TimeSplitters

Goldeneyen, Perfect Darkin N64:lle ja nyt TimeSplitter PS2:lle...

Goldeneyen aktiivisena pelaajana odotin kyseiseltä peliltä paljon. Tietämättömille tiedoksi, että TimeSplittersin tekijäporukka koostuu osittain samoista kavereista, jotka ovat tehneet Goldeneyen ja Perfect Darkin N64:lle. Ennen onnistuneelta porukalta tietenkin odottaa hyvää tulosta, mutta aina välillä tulee pettymyksiä. Nytkin odotukseni toteutuivat juuri ja juuri moninpelin osalta, mutta yksinpelin odotukset alittuivat roimasti.

 

Onneksi ohjaimen joka toiminto on muutettavissa...

Ensi istumalta kahdella tatilla ohjaaminen tuntui vaikealta ja rupesin jo kaipaamaan N64:n ohjaimen hyvää tuntumaa. Mutta onneksi tekijät ovat olleet erittäin fiksuja tehdessään mahdollisuuden muuttaa toimintojen paikkaa ohjaimessa, kaiken lisäksi jokaisen toiminnon saa muutettua ohjauksesta lähtien. Yleensähän ohjausta ei paljoa muutella, ainoastaan muutamaa nappia pystyy siirtelemään. Testailin valmiit ohjaimen määritykset joita löytyy 3 kappaletta ja koska löysin jokaisesta jotakin hyvää ja huonoa tein itselleni omat määritykset. Alkuperäisiin vaihtoehteihin ei paljoakaan tullut muutoksia, vain tattien toiminnat muutin päinvastaiseksi, koska se tuntui itselleni luontevalta ohjaustavalta (eli A vaihtoehdon tapit muutin päinvastaiseksi). Vaikka napit saakin kohdalleen, menee aikaa ennenkuin ohjauksen kanssa pääsee sinuiksi. Ahkeran harjoittelun jälkeen alkaa ohjattava hahmo liikkua niinkuin haluaa eikä tule niitä hetkiä kun paniikki iskee ja äijä katselee vaan ylöspäin eteen katsomisen sijasta. Kovemmilla vaikeustasoilla energia kuluu loppuun välillä liian nopeasti, mutta syy ei ole pelin vaan pelaajan varomattomuuden. Ei kannata suin päin rynnätä kulman takaa vihollisten keskelle vaan vaikeimmilla tasoilla kannattaa jo käyttää järkeilyä ja tarkastaa tilanne kulman takana ennenkuin ryntää luotien eteen.

Peli on keskitasoa grafiikaltaan, mutta mitään uutta ja hienoa siitä ei löydy. Räjähdyksen jälkeiset savuverhot näyttävät hienoilta. Vastustajat rimpuilevat kuolon tuskissa ja lysähtävät maahan. Korkeammalta ammutut vastustajat lentävät alas näyttävästi eivätkä lysähdä aina tasanteelle. Tasoista löytyy kaikennäköistä tavaraa ja valojakin käytetään näyttävästi hyväksi. Tosin suurinta osaa tasojen tavaroista ei pysty ampumaan säpäleiksi. Turhaan yritin eräässä tasossa ampua kattovaloa rikki, sain ainoastaan valon heilumaan. Luodinreikiä ilmestyy kyllä seiniin, mutta sitäkään ei tapahdu joka kerta.

 

Yksinpeli yksinkertaisesti tylsä...

Pelin yksinpeli (Story moodi) oli todellinen pettymys, kaikki radat menevät systeemillä nouda tavara paikasta A ja tuo se paikkaan B. Niin, ja tapa kaikki mikä liikkuu matkalla. Tehtäviin ei ole mitään videojohdatusta tai alkukerrontaa vaan peli alkaa suoraan. Tehtävästä saa hiukan tietoa valikoista: sen, mikä esine pitää etsiä ja millä nimellä punaista rinkulaa (paikka B) tällä kerralla kutsutaan. Yksinpelin tehtävät eivät liity toisiinsa mitenkään. Yksinpeli ei ole kovin kiinnostava, mutta jotta saisi kenttiä ja muuta auki moninpeliin täytyy tämä osuus kahlata tavalla tai toisella läpi.

 

Kentissä tunnelmaan sopivat musiikit...

Kenttiä löytyy ihan kiva määrä, ja jokaisella aikakaudella on omanlaisensa musiikki, joka sopii kyseisiin kenttiin. Myös vastustajat vaihtuvat kenttien mukaan ja sopivat tunnelmaan, tosin jokaisessa radassa sen jälkeen kun tavara A on saatu, alkavat teleportit laulamaan ja TimeSplitterssit, nuo iättömät ja julmat ajassa liikkuvat alienit, alkavat häiritsemään seikkailijan tehtävää. Pelin juonihan on se, että seurataan erilaisten seikkailijoiden seikkailuja, joita sitten TimeSplitters-alienit tulevat häiritsemään.

 

Kaksin pelatessa alkaa maistumaan...

Onneksi sentään Story moodi tukee kaksinpeliä jaetulla ruudulla, joka jaksaa viehättää pitempään kuin yksin pelatessa. Story moodista löytyy kolme eri vaikeusastetta. Yleensä peleissä vaikeustasoa lisätään lisäämällä enemmän vihollisia kenttään - niin myös tässäkin pelissä. Huomasin että vihollisia oli enemmän, mutta positiivisena yllätyksenä tuli se, että haettava tavara ei ollutkaan enää samassa paikassa, vaan kenttä oli vaikeustason myötä laajentunut (tosin ei ollut positiivista juuri silloin, kun tajusin että noudettava tavara ei ollutkaan siellä missä piti ja pienessä paniikissa tuli juostua vastustajien sekaan vähällä energialla). Easy-tasoilla radoista ei välttämättä löydy sellaista kohtaa mistä voisi olettaa että rata olisi isompi. Mutta vaikeimmilla tasoilla sitten tajuaa että määrätyissä kohdissa onkin ollut ovi joka vaikeimmilla tasoilla onkin sitten auki. Vaikeimmalla tasolla tuli vastaan sekin, etteivät ovet auenneet ennekuin kävi jotakin kytkintä kääntämässä. Kytkimen kääntä aukaisi kyllä ovan mistä pääsi eteenpäin ja noudettava tavara löytyi. Paluumatkalla punaiselle ympyrälle, huomasin että sieltä mistä tulin ei enään päässytkään vaan ovi erotti kylmästi minut lähtökohdasta. Ei auttanut muu kuin vähillä energioilla ruveta etsimään toista reittiä. Easy-tasolla kaikki radat pelasin läpi samalta istumalta ilman että kertaakaan kuolin, mutta Normal ja Hard -vaikeustasoja en sitten pelannutkaan ihan samalta istumalta, vaan sain jo heti ensimmäisessä normaalitasossa turpiini. Vaikeustaso näköjään nouseekin aika jyrkästi harppauksittain. Mutta kun Story moodia sitten pelaa kaksinpelinä nousee mielenkiinto toiseen ulottuvuuteen. Jos olet yksin pelannut Easy tasolla ratoja läpi ei se päde enään jos aloitat pelaamisen kaksinpelinä vaan joudutte pelaamaan ne uudestaan. Toisaalta tämä on ihan järkevää.

 

Tekoäly toimii mallikkaasti...

Vastustajat suojautuvat välillä näppärästi tavaroiden taakse, luoteja satelee niskaan mutta ketään ei näy. Sitten hiippaillessa tulituksen suuntaan alkaa naurattamaan, kun vihulainen on laatikon takana kyykyssä ja pitelee konekivääriään päänsä päällä ampuen sokkona lipastaan tyhjäksi. Ei siis ihme ettei vihollisia tahdo välillä nähdä. Myös tolpan takana piileskelevät viholliset ovat kokemus sinänsä, sillä kaksin kappaleinkin vihulaisia mahtuu saman tolpan taakse ampuen vuorotellen niin ettei rauhallista jaksoa tule vaan pelaaja saa jatkuvasti luotisuihkua niskaan. Viholliset osaavat siis yleensä väijyä ja suojaantua, mutta taas välillä ei tarvitse kuin kulman takaa näyttäytyä ja sitten peruuttaa takaisin odottamaan että vihollinen porhaltaa luotisuihkun eteen. Välillä tosin viholliset yllättävät hyppäämällä esimerkiksi oviaukon eteen kummaltakin puolelta antaen mukavan luotisuihkun pelaajan niskaan. Äänet sopivat peliin hyvin, ja varsinkin keskittyneenä yksin pimeässä huoneessa pelatessa meinaavat yllätyksen kohdatessa nämä vähäisetkin hiukset nousta pystyyn, kun luotien, räjähdyksien ja hylsyjen ropina alkaa.

 

Neljällä pelaajalla hauskuutta riittää...

Pelin moninpeli (Arcade moodi) on taas juttu ihan erikseen. Moninpeliä pystyy pelaamaan yksinäänkin tekoälyä vastaan, mutta peli pääsee oikeuksiinsa vasta kun koneeseen kytketään MultiTap ja 4 ohjainta. Goldeneyestä tuttu tutka löytyy tästäkin pelistä ja sen saa poistettuakin ruudusta tarpeen vaatiessa. (Aikoinaan "jouduin" vaihtamaan televisioni siksi kun kuvaruutu meni pahasti puuroksi juuri Goldeneyen tutkan kohdalta kesken kiivaan pelisession. Siihen kellonaikaan ei TV-korjaamoita ollut auki, mutta onneksi paikalliseen TV-liikkeeseen saattoi luottaa. Sieltä tulikin noudettua pikaisesti apua tutkaongelmaan, ilman että vieroitusoireet ehtivät alkamaan.) Tutkan ollessa päällä peli on nopeampitempoista, koska tällöin vastustajan hahmottaa paremmin. Tietenkin kaverin ikkunaa voi pelatessa tiirailla ja päätellä minkä kulman takana hän on, mutta kun pelissä on 4 pelaajaa, niin silloin tiiraillessa voi käydä hullusti kun toinen tulee ampumaetäisyydelle, eikä itse huomaa kun seuraa liian tiiviisti naapurin ruutua (nimimerkillä kokemusta löytyy).

Moninpelistä löytyykin sitten erilaisia pelivaihtoehtoja peräti 6 kappaletta. Ne ovat Deathmatch (vanha kunnon deathmatch: tapa, tapa mutta pysy hengissä), Bagtag (etsitään kassi ja se joka pitää kassia pisimpään hallussa voittaa), Capture the bag (lipunryöstöä, mutta tässä ryöstetään kassia), Knockout (kerää tavaroita ja vie ne aloituspisteeseen), Escort (saattotehtävä) ja Laststand (ole viimeinen hengissä).

 

Unohdinko mainita...

Tähän asti olen ollut ylivoimainen nelinpelissä ja kavereillani ei ole ollut vastaanpanemista. Tosin, kuten on normaalia, kuka nyt ohjekirjaa lukee ja minä heille ohjaimen toiminnot asetin, tietenkin samalla lailla kuin itselläni (koska heille piti kertoa mistä napista mitäkin tapahtuu ja oli helpompaa, että napit olivat samat kuin itselläni). Nyt sitten menin kerran puhumaan ohi suuni pelituokion lopuksi ja mainitsemaan että R2 napista tulee erilainen toiminto aseesta riippuen. Eihän sitä nyt aina kaikkea muista kaikille kertoa (hehe) ja ihmeellinen polemiikki syntyi noin vähäpätöisestä asiasta. Eipä auttaneet meikäläisen selitykset ettei R2 nyt hirveän paljoa auta tai vaikuta. Varmuuden vuoksi mainitsin samalla L2 napista, eli Aim modesta, jotta välttyisimme uudelta keskustelulta. Muutaman kerran kerkesivät ihmettelemään miksi minun ruutuni välillä zoomasi heitä ampuessani, samalla kysyttiin myös "hei, mikä toi vihreä risti on? Niin mikä risti ?".

 

Sorsanmetsästys maittaa...

Pelistä löytyy vielä Challenge moodi, joka ohjekirjan mukaan aukeaa kun olet Story moodissa pelannut kaikki radat läpi helpoimmalla vaikeustasolla. Tästä poiketen Challenge moodi aukeaakin heti kun pelaat 2035 Spaceways radan läpi (eli paria rataa ei tarvitsekaan pelata läpi). Challenge-valikosta löytyy erilaisia aikapelejä: joko yritetään määrätyssä ajassa ampua 50 päätä irti, pitää laukkua hallussa yhden minuutin tai sitten harrastaa sorsan metsästystä 5 minuutin ajan. 5 Minuutissa pitäisi saada 100 sorsaa teurastettua. Moodi on mukavaa vaihtelua ja sitä tulee pelattua aloittaen aina alusta kommentilla "josko nyt onnistuisi".

 

Uutta löytyy, vanhaa ja turvallista olisi kaivannut...

Peli ei tuo toiminta- /räiskintäpeleihin mitään uutta, päinvastoin jotain vanhaa ja turvallista olisin Q2-pelaajana kaivannut, kuten mahdollisuutta hyppimiseen ja muutenkin enemmän reaalisuutta, esim. vaikka pelissä tippuu korkealtakin alas, ei vauriota synny. Tämän vastapainoksi taas huomasin eräässä radassa pääseväni luolasta ulos ja samaa vauhtia kielekkeeltä alas veteen, josta seurasi yllättäen Game Over. Esimerkkinä mainittakoon myös, että 2035 Spaceways -radan alussa liikkuvat autot kyllä törmäävät pelaajaan, mutta puskevat vain pois tieltä ilman että murskaavat tai että vauriota syntyisi. Erilaisia pelattavia hahmoja riittää valittavaksi pelaajalle, mutta mistään ei käy ilmi onko hahmojen kyvyillä muuta eroa kuin ulkonäkö. Mainittakoon myös että kenttien välissä on pisimmät latausajat mitä minulle vastaan on tullut (PC, PSX, PS2), välillä tuntuu että kone hajoaa kun pitää kovaa ryminää lukiessa levyä, sitten tulee ihan hiljasta ja mitään ei tapahdu kunnes vihdoin ja viimein taso ilmaantuu näytölle. Mutta löytyy pelistä jotakin uuttakin kehuttavaa. Statistiikkatiedot pelaajan peleistä ovat oivallinen idea, niistä löytyy kiinnostavia tietoja ja pystyy vertailemaan omaa peliään vaikka kaverin tietoihin. Tiedoista näet mm. kuinka monta lasi-ikkunaa/-seinää olet hajoittanut, kauanko olet mitäkin moodia pelannut, montako laukausta päähän olet ampunut, montako kertaa kuollut, montako laukausta ampunut yhteensä, montako vihollista tappanut jne. Niin ja mainittakoon vielä sekin että pelistä löytyy vielä karttaeditorikin, jos itse haluaa ratoja vääntää. Olisivat senkin tilalle tehneet kartoille Random-mahdollisuuden...

 

Kokonaisuudessaan hyvä peli pienillä puutteilla...

PC:llä Quakea ja muita samantapaisia pelejä pelanneet eivät tästä pelistä saa mitään uutta irti ja peli ei jaksa kiinnostaa pitkään. Jos olet N64:lla pelannut saman tiimin valmistamia pelejä (Goldeneye) , tulee tämä moninpelin osalta antamaan samanlaisia tuntemuksia, mutta jos ne eivät iskeneet ei tämäkään tule iskemään. N64 Perfect Darkiin en osaa verrata, kun kyseistä peliä en ole pelannut. Kaveriporukalla tämän parissa vierähtää helposti tunti jos toinenkin.

Jos jo omistat tämän pelin, niin olet varmaan huomannut, että pelistä saa huonon ensivaikutelman, mutta pitemmän päälle siitä alkaa pitämään.