Tom Clancy. Tuon nimen
kuullessaan moni ajattelee nykyään ennemmin laadukkaita,
realisminhakuisia toimintapelejä, kuin keskinkertaisia
teknologiatrillereitä. Eikä syyttä, sillä Xbox on ollut Tom Clancyn
nimelle armollinen. Aluksi mainetta tuotiin Ghost Reconilla, josta tuli Live-pelaajien kestosuosikki pitkäksi aikaa. Samaan aikaan Splinter Cell
tarjosi toimivaa ja tyylikästä vakoiluhiiviskelyä, joka oli hyvänä
tasapainona Ghost Reconin suoralle toiminnalle. Lopulta myös Rainbow Six 3 kääntyi Xboxille.
Ghost Recon 2 on merkittävä virstanpylväs jo siinäkin mielessä, että se on ensimmäinen oikea jatko-osa millekään Tom Clancy –pelille Xboxilla. Ei siis Island Thunderin, Black Arrowin tai Pandora Tomorrowin (jälkimmäisestä toki voidaan kiistellä) kaltainen lisälevy, vaan täysin uusi tuote järjestysnumeroineen ja kaikkineen. Vanhaa hevosta voi ruoskia vain tiettyyn pisteeseen asti ja onneksi Ubi Soft tietää, milloin on aika aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämä merkitsee myös sitä, että Ghost Recon –sarja on kokenut toisessa tulemisessaan (tai kolmannessa, riippuen miten laskee) joitain radikaalejakin uudistuksia.
Pelin tarina jatkuu itse asiassa muutama vuosi Ghost Recon 2:n PS2-version jälkeen, minkä voi vain nähdä taktisena yrityksenä myydä sama peli kahteen kertaan kummankin alustan omistajille. Molemmat ovat tarinaltaan ja tehtäviltään omia kokonaisuuksia, joten mitään todellista tarvetta kummankin omistamiselle ei ole. Xbox-versio sijoittuu vuoden 2011 Pohjois-Koreaan, jonka väestöä koettelee kaikkien aikojen nälänhätä ja valtion piittaamattomuus samalla, kun miljardeja ohjataan armeijan kasvattamiseen. Massiivisen humanitaarisen katastrofin uhatessa päättää Pohjois-Korea pyytää muilta valtioilta apua, mutta yksi armeijan ylimmistä komentajista, kenraali Jung, laittaa stopin tälle heti alkuunsa. Jungin joukot vaientavat erillisryhmittymät ja hänestä tulee maan ylin hallitsija. Kun mukaan soppaan heitetään massiivisen joukkojen mobilisaation lisäksi Jungin käytössä oleva mittava ydinasearsenaali, on asialle tehtävä jotain. Haamut lähetetään tukemaan monikansallisia joukkoja heidän pyrkimyksissään rampauttaa Jungin joukot ja tuoda tasapaino takaisin Aasiaan.
Läpi vaan vaikka väkisin
Yksinpelin tehtävät ovat ehkä suurin shokki Ghost Recon –veteraaneille. Kahden ryhmän sijaan pelaajan käytössä on vain yksi neljän taistelijan joukkue. Nyt pelaaja ei saa ottaa ohjattavakseen vapaasti minkä tahansa ryhmänsä jäsenistä, vaan hän pelaa koko kampanjan yhtä hahmoa, kapteeni Scott Mitchelliä. Tämän myötä mahdollisuus antaa taktisia liikkumiskäskyjä kartan avulla toiselle ryhmälle on otettu pois. Kartta toki on edelleen vasemman liipaisimen alta, mutta nyt se on siis vain kartta, eikä sille voi edes itseään varten asettaa ensimmäisistä Ghost Reconeista tuttuja "waypointeja". Kolmea muuta ryhmänjäsentä voi silti käskyttää. Heidät voi esimerkiksi käskeä ampumaan suojatulta määrättyyn kohteeseen tai koukkaamaan vasemmalle tai oikealle. Lisäksi heille voi antaa kohdesidonnaisia käskyjä. Esimerkiksi vihollistankin tai -helikopterin ollessa näkyvissä tähtäämällä sitä ja näpäyttämällä Y-nappia antaa se käskyn yhdelle ryhmänjäsenelle tuhota kyseisen kohteen.
Myös tehtävien rakenne on muuttunut. Aikaisemmin pelaajalle annettiin ennen tehtävää kartta, jolle oli valmiiksi merkattu kaikki tavoitteet. Näin pelaaja sai suunnitella ennalta, kuinka halusi homman hoitaa. Tämä mahdollisti jopa useita eri tapoja tehtävän suorittamiseen, joka antoi Ghost Reconin yksinpelikampanjalle mielenkiintoa pelata se uudestaankin läpi. Tämä lähestymistapa on nyt hylätty. Pelaaja heitetään suoraan tehtävään ja asekin valitaan vasta kentän latauduttua silmien eteen. Tämän jälkeen kenttä tulee hoitaa yksi tavoite kerrallaan, joka kerrotaan lennossa tehtävän edetessä. Ghost Recon 2:n tehtävät ovat siis suoraviivaisia verrattuna aikaisempiin, eikä pitkäkatseiselle suunnittelulle ole juuri tarvetta. Selvitäkseen hengissä joutuu pelaaja kuitenkin etenemään taktisesti suojasta suojaan ja aivojaan käyttäen, sillä kartat kuhisevat vihulaisia. Keskinkertainen tekoälyvastus toimii lähinnä tykinruoan roolissa, mutta vastuksen miesylivoima takaa sen, että pelaajalla riittää sydämensykkeen nostattajaa kentässä kuin kentässä.
Pari ensimmäistä tehtävää ovat jokseenkin mielikuvituksettomia ja tylsiä, mutta ensimmäisten puolustustehtävien tullessa eteen alkaa uusi Ghost Recon nousta omille jaloilleen. Kampanja paraneekin loppua kohden. Tarina tosin on kuin jostain Tom Clancy –generaattorista otettu ja osittain hieman päätönkin, mutta se kerrotaan mielenkiintoisesti. Tehtävien välillä nähdään pätkiä Modern Heroes -nimisestä ohjelmasta, jossa Haamujamme haastatellaan heidän edesottamuksistaan kyseisessä konfliktissa. Täten tehtävät ovat siis eräänlaista takautumaa. Tämä tyyli on jotain uutta varsinkin Tom Clancy –peleissä ja tekevät välivideoiden seuraamisesta mielenkiintoista.
Heitä ei estä vesisade, lumimyrsky...
Eräs odotetuimmista uudistuksista on täysin uusi grafiikkamoottori. Ensimmäinen Ghost Recon oli jo ilmestyessään alkeellisen näköinen varsinkin jos sitä vertasi muihin tuon ajan peleihin. Island Thunder ei juuri tuonut parannusta asiaan, mutta nyt voidaan puhua ensimmäisestä Xboxin näyttävästä Ghost Reconista. Suttuiset tekstuurit ovat historiaa ja tilalle on tuotu tarkkoja ja näyttäviä pintoja. Viidakot, joissa tehtävät suurimmaksi osaksi tapahtuvat, ovat tiheitä ja todellisen oloisia. Oman lisänsä tuo siellä täällä oleva matala heinikko, jonka sekaan voi piiloutua makaamaan. Lisäksi pimeänäkö näyttää hienommalta ja realistisemmalta kuin ennen. Efektit, kuten vesisade ja ukkonen, ovat komeita. Valitettavasti kaikella tällä näyttävyydellä on myös hintansa, sillä ruudunpäivitys kärsii lähes joka tilanteessa. Koska kyseessä ei ole mikään Halo 2, ei tämä juuri haittaa, sillä pelin rytmi on edelleen rauhallinen, mutta silti intensiivinen.
Pelattavuuden kuin ulkonäön kannalta merkittävä muutos on perspektiivin vaihtuminen ensimmäisestä persoonasta kolmanteen eli kamera seuraa nyt ohjatun hahmon perässä. Tämä mahdollistaa entistä laajemman näkökentän, mutta mikäli se ei miellytä, voi vaihtoehtoisesti pelata myös taistelijan silmistä. Muuten peli toimii kuten ennenkin eli edelleenkään ei taistelija voi hyppiä (onneksi), mutta nyt sentään voi kiivetä matalien esteiden yli.
Äänitoteutus on ykkösluokkaa, kuten Tom Clancy –peleissä on totuttu. Aseiden ja muiden laitteiden äänitehosteet vakuuttavat. Tilaääni tehostaa loistavasti taistelukentällä olon tunnetta varsinkin kiivaimpien tulitaisteluiden keskellä, kun luodit viuhuvat korvien vierestä ja kranaatit, tykistötuli ja muut pommit räjähtelevät ympärillä. Jopa ääninäyttely on siedettävää, vaikka ei mitään elokuvatasoa olekaan.
Ympyrä sulkeutuu
Luonnollisesti myös Live-tuki on päivitetty ajan tasalle. Rainbow Six 3:sta tutut klaanityökalut ovat mukana, joiden avulla on helppo järjestää klaanimatseja tai sitten vain yksinkertaisesti tuoda saman henkisiä pelaajia yhteen. Pelejä hakiessa ei tarjonta ole enää rajoittunut kahdeksaan ensimmäiseksi löydettyyn, vaan eteen tuodaan pitkä lista halutun tyyppisistä matseista, joita ovat Solo (yksin kaikkia muita vastaan), Co-op (yhdessä tekoälyvihollisia vastaan, mm. kampanjan tehtävät) tai Squad (joukkueet toisiaan vastaan). Co-op yksinään on jo varsin hauska pelimuoto, pelasi sitten kampanjan tehtäviä tai sitten esimerkiksi Firefightiä, jossa tarkoitus on lahdata kartta tyhjäksi vihollissotilaista. Ensimmäisten Ghost Reconeiden kestosuosikki Siege tekee paluun suosituimpana joukkuepelimuotona, mutta Last Man Standing (viimeinen hengissä voittaa) saa kannatusta myös. Erilaisia pelimuotoja on näiden lisäksi varsin kattava määrä, sekä näille karttoja joilla temmeltää.
Ainoa Live-pelattavuutta haittaava tekijä on samalla koko Ghost Recon 2:n pienoinen kompastuskivi. Käyttövalikot ovat nimittäin jokseenkin sekavia ja jopa epäloogisia. Esimerkiksi allekirjoittaneella oli ensimmäisellä pelikerralla vaikeuksia päästä profiilin luomisen jälkeen yksinpelikampanjaan, koska navigoiminen valikkosotkussa on harmillisen vaikeaa. Live-peliä ylläpitäessä tulee lisää ongelmia vastaan. Pelin muokkaaminen tapahtuu monen eri sivun kautta, joita täytyy selata kuin kirjaa ristiohjaimesta ylös tai alas painaen. Lisäksi parametrien muokkaaminen tapahtuu hankalasti mutkan kautta, sillä ensin täytyy painaa X:ää esimerkiksi jos haluaa vaihtaa karttaa. Jostain syystä valintaa ei voi tehdä suorilla painamalla ristiohjaimesta oikealle tai vasemmalle lukuun ottamatta peliä luodessa, jolloin tämä on mahdollista, mikä sekin jo epäjohdonmukaisuudessaan sekoittaa pelaajaa entisestään. Käyttöliittymäongelmat eivät rajoitu serverin ylläpitoon, vaan ystävälistan selauksessa on kummallinen bugi. Aina kun listaa selaa alaspäin hyppää valitsin jossain vaiheessa takaisin ylös. Näin tapahtuu yleensä pari kertaa, jonka jälkeen peli antaa selata vapaasti vaikka ihan alas asti. Toisaalta ongelmat kuulostavat vakavammilta kuin todellisuudessa ovat, sillä tuskin kukaan ostaa peliä hienojen ja käytännöllisten valikoiden vuoksi.
Ghost Recon 2 on eräällä tavalla kaikkien Xboxin Tom Clancy -pelien lapsi, sillä siinä yhdistyy monta muista peleistä tuttua elementtiä. Ensinnäkin itse teema on edelleen sama kuin alkuperäisissä Ghost Reconeissa, mutta tehtävien yksinkertaistettu rakenne sekä oman ryhmän hallinta on otettu Rainbow Six 3:sta. Tämän lisäksi perspektiivi on osittain lainattu Splinter Cellistä. Onko tämä kenties merkki ympyrän sulkeutumisesta nyt, kun seuraavan sukupolven Xbox häämöttää mahdollisesti jo vajaan vuoden päässä? Joka tapauksessa kyseessä on toimiviksi todetuista osasista koottu tuote, joka varmasti jaksaa viihdyttää niin ennakkoluulottomia Ghost Recon -veteraaneja kuin innokkaita alokkaitakin – erityisesti kattavan moninpelinsä ansiosta.
Ghost Recon 2 on merkittävä virstanpylväs jo siinäkin mielessä, että se on ensimmäinen oikea jatko-osa millekään Tom Clancy –pelille Xboxilla. Ei siis Island Thunderin, Black Arrowin tai Pandora Tomorrowin (jälkimmäisestä toki voidaan kiistellä) kaltainen lisälevy, vaan täysin uusi tuote järjestysnumeroineen ja kaikkineen. Vanhaa hevosta voi ruoskia vain tiettyyn pisteeseen asti ja onneksi Ubi Soft tietää, milloin on aika aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämä merkitsee myös sitä, että Ghost Recon –sarja on kokenut toisessa tulemisessaan (tai kolmannessa, riippuen miten laskee) joitain radikaalejakin uudistuksia.
Pelin tarina jatkuu itse asiassa muutama vuosi Ghost Recon 2:n PS2-version jälkeen, minkä voi vain nähdä taktisena yrityksenä myydä sama peli kahteen kertaan kummankin alustan omistajille. Molemmat ovat tarinaltaan ja tehtäviltään omia kokonaisuuksia, joten mitään todellista tarvetta kummankin omistamiselle ei ole. Xbox-versio sijoittuu vuoden 2011 Pohjois-Koreaan, jonka väestöä koettelee kaikkien aikojen nälänhätä ja valtion piittaamattomuus samalla, kun miljardeja ohjataan armeijan kasvattamiseen. Massiivisen humanitaarisen katastrofin uhatessa päättää Pohjois-Korea pyytää muilta valtioilta apua, mutta yksi armeijan ylimmistä komentajista, kenraali Jung, laittaa stopin tälle heti alkuunsa. Jungin joukot vaientavat erillisryhmittymät ja hänestä tulee maan ylin hallitsija. Kun mukaan soppaan heitetään massiivisen joukkojen mobilisaation lisäksi Jungin käytössä oleva mittava ydinasearsenaali, on asialle tehtävä jotain. Haamut lähetetään tukemaan monikansallisia joukkoja heidän pyrkimyksissään rampauttaa Jungin joukot ja tuoda tasapaino takaisin Aasiaan.
Läpi vaan vaikka väkisin
Yksinpelin tehtävät ovat ehkä suurin shokki Ghost Recon –veteraaneille. Kahden ryhmän sijaan pelaajan käytössä on vain yksi neljän taistelijan joukkue. Nyt pelaaja ei saa ottaa ohjattavakseen vapaasti minkä tahansa ryhmänsä jäsenistä, vaan hän pelaa koko kampanjan yhtä hahmoa, kapteeni Scott Mitchelliä. Tämän myötä mahdollisuus antaa taktisia liikkumiskäskyjä kartan avulla toiselle ryhmälle on otettu pois. Kartta toki on edelleen vasemman liipaisimen alta, mutta nyt se on siis vain kartta, eikä sille voi edes itseään varten asettaa ensimmäisistä Ghost Reconeista tuttuja "waypointeja". Kolmea muuta ryhmänjäsentä voi silti käskyttää. Heidät voi esimerkiksi käskeä ampumaan suojatulta määrättyyn kohteeseen tai koukkaamaan vasemmalle tai oikealle. Lisäksi heille voi antaa kohdesidonnaisia käskyjä. Esimerkiksi vihollistankin tai -helikopterin ollessa näkyvissä tähtäämällä sitä ja näpäyttämällä Y-nappia antaa se käskyn yhdelle ryhmänjäsenelle tuhota kyseisen kohteen.
Myös tehtävien rakenne on muuttunut. Aikaisemmin pelaajalle annettiin ennen tehtävää kartta, jolle oli valmiiksi merkattu kaikki tavoitteet. Näin pelaaja sai suunnitella ennalta, kuinka halusi homman hoitaa. Tämä mahdollisti jopa useita eri tapoja tehtävän suorittamiseen, joka antoi Ghost Reconin yksinpelikampanjalle mielenkiintoa pelata se uudestaankin läpi. Tämä lähestymistapa on nyt hylätty. Pelaaja heitetään suoraan tehtävään ja asekin valitaan vasta kentän latauduttua silmien eteen. Tämän jälkeen kenttä tulee hoitaa yksi tavoite kerrallaan, joka kerrotaan lennossa tehtävän edetessä. Ghost Recon 2:n tehtävät ovat siis suoraviivaisia verrattuna aikaisempiin, eikä pitkäkatseiselle suunnittelulle ole juuri tarvetta. Selvitäkseen hengissä joutuu pelaaja kuitenkin etenemään taktisesti suojasta suojaan ja aivojaan käyttäen, sillä kartat kuhisevat vihulaisia. Keskinkertainen tekoälyvastus toimii lähinnä tykinruoan roolissa, mutta vastuksen miesylivoima takaa sen, että pelaajalla riittää sydämensykkeen nostattajaa kentässä kuin kentässä.
Pari ensimmäistä tehtävää ovat jokseenkin mielikuvituksettomia ja tylsiä, mutta ensimmäisten puolustustehtävien tullessa eteen alkaa uusi Ghost Recon nousta omille jaloilleen. Kampanja paraneekin loppua kohden. Tarina tosin on kuin jostain Tom Clancy –generaattorista otettu ja osittain hieman päätönkin, mutta se kerrotaan mielenkiintoisesti. Tehtävien välillä nähdään pätkiä Modern Heroes -nimisestä ohjelmasta, jossa Haamujamme haastatellaan heidän edesottamuksistaan kyseisessä konfliktissa. Täten tehtävät ovat siis eräänlaista takautumaa. Tämä tyyli on jotain uutta varsinkin Tom Clancy –peleissä ja tekevät välivideoiden seuraamisesta mielenkiintoista.
Heitä ei estä vesisade, lumimyrsky...
Eräs odotetuimmista uudistuksista on täysin uusi grafiikkamoottori. Ensimmäinen Ghost Recon oli jo ilmestyessään alkeellisen näköinen varsinkin jos sitä vertasi muihin tuon ajan peleihin. Island Thunder ei juuri tuonut parannusta asiaan, mutta nyt voidaan puhua ensimmäisestä Xboxin näyttävästä Ghost Reconista. Suttuiset tekstuurit ovat historiaa ja tilalle on tuotu tarkkoja ja näyttäviä pintoja. Viidakot, joissa tehtävät suurimmaksi osaksi tapahtuvat, ovat tiheitä ja todellisen oloisia. Oman lisänsä tuo siellä täällä oleva matala heinikko, jonka sekaan voi piiloutua makaamaan. Lisäksi pimeänäkö näyttää hienommalta ja realistisemmalta kuin ennen. Efektit, kuten vesisade ja ukkonen, ovat komeita. Valitettavasti kaikella tällä näyttävyydellä on myös hintansa, sillä ruudunpäivitys kärsii lähes joka tilanteessa. Koska kyseessä ei ole mikään Halo 2, ei tämä juuri haittaa, sillä pelin rytmi on edelleen rauhallinen, mutta silti intensiivinen.
Pelattavuuden kuin ulkonäön kannalta merkittävä muutos on perspektiivin vaihtuminen ensimmäisestä persoonasta kolmanteen eli kamera seuraa nyt ohjatun hahmon perässä. Tämä mahdollistaa entistä laajemman näkökentän, mutta mikäli se ei miellytä, voi vaihtoehtoisesti pelata myös taistelijan silmistä. Muuten peli toimii kuten ennenkin eli edelleenkään ei taistelija voi hyppiä (onneksi), mutta nyt sentään voi kiivetä matalien esteiden yli.
Äänitoteutus on ykkösluokkaa, kuten Tom Clancy –peleissä on totuttu. Aseiden ja muiden laitteiden äänitehosteet vakuuttavat. Tilaääni tehostaa loistavasti taistelukentällä olon tunnetta varsinkin kiivaimpien tulitaisteluiden keskellä, kun luodit viuhuvat korvien vierestä ja kranaatit, tykistötuli ja muut pommit räjähtelevät ympärillä. Jopa ääninäyttely on siedettävää, vaikka ei mitään elokuvatasoa olekaan.
Ympyrä sulkeutuu
Luonnollisesti myös Live-tuki on päivitetty ajan tasalle. Rainbow Six 3:sta tutut klaanityökalut ovat mukana, joiden avulla on helppo järjestää klaanimatseja tai sitten vain yksinkertaisesti tuoda saman henkisiä pelaajia yhteen. Pelejä hakiessa ei tarjonta ole enää rajoittunut kahdeksaan ensimmäiseksi löydettyyn, vaan eteen tuodaan pitkä lista halutun tyyppisistä matseista, joita ovat Solo (yksin kaikkia muita vastaan), Co-op (yhdessä tekoälyvihollisia vastaan, mm. kampanjan tehtävät) tai Squad (joukkueet toisiaan vastaan). Co-op yksinään on jo varsin hauska pelimuoto, pelasi sitten kampanjan tehtäviä tai sitten esimerkiksi Firefightiä, jossa tarkoitus on lahdata kartta tyhjäksi vihollissotilaista. Ensimmäisten Ghost Reconeiden kestosuosikki Siege tekee paluun suosituimpana joukkuepelimuotona, mutta Last Man Standing (viimeinen hengissä voittaa) saa kannatusta myös. Erilaisia pelimuotoja on näiden lisäksi varsin kattava määrä, sekä näille karttoja joilla temmeltää.
Ainoa Live-pelattavuutta haittaava tekijä on samalla koko Ghost Recon 2:n pienoinen kompastuskivi. Käyttövalikot ovat nimittäin jokseenkin sekavia ja jopa epäloogisia. Esimerkiksi allekirjoittaneella oli ensimmäisellä pelikerralla vaikeuksia päästä profiilin luomisen jälkeen yksinpelikampanjaan, koska navigoiminen valikkosotkussa on harmillisen vaikeaa. Live-peliä ylläpitäessä tulee lisää ongelmia vastaan. Pelin muokkaaminen tapahtuu monen eri sivun kautta, joita täytyy selata kuin kirjaa ristiohjaimesta ylös tai alas painaen. Lisäksi parametrien muokkaaminen tapahtuu hankalasti mutkan kautta, sillä ensin täytyy painaa X:ää esimerkiksi jos haluaa vaihtaa karttaa. Jostain syystä valintaa ei voi tehdä suorilla painamalla ristiohjaimesta oikealle tai vasemmalle lukuun ottamatta peliä luodessa, jolloin tämä on mahdollista, mikä sekin jo epäjohdonmukaisuudessaan sekoittaa pelaajaa entisestään. Käyttöliittymäongelmat eivät rajoitu serverin ylläpitoon, vaan ystävälistan selauksessa on kummallinen bugi. Aina kun listaa selaa alaspäin hyppää valitsin jossain vaiheessa takaisin ylös. Näin tapahtuu yleensä pari kertaa, jonka jälkeen peli antaa selata vapaasti vaikka ihan alas asti. Toisaalta ongelmat kuulostavat vakavammilta kuin todellisuudessa ovat, sillä tuskin kukaan ostaa peliä hienojen ja käytännöllisten valikoiden vuoksi.
Ghost Recon 2 on eräällä tavalla kaikkien Xboxin Tom Clancy -pelien lapsi, sillä siinä yhdistyy monta muista peleistä tuttua elementtiä. Ensinnäkin itse teema on edelleen sama kuin alkuperäisissä Ghost Reconeissa, mutta tehtävien yksinkertaistettu rakenne sekä oman ryhmän hallinta on otettu Rainbow Six 3:sta. Tämän lisäksi perspektiivi on osittain lainattu Splinter Cellistä. Onko tämä kenties merkki ympyrän sulkeutumisesta nyt, kun seuraavan sukupolven Xbox häämöttää mahdollisesti jo vajaan vuoden päässä? Joka tapauksessa kyseessä on toimiviksi todetuista osasista koottu tuote, joka varmasti jaksaa viihdyttää niin ennakkoluulottomia Ghost Recon -veteraaneja kuin innokkaita alokkaitakin – erityisesti kattavan moninpelinsä ansiosta.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja