Kirjoittaja
Yargo
Julkaistu
Lisätiedot
Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Nokialle.
Tom Clancy siellä, Tom Clancy täällä
Ensimmäinen N-Gagen Splinter Cell käännettiin GBA:n versiosta, joten kyseessä oli kohtalaisen onnistunut 2D-grafiikoilla toteutettu sivuttain skrollaava hiiviskelypeli. Tom Clancy -peleillä on tapana juurtua tavalla tai toisella jokaiselle olemassa olevalle pelialustalle, joten ei ole mikään yllätys, että Splinter Cell -saagan kolmas osa Chaos Theory käännettiin myös N-Gagelle. Yllättävää tosin on se, että tällä kertaa kyseessä ei ole mikään vesitetty 2D-peli, vaan 3D-grafiikoin toteutettu isommilta konsoleilta tuttu Splinter Cell kaikkine temppuineen.
Tarinan teema kietoutuu Tom Clancyn perinteille uskollisesti informaatiosodan ympärille. Demokratian (eli Amerikan) viholliset löytävät keinon murtautua valtiollisiin tietojärjestelmiin. Tämä ei tietenkään käy päinsä, joten miehemme NSA:sta, eli kyynisen Sam Fisherin, täytyy soluttautua syvälle erilaisiin vihulaisten vartioimiin paikkoihin. Splinter Cell ei ennenkään ole ollut merkittävä juonellisista ansioistaan, vaan sen vahvuus on immersiivisissä ja tunnelmallisissa tehtävissä, jotka saavat pelaajan todella tuntemaan itsensä vakoilijaksi jossakin vihollisrajojen takana. Jos tuo tunne jäi hieman puolitiehen edellisessä N-Gagen Splinter Cell -käännöksessä, on se nyt mukana senkin edestä.
N-Gagen rauta ei aseta rajoituksia pelkästään pelien graafiselle ulkoasulle, mutta myös pelattavuudelle. Analogisen ohjaimen puuttuessa on 3D-pelien ohjaaminen yleensä kinkkistä, ja ajatuksena Splinter Cellin kaltaisen tarkkuutta vaativan pelin pelaaminen pelkästään ristiohjaimella ja joillakin napeilla vaikuttaa lähes painajaiselta. Gameloft on onneksi hionut jo Ghost Recon: Jungle Stormista tutun pelimoottorinsa lähelle täydellisyyttä, sillä Chaos Theoryn pelaaminen luonnistuu pienen harjoittelun jälkeen kuin tanssi. Sam Fisher liikkuu ristiohjaimesta ja hänen ympärillään pyörivää kameraa ohjataan numeronapeista 2,4,6 ja 8. Kameran kontrollointi onkin ainoa asia, joka vaatii tottumista. Analogisuuden puuttuminen toki tuo silloin tällöin ongelmia esimerkiksi tähtäämiseen, mutta pelin temmon ollessa rauhallinen ei tämä juuri aiheuta pahoja ongelmia.
Tieto on valtaa, nimittäin väkivaltaa
Jos aikaisemman N-Gagen Splinter Cellin Sam Fisher oli lähinnä yhden tempun kone, ei hän sitä enää tässä ole. Kaikki vanhat jekut onnistuvat, kuten putkista roikkuminen, lukkojen tiirikointi ja tietokoneiden hakkerointi. Valoja ei jostain syystä voi ampua pimeäksi, mutta silloin tällöin ne voi pimentää valokytkimestä tai sähköpaneelia näpelöimällä. Sadistit haluavat luonnollisesti erilaisia keinoja vaimentaa vihulaisia, eikä valikoimaa ole köyhdytetty tälläkään saralla. Fisher voi hiipiä vihulaisen taakse ja ottaa hänet panttivangikseen. Joskus terroristilta voi puristaa irti tarpeellista tietoa, mutta yleensä riittää että heidät laittaa tainnoksiin niin sanotulla käänteisellä kuristusotteella. Kaikkein sadistisimmat toki voivat joskus käyttää myös "viidettä vapautta" ja tehdä Sam Fisherin uudella lelulla, viidakkoveitsellä, korvasta korvaan ulottuvan hymyn. Splinter Cell -veteraaneille tuttua aseistusta löytyy myös, kuten vaimennettu pistooli tai monipuolinen viimeistä huutoa oleva rynnäkkökivääri SC-20K.
Tehtävärakenteet on myös ehostettu isompien laitteiden Chaos Theoryjen tasolle. Perinteisesti tehtävät ovat edenneet varsin putkimaisesti yhdestä tavoitteesta toiseen. Tällä kertaa voi pakollisten velvoitteiden lisäksi suorittaa vaihtoehtoisia tavoitteita. Muutenkin tehtävät ovat avoimempia, joten ne tarjoavat pelaajalle lukuisia läpäisymahdollisuuksia. Uusintapelaamista kannustavat myös tehtäväkohtaiset pistelistat. Pelaaja voi lähettää tuloksensa N-Gage Arenan tulospalveluun, minkä mukana siirtyy myös pelivideo pelaajan suorituksesta muiden tiirailtavaksi. Täten pelaaja voi ladata Arenalta huipputulosten tekijöiden videoita, joiden avulla voi parantaa omaa suoritustaan.
Ulkonäöltään Splinter Cell Chaos Theory on N-Gagen pelien eliittiä. Yleensä N-Gagella ei ole juuri ollut mahdollisuutta näyttäviin valaistusefekteihin, mutta niiden ollessa tässä tärkeässä asemassa, on niihin panostettu kiitettävästi. Mitään dynaamisia varjoja ei pelistä luonnollisesti löydy, mutta muuten valaistus toimii niin tunnelman luojana kuin pelillisenä elementtinä. Myös hahmomallinnukset tekstuureineen näyttävät erittäin hyviltä ja animointi on viimeisteltyä. Näyttävyydestään huolimatta peli toimii siedettävällä ruudunpäivitysnopeudella lukuun ottamatta joitakin hetkittäisiä yskähdyksiä, jotka eivät iloa rauhallisesti etenevässä pelissä pääse pilaamaan. Erityismaininnan ansaitsevat yönäkö- ja lämpökameramoodi, jotka näyttävät erittäin hienoilta jopa N-Gagen pienellä ruudulla.
Täällä sotilas. Kuuleeko vakooja?
Tom Clancy -peleissä äänitoteutus on aina ollut ykkösluokkaa ja sama pätee myös N-Gagen Splinter Cell Chaos Theoryyn. DJ/tuottaja Amon Tobinin luoma sekoitus drum'n'bassia yhdistettynä James Bond -tyyliseen agenttimusiikkiin tuo juuri oikean säväyksen Splinter Cellin kaltaiselle interaktiiviselle teknojännitysnäytelmälle. Äänimaailma on tuttu lähes sellaisenaan aikaisemmista isompien konsoleiden Splinter Celleistä, joten aseet, askeleet ja muut efektit kuulostavat vakuuttavilta jopa N-Gagen muuten kovin nuhaisesta kaiuttimesta. Ainoa pettymys äänitoteutuksessa on tehtävien aikainen dialogi, jota ei puhuta ääneen, vaan pelaaja joutuu lukemaan sen ruudulta tekstinä. Täten N-Gagella ei kuulla Michael Ironsiden jylhää bassoääntä muuten kuin parissa välianimaatiossa.
Splinter Cell Chaos Theory on pakko-ostos kaikille N-Gagen omistajille jo yksinpelin ansiosta, mutta moninpelinä se nousee vielä aivan uuteen laatuluokkaan. Bluetoothin välityksellä voi kaksi pelaajaa pelata viisi yksinomaan tälle pelimuodolle omistettua kenttää yhteistyössä. Pelaajat joutuvat valitsemaan erikoistumisensa, jolloin toinen pelaa raskaasti aseistettua vakoilijaa, kun taas toisen erikoistaitona on kameroiden ja hälytyslasereiden lamauttaminen sekä tietokoneiden hakkeroiminen. Näin pelaajat joutuvat lyömään päänsä yhteen selvitäkseen kartoista, mikä luonnollisesti on mitä suurinta hupia. Lisäksi kahdesta neljään pelaajaa voi pelata toisiaan vastaan Splinter Cell Pandora Tomorrowista tutussa pelimuodossa, jossa toinen puoli pyrkii murtautumaan kolmelle tietokoneelle toisen joukkueen vartioidessa niitä. Kuten arvata saattaa, vaatii tämä muoto vähintään sen neljä pelaajaa ollakseen mielekästä.
Jos N-Gagen pelivalikoima on kokonaisuudessaan ollut pienoinen pettymys mobiilipelilaitteen omistajille, ovat viime kuukaudet olleet kulta-aikaa. Splinter Cell Chaos Theory on jälleen yksi hieno lisä mobiilipelikokoelmaan ja ehdottomasti omistamisen arvoinen.
Ensimmäinen N-Gagen Splinter Cell käännettiin GBA:n versiosta, joten kyseessä oli kohtalaisen onnistunut 2D-grafiikoilla toteutettu sivuttain skrollaava hiiviskelypeli. Tom Clancy -peleillä on tapana juurtua tavalla tai toisella jokaiselle olemassa olevalle pelialustalle, joten ei ole mikään yllätys, että Splinter Cell -saagan kolmas osa Chaos Theory käännettiin myös N-Gagelle. Yllättävää tosin on se, että tällä kertaa kyseessä ei ole mikään vesitetty 2D-peli, vaan 3D-grafiikoin toteutettu isommilta konsoleilta tuttu Splinter Cell kaikkine temppuineen.
Tarinan teema kietoutuu Tom Clancyn perinteille uskollisesti informaatiosodan ympärille. Demokratian (eli Amerikan) viholliset löytävät keinon murtautua valtiollisiin tietojärjestelmiin. Tämä ei tietenkään käy päinsä, joten miehemme NSA:sta, eli kyynisen Sam Fisherin, täytyy soluttautua syvälle erilaisiin vihulaisten vartioimiin paikkoihin. Splinter Cell ei ennenkään ole ollut merkittävä juonellisista ansioistaan, vaan sen vahvuus on immersiivisissä ja tunnelmallisissa tehtävissä, jotka saavat pelaajan todella tuntemaan itsensä vakoilijaksi jossakin vihollisrajojen takana. Jos tuo tunne jäi hieman puolitiehen edellisessä N-Gagen Splinter Cell -käännöksessä, on se nyt mukana senkin edestä.
N-Gagen rauta ei aseta rajoituksia pelkästään pelien graafiselle ulkoasulle, mutta myös pelattavuudelle. Analogisen ohjaimen puuttuessa on 3D-pelien ohjaaminen yleensä kinkkistä, ja ajatuksena Splinter Cellin kaltaisen tarkkuutta vaativan pelin pelaaminen pelkästään ristiohjaimella ja joillakin napeilla vaikuttaa lähes painajaiselta. Gameloft on onneksi hionut jo Ghost Recon: Jungle Stormista tutun pelimoottorinsa lähelle täydellisyyttä, sillä Chaos Theoryn pelaaminen luonnistuu pienen harjoittelun jälkeen kuin tanssi. Sam Fisher liikkuu ristiohjaimesta ja hänen ympärillään pyörivää kameraa ohjataan numeronapeista 2,4,6 ja 8. Kameran kontrollointi onkin ainoa asia, joka vaatii tottumista. Analogisuuden puuttuminen toki tuo silloin tällöin ongelmia esimerkiksi tähtäämiseen, mutta pelin temmon ollessa rauhallinen ei tämä juuri aiheuta pahoja ongelmia.
Tieto on valtaa, nimittäin väkivaltaa
Jos aikaisemman N-Gagen Splinter Cellin Sam Fisher oli lähinnä yhden tempun kone, ei hän sitä enää tässä ole. Kaikki vanhat jekut onnistuvat, kuten putkista roikkuminen, lukkojen tiirikointi ja tietokoneiden hakkerointi. Valoja ei jostain syystä voi ampua pimeäksi, mutta silloin tällöin ne voi pimentää valokytkimestä tai sähköpaneelia näpelöimällä. Sadistit haluavat luonnollisesti erilaisia keinoja vaimentaa vihulaisia, eikä valikoimaa ole köyhdytetty tälläkään saralla. Fisher voi hiipiä vihulaisen taakse ja ottaa hänet panttivangikseen. Joskus terroristilta voi puristaa irti tarpeellista tietoa, mutta yleensä riittää että heidät laittaa tainnoksiin niin sanotulla käänteisellä kuristusotteella. Kaikkein sadistisimmat toki voivat joskus käyttää myös "viidettä vapautta" ja tehdä Sam Fisherin uudella lelulla, viidakkoveitsellä, korvasta korvaan ulottuvan hymyn. Splinter Cell -veteraaneille tuttua aseistusta löytyy myös, kuten vaimennettu pistooli tai monipuolinen viimeistä huutoa oleva rynnäkkökivääri SC-20K.
Tehtävärakenteet on myös ehostettu isompien laitteiden Chaos Theoryjen tasolle. Perinteisesti tehtävät ovat edenneet varsin putkimaisesti yhdestä tavoitteesta toiseen. Tällä kertaa voi pakollisten velvoitteiden lisäksi suorittaa vaihtoehtoisia tavoitteita. Muutenkin tehtävät ovat avoimempia, joten ne tarjoavat pelaajalle lukuisia läpäisymahdollisuuksia. Uusintapelaamista kannustavat myös tehtäväkohtaiset pistelistat. Pelaaja voi lähettää tuloksensa N-Gage Arenan tulospalveluun, minkä mukana siirtyy myös pelivideo pelaajan suorituksesta muiden tiirailtavaksi. Täten pelaaja voi ladata Arenalta huipputulosten tekijöiden videoita, joiden avulla voi parantaa omaa suoritustaan.
Ulkonäöltään Splinter Cell Chaos Theory on N-Gagen pelien eliittiä. Yleensä N-Gagella ei ole juuri ollut mahdollisuutta näyttäviin valaistusefekteihin, mutta niiden ollessa tässä tärkeässä asemassa, on niihin panostettu kiitettävästi. Mitään dynaamisia varjoja ei pelistä luonnollisesti löydy, mutta muuten valaistus toimii niin tunnelman luojana kuin pelillisenä elementtinä. Myös hahmomallinnukset tekstuureineen näyttävät erittäin hyviltä ja animointi on viimeisteltyä. Näyttävyydestään huolimatta peli toimii siedettävällä ruudunpäivitysnopeudella lukuun ottamatta joitakin hetkittäisiä yskähdyksiä, jotka eivät iloa rauhallisesti etenevässä pelissä pääse pilaamaan. Erityismaininnan ansaitsevat yönäkö- ja lämpökameramoodi, jotka näyttävät erittäin hienoilta jopa N-Gagen pienellä ruudulla.
Täällä sotilas. Kuuleeko vakooja?
Tom Clancy -peleissä äänitoteutus on aina ollut ykkösluokkaa ja sama pätee myös N-Gagen Splinter Cell Chaos Theoryyn. DJ/tuottaja Amon Tobinin luoma sekoitus drum'n'bassia yhdistettynä James Bond -tyyliseen agenttimusiikkiin tuo juuri oikean säväyksen Splinter Cellin kaltaiselle interaktiiviselle teknojännitysnäytelmälle. Äänimaailma on tuttu lähes sellaisenaan aikaisemmista isompien konsoleiden Splinter Celleistä, joten aseet, askeleet ja muut efektit kuulostavat vakuuttavilta jopa N-Gagen muuten kovin nuhaisesta kaiuttimesta. Ainoa pettymys äänitoteutuksessa on tehtävien aikainen dialogi, jota ei puhuta ääneen, vaan pelaaja joutuu lukemaan sen ruudulta tekstinä. Täten N-Gagella ei kuulla Michael Ironsiden jylhää bassoääntä muuten kuin parissa välianimaatiossa.
Splinter Cell Chaos Theory on pakko-ostos kaikille N-Gagen omistajille jo yksinpelin ansiosta, mutta moninpelinä se nousee vielä aivan uuteen laatuluokkaan. Bluetoothin välityksellä voi kaksi pelaajaa pelata viisi yksinomaan tälle pelimuodolle omistettua kenttää yhteistyössä. Pelaajat joutuvat valitsemaan erikoistumisensa, jolloin toinen pelaa raskaasti aseistettua vakoilijaa, kun taas toisen erikoistaitona on kameroiden ja hälytyslasereiden lamauttaminen sekä tietokoneiden hakkeroiminen. Näin pelaajat joutuvat lyömään päänsä yhteen selvitäkseen kartoista, mikä luonnollisesti on mitä suurinta hupia. Lisäksi kahdesta neljään pelaajaa voi pelata toisiaan vastaan Splinter Cell Pandora Tomorrowista tutussa pelimuodossa, jossa toinen puoli pyrkii murtautumaan kolmelle tietokoneelle toisen joukkueen vartioidessa niitä. Kuten arvata saattaa, vaatii tämä muoto vähintään sen neljä pelaajaa ollakseen mielekästä.
Jos N-Gagen pelivalikoima on kokonaisuudessaan ollut pienoinen pettymys mobiilipelilaitteen omistajille, ovat viime kuukaudet olleet kulta-aikaa. Splinter Cell Chaos Theory on jälleen yksi hieno lisä mobiilipelikokoelmaan ja ehdottomasti omistamisen arvoinen.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja