Speed Kings

Kunnolliset moottoripyöräpelit ovat PlayStation 2:lla suhteellisen harvassa. Speed Kings ei yritä luoda täysin autenttista prätkällä ajamisen illuusiota, vaan luottaa vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin. Acclaim on huomannut autopelinsä Burnoutin niittäneen suosiota ja yrittää nyt siirtää saman konseptin kahden pyörän päälle.

Speed Kings on tosiaankin idealtaan läheistä sukua Burnoutille. Ajatuksena on ajaa liikenteen seassa mahdollisimman vaarallisesti ja tehdä samalla vielä erilaisia kuolemaa halveksuvia temppuja pyörän selässä. Temppuihin kuuluvat muiden muassa tietenkin normaali keuliminen ja satulan päällä seisominen jaloilla, välillä jopa käsillä. Pyörän voi myös vauhdissa kaataa hetkeksi kyljelleen, jolloin pääsee matalien esteiden, kuten rekan perävaunujen alitse. Tarpeeksi temppuja tekemällä saa käyttöönsä turbon, joka kiidättää pyörän muutamaksi sekunniksi normaalia suurempaan vauhtiin.

Härkää sarvista

Moottoripyörän ohjaus tuntuu aluksi hieman herkältä, mutta siihen tottuu nopeasti. Ajaminen on tehty perusteiltaan todella yksinkertaiseksi, vasta temppujen kanssa on hieman opeteltavaa. Ajella voi muutenkin huolettomasti, sillä pyörä pysyy vaikka nurmikolla pystyssä, ja se kääntyy yhtä hanakasti joka alustalla. Ainoastaan tempuilla kikkaillessa on ajettava suunnilleen suoraan eteenpäin. Lievät kylkikosketuksetkin onnistuvat kaatumatta.

Vanhalle prätkäpelien klassikolle - Road Rashille - osoitetaan kunnioitusta, sillä kanssakilpailijoita voi yrittää potkia pois pyörän selästä. Toisin kuin Road Rashissa, vastustajat tipahtavat heti ensimmäisestä iskusta. Tämä on toisaalta harmittavaa, sillä kilpakumppaneita ei voi näin ollen potkia vastaantulevan liikenteen eteen. Toisaalta taas useamman iskun saaminen perille näin korkeissa vauhdeissa olisi ehkä liian vaikeaa. Tunnelmaa vesittää hieman se, että tekoälykuskit harvoin kamppailevat takaisin, joten heidät on liiankin helppo mätkiä pois pyörän päältä.

Tekoäly ei muutenkaan vakuuta. Joissakin radoissa on mutkia, joissa joka ainoa tekoälykuski täräyttää vuoronperään päin seinää. Suorilla konekuskit saa aina helposti kiinni, mutta mutkat ne ajavat yliluonnollisen vauhdikkaasti. Kuminauhatekoäly on vahvasti nähtävissä, sillä ylivoimaista johtoasemaa on lähes mahdoton saada. Tästä huolimatta on kuitenkin mukava nähdä, että myös kone ajaa usein kolareita. Täydellisiä kuskeja vastaan olisi vielä tylsempi ajaa.

Radoilla on ajoittain erilaisia esteitä, joista varoitetaan hieman etukäteen, jotta pelaaja ehtii edes jotenkin varautua niihin. Esteiden ohittaminen vaatii tyypillisesti hyppyristä hyppäämistä tai edellämainittua kyljellään liukumista. Myös poliisi innostuu silloin tällöin takaa-ajoon, mutta kiinnijäämisestä seuraa vain paria sekuntia pidempi viivytys matkan jatkamisessa. Joka radalla on myös valvontakamera, johon voi tallentaa itsensä vaikkapa 350 km/h käsillä seisten. Kuvan näkee kisan jälkeen, tosin valitettavan huonolaatuisena. Kuvia ei myöskään voi tallentaa.

Tapaamisiin

Pelaamisen voi aloittaa vaikka lyhyestä ajokoulusta, jossa oppii perusteet ajamisesta ja tempuista. Tärkein pelimuoto on tapaamiset eli Meets, jossa ajetaan kolmen kisan sarjoja eri puolilla maailmaa. Kolmesta kisasta tulee saada yhteensä vaadittu määrä sijoituksen perusteella jaettavia pisteitä, jotta pääsee seuraavaan sarjaan. Tapaamisia on viisi, joten kolmen bonusradan kera ratojen kokonaismääräksi muodostuu 18. Kisoissa tarjotaan myös kolme lisähaastetta suoritettavaksi, jotka yleensä ovat jonkinlaista temppuilua, esimerkiksi ajaa 500 metriä nokittaen. Näistä lisähaasteista saa kunnioituspisteitä, jotka puolestaan avaavat uusia pyöriä pelattavaksi. Pelin moottoripyörät on mallinnettu oikeista pyöristä, mutta lisenssien puuttuessa niillä on keksityt nimet.

Peliin sisältyy myös aluksi lukittu Grand Prix- moodi, jonka avaaminen ilman huijauskoodeja vaatii nopeimman kierrosajan ajamisen joka radalla, eivätkä alitettavat ajat todellakaan ole helppoja. Grand Prix- moodi kuitenkin sisältää muutaman liigamuotoisen kilpailun, joista pisin on 40 kisan mittainen. Pisimmän sarjan suorittaminen vaatii hieman pidemmän istunnon, sillä pelitilannetta ei voi tallentaa. Grand Prix- sarjaan saa sentään käyttöön normaalia tehokkaammat menopelit. Kaiken kaikkiaan pelin anti on kuitenkin käytännössä käyty yhdessä illassa läpi, koska vaikeusaste on viritetty melko matalalle.

Speed Kings ei näytä yhtä hyvältä kuin autoveljensä Burnout 2, mutta vauhdintunne on vastaava. Speed Kings sijoittunee ulkoasultaan Burnoutin ykkös- ja kakkososan väliin. Tärkeintä on kuitenkin, että ruudunpäivitys on nopeaa ja pysyy sellaisena. Törmäyksetkin on kohtalaisen hyvin toteutettu kuskin lentäessä omille teilleen ja pyörän kappaleiden sinkoillessa ympäriinsä. Onkin ikävää, että kunnon uusintoja ei pääse kisoista katselemaan. Ajon jälkeen näytetään uusintana vain pieni osa kilpailusta, eikä toistonopeutta tai kuvakulmia pääse mitenkään säätelemään.

Audiopuolella onkin sitten tyritty totaalisesti. Pyörien äänet ovat täysin ponnettomia, kuten myös musiikit, jotka pahimmillaan muistuttavat tunnelmaltaan leppoisaa tasohyppelyä. Jo 16-bittisten koneiden aikakaudella kuultiin tasokkaampaa jälkeä.

Kuninkaiden paluu?

Kaikesta huolimatta Speed Kings oli positiivinen yllätys. Jokin siinä pitää koukussaan, kunnes kaikki tapaamiset on käyty läpi. Peli onnistuu tarjoamaan samaa vauhdikasta meininkiä ja jännitystä kuin Burnoutit. Ensimmäinen Burnoutkaan ei osunut aivan kultasuoneen, joten toivottavasti Acclaim ei luovuta ensimmäisen kerran jälkeen Speed Kingsinkään tapauksessa.