuntuvatkin lähinnä pakkopullalta. Vaihtelua on siis yritetty saada mukaan, mutta tulos ei ole kovin onnistunut.
Kenttiä Wakeboarding Unleashed tarjoaa yksitoista kappaletta. Ne eroavat teemojensa osalta mukavasti toisistaan lukuun ottamatta paria pientä poikkeusta. Aurinkoisten hiekkarantojen lisäksi voi lautailla muun muassa Hongkongin satama-alueella sekä sumuisella sotalaivojen hautausmaalla. Ympäristöt tarjoavat erinomaiset edellytykset hurjille tempuille; esimerkiksi grindaamaan pääsee tykkien piippujen sekä satamarakennusten päällä. Selvää "kieli poskessa" -meininkiä on siis havaittavissa, eikä tällä osa-alueella jäädä kilpailijoiden varjoon. Kentät eroavat muiden extreme-tuotosten vastaavista siinä, että vene kuljettaa pelaajaa ennalta määrättyjä reittejä. Mitään hirvittävän laajoja kentät eivät kuitenkaan ole, sillä kierros kestää keskimäärin pari minuuttia.
Vaihtelua tasoihin saa halutessaan käyttämällä vaihtoehtoisia reittejä, jotka aktivoidaan osumalla niitä symboloiviin kuvakkeisiin. Pääreitistä poiketaan vain hieman, joten kierros ei muutu olennaisesti. Kiertoteiden ohella pelaaja voi päästä uusiin paikkoihin irrottamalla otteensa veneen köydestä. Näin ollen ulottuville avautuvat paikat, joihin pääsemiseen köyden pituus ei riitä. Usein parhaat pisteiden saalistuspaikat ovatkin veneelle ulottumattomassa paikassa. Pelaajan on osattava siis oikea-aikaisesti irrottaa ote köydestä, ja laudan vauhdin hiljentyessä päästävä sopivaan paikkaan suorittamaan temppuja. Mikäli vauhti loppuu kokonaan ilmestyy pelihahmo takaisin veneen perään. Pelin ehdottomasti paras puoli onkin erikoinen venesysteemi, joka saa tuotoksen erottumaan muista extreme-julkaisuista. Ummehtunutta genreä on siis pystytty jossain määrin tuulettamaan uudenlaisen lajin tarjoamien mahdollisuuksien myötä.
Idearikkaus on pelin suola
Wakeboarding Unleashedin selkärankana voidaan pitää uramoodia, joka toistaa samoja kaavoja kuin genren muut kilpailijat. Pelaaja etenee pikkuhiljaa kohti loppua lautailijan taitojen kehittyessä. Yhteensä mukana on seitsemän hahmoa, jotka eroavat toisistaan aluksi melko paljon, mutta pelin edistyessä erot tasaantuvat. Loppujen lopuksi hahmovalinnassa ratkaisee vain lautailijan ulkonäkö sekä hänen osaamat erikoistemppunsa. Kaikilta löytyy samat peruskikat, ja muutenkin temppukirjo on muista extreme-peleistä tuttu.
Uratilan ohella yksinpelinä voi tahkota vapaasti tasoja, mutta mitään uutta mielenkiintoista ei tarjota. Onneksi kaksinpelissä on hieman enemmän yritystä, sillä pari tuoretta ideaa on mukana. Tug-O-War-pelimuodossa pelaajat yrittävät tehdä temppuja, ja mitä parempia pistemääriä onnistuu saamaan, sitä lyhyemmäksi vastustajan köysi muodostuu. Lopulta, kun toisen köysi on niin lyhyt, ettei temppuja saa suoritettua, loppuu peli siihen. Toinen ja samalla fiksumpi uusi pelimuoto on co-op-moodi, jossa pelaajat pääsevät tekemään yhteistyötä. Siinä kaksi pelaajaa jakavat moottoriveneen kuskin sekä lautailijan osat keskenään ja suorittavat tasoissa tehtäviä yksinpelin tapaan. Harmillista kyllä, co-op-pelimuodossa ei päästä pelaamaan uramoodista tuttuja kenttiä, vaan ne on korvattu muutamalla kaksinpeliä varten suunnitellulla tasolla. Toisaalta kyseiset kentät soveltuvat paremmin yhteistyöhön, ja niihin on ripoteltu tekemistä sekä lautailijalle että veneen kuljettajalle. Kun lautailija yrittää tehdä pitkää komboa, voi venekuski samalla suorittaa omia tehtäviään. Niihin kuuluu esimerkiksi hyppyristä kyllin pitkälle loikkaaminen. Näin ollen molemmilla riittää puuhasteltavaa, ja lyhyydestään huolimatta co-op-moodi jättää hyvän maun suuhun.
Viimeinen silaus puuttuu
Ulkoasun osalta peli ei yllätä. Ympäristöt näyttävät hyvin kliinisiltä ja maisemat tuovat mieleen genren muut edustajat. Toisaalta osa tasoista loistaa mielikuvituksellisuudellaan, mutta joukkoon mahtuu myös tylsännäköisiä ja harmaita kenttiä. Erityisesti Venetsia loputtomine talorivistöineen jää mieleen. Puolustukseksi kuitenkin sanottakoon, että sääolosuhteet on pelissä onnistuttu toteuttamaan erinomaisesti. Veden kautta maisemat peilautuvat nätisti ja horisontti näyttää osassa tasoista pelottavan aidolta.
Harmi kyllä, musiikillinen anti ei pysty edes siihen, mihin graafisella puolella päästään. Kappalevalikoima on kieltämättä laaja, mutta suurimmaksi osaksi musiikki jää pelkäksi taustajumputukseksi. Tunnetuimmista esiintyjistä mainittakoon Van Halen, joka esittää Unchained-kappaleensa vuodelta 1981.
Sapiskaa on vielä annettava teknisestä toteutuksesta. Välillä onnistunut pelisuoritus hylätään ilman minkäänlaisia selityksiä, mikä ärsyttää varsinkin vaikeissa kohdissa. Lautailijan äkillinen kaatuminen on myös turhan yleinen vaiva, eikä kiukunpuuskilta voi välttyä.
Kyllähän tämä maistuu
Ennen kaikkea Wakeboarding Unleashedista jää mieleen erikoinen venesysteemi, joka erottaa pelin extreme-pelien tulvasta. Myös onnistunut, joskin melko lyhyt co-op-moodi yllättää, samoin kuin erinomainen tasosuunnittelu. Kun uramoodin saa läpi, pääsee katselemaan lyhyitä videopätkiä hahmojen edesottamuksista tosielämässä. Wakeboarding Unleashedin puitteet ovat siis tutut, ja tuotosta voisikin kutsua turvalliseksi valinnaksi extreme-pelien saralla, niin hyvässä kuin pahassa.
Wakeboarding Unleashed ei Tony Hawk's Undergroundin tavoin pyri kertomaan tarinaa aloittelevasta extreme-lajin harrastajasta, vaan vanhojen Haukkojen tyyliin peli on jakautunut erillisiin pieniin kenttiin. Näissä suoritetaan aina tietyt vakiotehtävät ja hyvästä menestyksestä palkitaan pääsyllä eteenpäin. Ärsytystä herättäneiden tasojen aikarajojen sijaan pelissä on käytössä groove-mittari, joka tyhjentyy hiljalleen koko ajan, mutta täyttyy temppuja tekemällä. Taitavaksi kehittyessään pelisessiot luonnollisesti pitenevät, vaikka toisaalta ne eivät veny loputtoman pitkiksi, sillä ajan kanssa groove alkaa vähentyä yhä nopeammin.
Kentissä piisaa vaihtelua
Toimeksiantojen osalta peli noudattaa perinteistä linjaa: joka tasossa on tietyt vakiotehtävät, jotka täytyy suorittaa seuraaviin kenttiin päästäkseen. Esimerkiksi tarpeeksi suuren pistemäärän sekä onnistuneen kombon suorittaminen ovat pelin toimeksiantojen peruskauraa. Tämäntyyppisten tehtävien lisäksi mukana on joukko haasteita, jotka tulee suorittaa tietyn aikarajan sisällä. Esimerkiksi pelaajan pitäisi pystyä keräämään yhden kombon aikana kentästä kymmenen numerokuvaketta, jotka on ripoteltu pitkin tiettyä grindauspaikkaa.
Suurin osa tehtävistä on extreme-peleille hyvinkin tuttua huttua, mutta joitakin poikkeuksiakin löytyy. Eräissä haasteissa tapahtumat on nimittäin kuvattu kaukaa pelaajan edestä ja oudon kuvakulman myötä vaikeustaso kasvaa yllättävän paljon. Huonon näkyvyyden käyttäminen haastetta lisäävänä tekijänä tuntuu kuitenkin hieman epäreilulta. Muutenkin tehtävät alkavat maistua jo puulta, sillä extreme-pelien kaavaa noudatetaan turhan orjallisesti. Toisaalta Wakeboarding Unleashediin on istutettu tiettyjä haasteita, joita ei ole extreme-ympyröissä pahemmin nähty. Esimerkiksi aika ajoin vastaan tulee ajopelejä muistuttavia osioita, joissa ajetaan veneellä tiettyä rataa ympäri. Tämänkaltaisissa osuuksissa kuitenkin näkyy, ettei pelitiimin pääasialliseen kuvaan kuulu ajopelien tekeminen, ja osiot tuntuvatkin lähinnä pakkopullalta. Vaihtelua on siis yritetty saada mukaan, mutta tulos ei ole kovin onnistunut.
Kenttiä Wakeboarding Unleashed tarjoaa yksitoista kappaletta. Ne eroavat teemojensa osalta mukavasti toisistaan lukuun ottamatta paria pientä poikkeusta. Aurinkoisten hiekkarantojen lisäksi voi lautailla muun muassa Hongkongin satama-alueella sekä sumuisella sotalaivojen hautausmaalla. Ympäristöt tarjoavat erinomaiset edellytykset hurjille tempuille; esimerkiksi grindaamaan pääsee tykkien piippujen sekä satamarakennusten päällä. Selvää "kieli poskessa" -meininkiä on siis havaittavissa, eikä tällä osa-alueella jäädä kilpailijoiden varjoon. Kentät eroavat muiden extreme-tuotosten vastaavista siinä, että vene kuljettaa pelaajaa ennalta määrättyjä reittejä. Mitään hirvittävän laajoja kentät eivät kuitenkaan ole, sillä kierros kestää keskimäärin pari minuuttia.
Vaihtelua tasoihin saa halutessaan käyttämällä vaihtoehtoisia reittejä, jotka aktivoidaan osumalla niitä symboloiviin kuvakkeisiin. Pääreitistä poiketaan vain hieman, joten kierros ei muutu olennaisesti. Kiertoteiden ohella pelaaja voi päästä uusiin paikkoihin irrottamalla otteensa veneen köydestä. Näin ollen ulottuville avautuvat paikat, joihin pääsemiseen köyden pituus ei riitä. Usein parhaat pisteiden saalistuspaikat ovatkin veneelle ulottumattomassa paikassa. Pelaajan on osattava siis oikea-aikaisesti irrottaa ote köydestä, ja laudan vauhdin hiljentyessä päästävä sopivaan paikkaan suorittamaan temppuja. Mikäli vauhti loppuu kokonaan ilmestyy pelihahmo takaisin veneen perään. Pelin ehdottomasti paras puoli onkin erikoinen venesysteemi, joka saa tuotoksen erottumaan muista extreme-julkaisuista. Ummehtunutta genreä on siis pystytty jossain määrin tuulettamaan uudenlaisen lajin tarjoamien mahdollisuuksien myötä.
Idearikkaus on pelin suola
Wakeboarding Unleashedin selkärankana voidaan pitää uramoodia, joka toistaa samoja kaavoja kuin genren muut kilpailijat. Pelaaja etenee pikkuhiljaa kohti loppua lautailijan taitojen kehittyessä. Yhteensä mukana on seitsemän hahmoa, jotka eroavat toisistaan aluksi melko paljon, mutta pelin edistyessä erot tasaantuvat. Loppujen lopuksi hahmovalinnassa ratkaisee vain lautailijan ulkonäkö sekä hänen osaamat erikoistemppunsa. Kaikilta löytyy samat peruskikat, ja muutenkin temppukirjo on muista extreme-peleistä tuttu.
Uratilan ohella yksinpelinä voi tahkota vapaasti tasoja, mutta mitään uutta mielenkiintoista ei tarjota. Onneksi kaksinpelissä on hieman enemmän yritystä, sillä pari tuoretta ideaa on mukana. Tug-O-War-pelimuodossa pelaajat yrittävät tehdä temppuja, ja mitä parempia pistemääriä onnistuu saamaan, sitä lyhyemmäksi vastustajan köysi muodostuu. Lopulta, kun toisen köysi on niin lyhyt, ettei temppuja saa suoritettua, loppuu peli siihen. Toinen ja samalla fiksumpi uusi pelimuoto on co-op-moodi, jossa pelaajat pääsevät tekemään yhteistyötä. Siinä kaksi pelaajaa jakavat moottoriveneen kuskin sekä lautailijan osat keskenään ja suorittavat tasoissa tehtäviä yksinpelin tapaan. Harmillista kyllä, co-op-pelimuodossa ei päästä pelaamaan uramoodista tuttuja kenttiä, vaan ne on korvattu muutamalla kaksinpeliä varten suunnitellulla tasolla. Toisaalta kyseiset kentät soveltuvat paremmin yhteistyöhön, ja niihin on ripoteltu tekemistä sekä lautailijalle että veneen kuljettajalle. Kun lautailija yrittää tehdä pitkää komboa, voi venekuski samalla suorittaa omia tehtäviään. Niihin kuuluu esimerkiksi hyppyristä kyllin pitkälle loikkaaminen. Näin ollen molemmilla riittää puuhasteltavaa, ja lyhyydestään huolimatta co-op-moodi jättää hyvän maun suuhun.
Viimeinen silaus puuttuu
Ulkoasun osalta peli ei yllätä. Ympäristöt näyttävät hyvin kliinisiltä ja maisemat tuovat mieleen genren muut edustajat. Toisaalta osa tasoista loistaa mielikuvituksellisuudellaan, mutta joukkoon mahtuu myös tylsännäköisiä ja harmaita kenttiä. Erityisesti Venetsia loputtomine talorivistöineen jää mieleen. Puolustukseksi kuitenkin sanottakoon, että sääolosuhteet on pelissä onnistuttu toteuttamaan erinomaisesti. Veden kautta maisemat peilautuvat nätisti ja horisontti näyttää osassa tasoista pelottavan aidolta.
Harmi kyllä, musiikillinen anti ei pysty edes siihen, mihin graafisella puolella päästään. Kappalevalikoima on kieltämättä laaja, mutta suurimmaksi osaksi musiikki jää pelkäksi taustajumputukseksi. Tunnetuimmista esiintyjistä mainittakoon Van Halen, joka esittää Unchained-kappaleensa vuodelta 1981.
Sapiskaa on vielä annettava teknisestä toteutuksesta. Välillä onnistunut pelisuoritus hylätään ilman minkäänlaisia selityksiä, mikä ärsyttää varsinkin vaikeissa kohdissa. Lautailijan äkillinen kaatuminen on myös turhan yleinen vaiva, eikä kiukunpuuskilta voi välttyä.
Kyllähän tämä maistuu
Ennen kaikkea Wakeboarding Unleashedista jää mieleen erikoinen venesysteemi, joka erottaa pelin extreme-pelien tulvasta. Myös onnistunut, joskin melko lyhyt co-op-moodi yllättää, samoin kuin erinomainen tasosuunnittelu. Kun uramoodin saa läpi, pääsee katselemaan lyhyitä videopätkiä hahmojen edesottamuksista tosielämässä. Wakeboarding Unleashedin puitteet ovat siis tutut, ja tuotosta voisikin kutsua turvalliseksi valinnaksi extreme-pelien saralla, niin hyvässä kuin pahassa.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja