Kirjoittaja
Dark Santa
Julkaistu
Lisätiedot
Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Nordisk Filmille.
Sonyn konsolilla ei ole toistaiseksi nähty samanlaista online-ryntäystä
kuin Xboxilla. Liven käynnistyttyä on uusia online-pelejä syntynyt kuin
sieniä sateella ja joukkoon on mahtunut niin hyviä kuin huonojakin
yritelmiä. Zipper Interactiven SOCOM: U.S. Navy Seals kuitenkin
muistutti PS2-pelaajia siitä kuinka suhteellisen keskinkertainenkin
räiskintäpeli voi olla äärimmäisen addiktiivinen verkossa. Uusia
ideoita se ei juurikaan esitellyt, vaan keskittyi luomaan
mahdollisimman viihdyttävän online-kokemuksen.
Yksinäisen suden painajainen
Ensimmäisen osan massiivisen mainoskampanjan jäljiltä tuskin kenelläkään on epäselvyyttä siitä mistä SOCOMissa on kyse. Pelaaja käskyttää kolmen sotilaan ryhmäänsä suorittaen erilaisia tehtäviä maailman joka kolkassa. Juoneenkaan ei ole uhrattu sen enempää mielikuvitusta, sillä on tarjottavanaan vain tavanomaista terrorismin vastaista huttua. Tarina kyydittää pelaajaa ympäri maailman, joskin keskittyy eurooppalaisille vähemmän eksoottisille alueille. Mukana on kaksitoista tehtävää jotka sijoittuvat Albaniaan, Algeriaan, Brasiliaan ja lopulta Venäjälle ja viisi valittavissa olevaa vaikeustasoa tarjoavat haastetta kokeneemmillekin pelaajille. Valitettavasti palkinnot eivät ole huippuluokkaa, sillä avattavissa on lähinnä uusia hahmoja.
Yksinpelimoodissa ei muutenkaan ole paljoa kehumista. Vaikka pelattavuus on pysynyt lähestulkoon identtisenä, kenttien suunnittelussa on tapahtunut suuria muutoksia. Pelaajan on useammin turvauduttava kiikarikivääriin, kuin varsinaiseen hiiviskelyyn. Ratkaisu toimii tietyissä kohdissa oikein hyvin, mutta suurin osa koko 12-tuntisesta kampanjamoodista kuluu todella pitkäveteisesti. Suurin ongelma onkin se, että toimintaa ei yksinkertaisesti ole. Jos viholliset eksyvät liian lähelle, tiimitoverit hoitavat ammuskelun, eikä pelaajalle itselleen jää tehtäväksi muuta kuin tiiminsä käskyttäminen ja kiikakiväärillä tähtäily.
Kaikki ei kuitenkaan ole muuttunut huonompaan suuntaan, sillä asearsenaali on kokenut mittavia uudistuksia. Vanhojen aseiden lisäksi mukaan on heitetty haulikkoja, käsi- ja automaattiaseita, sinko ja kranaatinheitin. Myös tiimitoverien tekoälyä on parannettu. Jatko-osassa ryhmän jäsenet avaavat herkästi sanaisen arkkunsa erilaisissa pulmatilanteissa. Jos he eivät ymmärrä pelaajan käskyjä tai vihollinen eksyy liian lähelle, pelaaja saa kuulla siitä. USB-headsetillä kommunikointi tuntuu sujuvan suhteellisen hyvin, vaikka kaikki käskyt eivät suomalaisen suuhun taivukaan. Ongelmia silti löytyy tältäkin saralta, sillä vihollisten teköäly on yhtä kammottavaa luokkaa kuin ennenkin. Nykystandardeilla itsestäänselvyydeltä tuntuva suojan hakeminen loistaa poissaolollaan ja tulitaisteluissa viholliset jäävät paikoilleen kuin lumiukot. Silloin tällöin jopa heittäytyvät maahan.
Vahva toteutus
Mitä toteutukseen tulee, peli on mitä mainiointa luokkaa. Valikot ovat selkeitä ja helppokäyttöisiä, eikä kontrolleissakaan ole valittamista. Satunnaisista ongelmista huolimatta, ne ovat helposti omaksuttavissa ja toimivat niin kuin pitääkin. Lähes saman voi sanoa kenttien ulkoasustakin: grafiikka on siistiä, joskin suoraviivaista jälkeä. Yksityiskohtien puute ei kuitenkaan jää häiritsemään ja toimii ajoittain myös pelin eduksi. Hahmoista sen sijaan on yhtä sun toista sanottavaa. Terroristit näyttävät yleensä lähinnä huvittavilta ja tekstuureissa olisi muutenkin parantamisen varaa.
Myös äänimaailma toimii hyvin. Muun muassa surround-tuen puuttuminen on useissa nykypeleissä hyvin yleistä vaikka ääni-puli olisi muuten kunnossa, mutta SOCOM II:ta ei tästä pääse moittimaan. Dolby Pro Logic II -tuki on mainio lisä muutenkin toimivaan kokonaisuuteen, sillä siitä ei ole apua ainoastaan vihollisten paikantamisessa, vaan tekee pelaamisesta muutenkin nautittavan kokemuksen. Kun ääninäyttelijätkin hoitavat hommansa hyvin, voi varauksetta sanoa että pelin audio-toteutus on kunnossa.
Pam, sä kuolit!
SOCOM I:n kantava voima oli ehdottomasti sen moninpeli. Vaikka online-räiskintää oli tarjottu PC:llä jo vuosia, PlayStation 2 -pelaajille melko suoraviivainenkin ammuskelu kelpasi paremmin kuin hyvin. SOCOM II jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla tiellä. Sinällään loppuunkulutetun genren edustajana sillä ei ole juurikaan omaperäistä tarjottavaa, mutta siitä huolimatta online-moodi on vähintään yhtä onnistunut kuin viime kerralla.
Uusien pelimoodien ja aseiden lisäksi nettipelistä löytyy runsaasti uusia kenttiä. Vanhojen karttojen lisäksi joukkoon on lisätty 12 täysin uutta kenttää, joihin kuuluu laajoja aroja, likaisia tehdashalleja, ahtaita kaupunkitasoja ja paljon muuta. Lähes kaikki niistä toimivat mainiosti suurella pelaajajoukolla, mutta valitettavasti pienemmät ryhmät eivät ole yhtä onnekkaita. Suurin osa kentistä on suhteellisen helppoja hahmottaa, - tässä osaltaan auttaa ennen pelin alkua näytettävä kartta - mutta etenkin deathmatch-tyylisissä otteluissa saa harhailla minuuttitolkulla näkemättä ristin sielua, jos pelissä on vain 4 tai 6 pelaajaa. Kaikkiin kenttiin on lisätty myös konekivääri-pesäkkeitä, joita valitettavasti tulee käytettyä vain erikoistapauksissa.
Uudet aseet tuovat uutta syvyyttä online-peliin. Lähinnä miinojen lisäämisen myötä, muiden pelaajien kanssa kommunikoinnista on tullut entistä tärkeämpää, mutta myös muita strategisia aseita on käytössä. Singolla voi helposti räjäyttää vihollisen tai kaksi, mutta sen tehoa osaltaan karsii käyttönopeus; siksi onkin usein viisaampaa pyytää tiimitovereita suojaamaan ennen kuin kaivaa joukkotuhoaseet esiin.
Joukkueiden edut ovat melko hyvin tasapainotettu suurimmassa osassa tapauksista, mutta silloin tällöin tästäkin on valittamisen aihetta. Esimerkiksi kranaatinheittimen käyttö saattaa herättää vastapuolen keskuudessa negatiivisia tunteita - terroristeilta kun ei moisia vehkeitä löydy - ja useissa peleissä sitä ei pystykään käyttämään. Myös breach-kentissä, joissa toinen joukkue puolustaa tukikohtaansa, olisi usein parantamisen varaa. Onneksi kuitenkin useimmiten joukkueiden väliset erot ovat pienet tai lähestulkoon olemattomat.
Useimpia pelaajia myös luulisi miellyttävän pelin ympärille rakentunut yhteisö. Klaanitoimintaa löytyy kiitettävästi niin Suomesta kuin ulkomailtakin, joten kiinnostuneille varmastikin löytyy oma klaani ja jos ei, niin kuka tahansa voi tehdä oman.
Kaksi sanaa: verkkoviive
Valitettavasti Eurooppalaisten nettipelaajien silmille sataa taas kuraa. SOCOM II:n moninpelin pahimmat puutteet ovat teknisessä toteutuksessa. Pahin ongelma on verkkoviive: sitä on aina, valitettavasti etenkin suomalaisilla servereillä. Vaikka osa ongelmista on johdettavissa pelaajien hitaisiin nettiyhteyksiin, mutta kieltämättä myös Sonylla on lusikkansa sopassa. Tämän todistaa muutkin bugit: peli saattaa katkaista yhteyden täysin syyttä suotta kesken ottelun, ja heittää pelaajan takaisin offline-tilaan. Ongelma ei olisi niinkään paha jos tätä tapahtuisi vain satunnaisesti, mutta pahimmillaan yhteys saattaa katketa jopa muutaman kerran päivässä. Näitä ongelmia on korjattu Euroopan julkaisusta lähtien, mutta toistaiseksi ei ole tietoa siitä tuleeko Amerikassa julkaistu korjauspaketti Eurooppaan.
Zipper Interactivellekin kuuluu oma osansa risuista. Huonosti toteutetun ranking-systeemin ansiosta on ilmaantunut uusi ongelma: osa pelaajista saattaa keskeyttää pelin välttääkseen häviön tuomat miinuspisteet. Huijaaminenkaan ei ole kadonnut mihinkään. Vaikka varsinaisista huijausmoduuleista ei ole varmaa tietoa, seinien sisältä ammuskelua sun muuta esiintyy ajoittain.
Jatko-osa?
SOCOM II ei ole täysiverinen jatko-osa. Totta puhuen, se ei oikeastaan tunnu jatko-osalta ollenkaan. Erot ovat edelliseen osaan ovat lähinnä kosmeettisia, eikä pelimekaniikassa ole koettu juurikaan muutoksia, joka tosin on melko ymmärrettävää lajityypin huomioonottaen. Uutta materiaalia on kuitenkin tarjolla tarpeeksi viidenkympin hintalapun oikeuttamiseksi. Valitettava tosiasia kuitenkin on että yksinpelimoodi ei ole kovinkaan viihdyttävä, ja online-moodissa joutuu näkemään vaivaa löytääkseen nopean serverin, vaikka tässäkin tapauksessa peli saattaa milloin tahansa katkaista yhteyden. Siitä huolimatta SOCOM II on äärimmäisen viihdyttävä ja jopa riippuvuutta aiheuttava verkkopelinä, silloin kun se on teknisesti mahdollista. Ilman näitä ongelmia arvosana olisi numeroa, ellei sitäkin korkeampi.
Yksinäisen suden painajainen
Ensimmäisen osan massiivisen mainoskampanjan jäljiltä tuskin kenelläkään on epäselvyyttä siitä mistä SOCOMissa on kyse. Pelaaja käskyttää kolmen sotilaan ryhmäänsä suorittaen erilaisia tehtäviä maailman joka kolkassa. Juoneenkaan ei ole uhrattu sen enempää mielikuvitusta, sillä on tarjottavanaan vain tavanomaista terrorismin vastaista huttua. Tarina kyydittää pelaajaa ympäri maailman, joskin keskittyy eurooppalaisille vähemmän eksoottisille alueille. Mukana on kaksitoista tehtävää jotka sijoittuvat Albaniaan, Algeriaan, Brasiliaan ja lopulta Venäjälle ja viisi valittavissa olevaa vaikeustasoa tarjoavat haastetta kokeneemmillekin pelaajille. Valitettavasti palkinnot eivät ole huippuluokkaa, sillä avattavissa on lähinnä uusia hahmoja.
Yksinpelimoodissa ei muutenkaan ole paljoa kehumista. Vaikka pelattavuus on pysynyt lähestulkoon identtisenä, kenttien suunnittelussa on tapahtunut suuria muutoksia. Pelaajan on useammin turvauduttava kiikarikivääriin, kuin varsinaiseen hiiviskelyyn. Ratkaisu toimii tietyissä kohdissa oikein hyvin, mutta suurin osa koko 12-tuntisesta kampanjamoodista kuluu todella pitkäveteisesti. Suurin ongelma onkin se, että toimintaa ei yksinkertaisesti ole. Jos viholliset eksyvät liian lähelle, tiimitoverit hoitavat ammuskelun, eikä pelaajalle itselleen jää tehtäväksi muuta kuin tiiminsä käskyttäminen ja kiikakiväärillä tähtäily.
Kaikki ei kuitenkaan ole muuttunut huonompaan suuntaan, sillä asearsenaali on kokenut mittavia uudistuksia. Vanhojen aseiden lisäksi mukaan on heitetty haulikkoja, käsi- ja automaattiaseita, sinko ja kranaatinheitin. Myös tiimitoverien tekoälyä on parannettu. Jatko-osassa ryhmän jäsenet avaavat herkästi sanaisen arkkunsa erilaisissa pulmatilanteissa. Jos he eivät ymmärrä pelaajan käskyjä tai vihollinen eksyy liian lähelle, pelaaja saa kuulla siitä. USB-headsetillä kommunikointi tuntuu sujuvan suhteellisen hyvin, vaikka kaikki käskyt eivät suomalaisen suuhun taivukaan. Ongelmia silti löytyy tältäkin saralta, sillä vihollisten teköäly on yhtä kammottavaa luokkaa kuin ennenkin. Nykystandardeilla itsestäänselvyydeltä tuntuva suojan hakeminen loistaa poissaolollaan ja tulitaisteluissa viholliset jäävät paikoilleen kuin lumiukot. Silloin tällöin jopa heittäytyvät maahan.
Vahva toteutus
Mitä toteutukseen tulee, peli on mitä mainiointa luokkaa. Valikot ovat selkeitä ja helppokäyttöisiä, eikä kontrolleissakaan ole valittamista. Satunnaisista ongelmista huolimatta, ne ovat helposti omaksuttavissa ja toimivat niin kuin pitääkin. Lähes saman voi sanoa kenttien ulkoasustakin: grafiikka on siistiä, joskin suoraviivaista jälkeä. Yksityiskohtien puute ei kuitenkaan jää häiritsemään ja toimii ajoittain myös pelin eduksi. Hahmoista sen sijaan on yhtä sun toista sanottavaa. Terroristit näyttävät yleensä lähinnä huvittavilta ja tekstuureissa olisi muutenkin parantamisen varaa.
Myös äänimaailma toimii hyvin. Muun muassa surround-tuen puuttuminen on useissa nykypeleissä hyvin yleistä vaikka ääni-puli olisi muuten kunnossa, mutta SOCOM II:ta ei tästä pääse moittimaan. Dolby Pro Logic II -tuki on mainio lisä muutenkin toimivaan kokonaisuuteen, sillä siitä ei ole apua ainoastaan vihollisten paikantamisessa, vaan tekee pelaamisesta muutenkin nautittavan kokemuksen. Kun ääninäyttelijätkin hoitavat hommansa hyvin, voi varauksetta sanoa että pelin audio-toteutus on kunnossa.
Pam, sä kuolit!
SOCOM I:n kantava voima oli ehdottomasti sen moninpeli. Vaikka online-räiskintää oli tarjottu PC:llä jo vuosia, PlayStation 2 -pelaajille melko suoraviivainenkin ammuskelu kelpasi paremmin kuin hyvin. SOCOM II jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla tiellä. Sinällään loppuunkulutetun genren edustajana sillä ei ole juurikaan omaperäistä tarjottavaa, mutta siitä huolimatta online-moodi on vähintään yhtä onnistunut kuin viime kerralla.
Uusien pelimoodien ja aseiden lisäksi nettipelistä löytyy runsaasti uusia kenttiä. Vanhojen karttojen lisäksi joukkoon on lisätty 12 täysin uutta kenttää, joihin kuuluu laajoja aroja, likaisia tehdashalleja, ahtaita kaupunkitasoja ja paljon muuta. Lähes kaikki niistä toimivat mainiosti suurella pelaajajoukolla, mutta valitettavasti pienemmät ryhmät eivät ole yhtä onnekkaita. Suurin osa kentistä on suhteellisen helppoja hahmottaa, - tässä osaltaan auttaa ennen pelin alkua näytettävä kartta - mutta etenkin deathmatch-tyylisissä otteluissa saa harhailla minuuttitolkulla näkemättä ristin sielua, jos pelissä on vain 4 tai 6 pelaajaa. Kaikkiin kenttiin on lisätty myös konekivääri-pesäkkeitä, joita valitettavasti tulee käytettyä vain erikoistapauksissa.
Uudet aseet tuovat uutta syvyyttä online-peliin. Lähinnä miinojen lisäämisen myötä, muiden pelaajien kanssa kommunikoinnista on tullut entistä tärkeämpää, mutta myös muita strategisia aseita on käytössä. Singolla voi helposti räjäyttää vihollisen tai kaksi, mutta sen tehoa osaltaan karsii käyttönopeus; siksi onkin usein viisaampaa pyytää tiimitovereita suojaamaan ennen kuin kaivaa joukkotuhoaseet esiin.
Joukkueiden edut ovat melko hyvin tasapainotettu suurimmassa osassa tapauksista, mutta silloin tällöin tästäkin on valittamisen aihetta. Esimerkiksi kranaatinheittimen käyttö saattaa herättää vastapuolen keskuudessa negatiivisia tunteita - terroristeilta kun ei moisia vehkeitä löydy - ja useissa peleissä sitä ei pystykään käyttämään. Myös breach-kentissä, joissa toinen joukkue puolustaa tukikohtaansa, olisi usein parantamisen varaa. Onneksi kuitenkin useimmiten joukkueiden väliset erot ovat pienet tai lähestulkoon olemattomat.
Useimpia pelaajia myös luulisi miellyttävän pelin ympärille rakentunut yhteisö. Klaanitoimintaa löytyy kiitettävästi niin Suomesta kuin ulkomailtakin, joten kiinnostuneille varmastikin löytyy oma klaani ja jos ei, niin kuka tahansa voi tehdä oman.
Kaksi sanaa: verkkoviive
Valitettavasti Eurooppalaisten nettipelaajien silmille sataa taas kuraa. SOCOM II:n moninpelin pahimmat puutteet ovat teknisessä toteutuksessa. Pahin ongelma on verkkoviive: sitä on aina, valitettavasti etenkin suomalaisilla servereillä. Vaikka osa ongelmista on johdettavissa pelaajien hitaisiin nettiyhteyksiin, mutta kieltämättä myös Sonylla on lusikkansa sopassa. Tämän todistaa muutkin bugit: peli saattaa katkaista yhteyden täysin syyttä suotta kesken ottelun, ja heittää pelaajan takaisin offline-tilaan. Ongelma ei olisi niinkään paha jos tätä tapahtuisi vain satunnaisesti, mutta pahimmillaan yhteys saattaa katketa jopa muutaman kerran päivässä. Näitä ongelmia on korjattu Euroopan julkaisusta lähtien, mutta toistaiseksi ei ole tietoa siitä tuleeko Amerikassa julkaistu korjauspaketti Eurooppaan.
Zipper Interactivellekin kuuluu oma osansa risuista. Huonosti toteutetun ranking-systeemin ansiosta on ilmaantunut uusi ongelma: osa pelaajista saattaa keskeyttää pelin välttääkseen häviön tuomat miinuspisteet. Huijaaminenkaan ei ole kadonnut mihinkään. Vaikka varsinaisista huijausmoduuleista ei ole varmaa tietoa, seinien sisältä ammuskelua sun muuta esiintyy ajoittain.
Jatko-osa?
SOCOM II ei ole täysiverinen jatko-osa. Totta puhuen, se ei oikeastaan tunnu jatko-osalta ollenkaan. Erot ovat edelliseen osaan ovat lähinnä kosmeettisia, eikä pelimekaniikassa ole koettu juurikaan muutoksia, joka tosin on melko ymmärrettävää lajityypin huomioonottaen. Uutta materiaalia on kuitenkin tarjolla tarpeeksi viidenkympin hintalapun oikeuttamiseksi. Valitettava tosiasia kuitenkin on että yksinpelimoodi ei ole kovinkaan viihdyttävä, ja online-moodissa joutuu näkemään vaivaa löytääkseen nopean serverin, vaikka tässäkin tapauksessa peli saattaa milloin tahansa katkaista yhteyden. Siitä huolimatta SOCOM II on äärimmäisen viihdyttävä ja jopa riippuvuutta aiheuttava verkkopelinä, silloin kun se on teknisesti mahdollista. Ilman näitä ongelmia arvosana olisi numeroa, ellei sitäkin korkeampi.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja