The Sims

Miniatyyrielämää jo toisessa sukupolvessa

Electronic Arts on vuosien mittaan sylkenyt markkinoille lukuisia rahasampoja, eivätkä urheilupelit ole näistä kuin pieni osa. Vuonna 2000 EA iski todelliseen kultasuoneen, kun se julkaisi Sim Cityillään tunnetuksi tulleen Maxiksen The Sims -pelin PC:lle. Siitä lähtien tuo omaperäinen ja addiktoiva pikselihahmojen elämän kontrollointiin keskittyvä tuotos on keikkunut Pohjois-Amerikan myydyimpien PC-pelien listoilla yhdessä lukuisten lisälevyjensä kanssa.

On jopa hieman outoa, että Electronic Arts ja Maxis heräsivät vasta nyt julkaisemaan kaikkien aikojen myydyimmän PC-pelin kotikonsoleille, vaikka yleensä pelimaailmassa rautaa taotaan silloin kun se on kuumaa. Eihän Simsin menestys tietenkään ole laskussa, mutta niin monet ovat sen kokeneet jo PC:llä, että riittävätkö muutamat konsoliversioihin tehdyt uudistukset houkuttelemaan pelin ääreen yhtä massiivisen fanikatraan kuin PC:llä?

Pelin oikeastaan ainoa todella merkittävä uudistus on uusi Get a Life -pelimuoto, jonka kimppuun peli ensimmäisellä pelikerralla pelaajan heittää. Tehtäväpohjainen Get a Life tuo mukanaan aivan uudenlaisen tavan pelata perinteisesti varsin vapaamuotoista Simsiä. Siinä pelaaja käy läpi luomallaan simillä elämän merkittäviä tapahtumia, kuten esimerkiksi kotoa poismuuton, työpaikan haun ja puolison löytämisen. Loogisessa järjestyksessä eteen tulevat tavoitteet vaihtelevat helpoista kohtalaisen kimurantteihin ja kärsivällisyyttä vaativiin, vaikeustason noustessa riittävän tasaisesti pelin edetessä.

Lineaarisesta etenemisestään huolimatta pelimuoto jaksaa pitää otteessaan yllättävän hyvin. Jos jotkut olivat alkuperäisen Simsin kanssa vähän ymmällään, kun ei oikein tiennyt miten omaa virtuaalikotiaan rakentaa, Get a Life tarjoaa näillekin mahdollisuuden kokea Simsin salat, ohjatusti. Se tarjoaa samalla hyvän opastuksen pelin eri toimintoihin, jos PC-versiota ei ole sattumoisin puhki pelannut. Get a Lifen pelaaminen avaa peliin jo PC-versiosta tutuksi tulleen perinteisen The Sims -pelimuodon sekä lukuisia bonuksia, joihin lukeutuvat myös kaksinpeliin suunnitellut haasteet aina rahanpummimiskilpailusta pelaajien välistä yhteistyötä vaativaan huushollin kunnossapitoon.

Mitä se Sims sitten oikein on?

The Sims on siitä harvinainen peli, että se on kolahtanut myös naisväkeen. Tähän ei ole tarvittu mitään ällistyttävän monimutkaista ja meille miehille tunnetusti vierasta naisten logiikkaa hyödyntävää peli-ideaa, vaan yksinkertainen, näennäisesti oikeaa elämää kuvaava konsepti, joka päästää pelaajansa toteuttamaan rahan ja shoppailun ympärillä pyörivää ”nukkekotileikkiä” virtuaalimaailmassa. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta Sims on varsinkin ensikertalaisille yllättävän mielenkiintoinen ja monipuolinen kokemus – ainakin aluksi.

Siinä missä Get a Life piti pelaajan tiukasti talutushihnassaan, on PC-pelaajillekin tutuksi tullut varsinainen The Sims -pelimuoto täysi vastakohta tälle. Aluksi luodaan oma hahmo tai kokonainen perhe, hankitaan talo ja muutetaan asumaan toistaan villimpiä persoonia kuhisevaan naapurustoon. Sitten omaa kotiaan voikin sisustaa varsin vapaasti ostamalla mittavasta huonekaluvalikoimasta parhaiten omaan makuun ja omalle kukkarolle sopivia kalusteita. Koska raha ei tunnetusti kasva puussa, pitää simien käydä myös töissä. Tähän liittyy harmittavasti myös pari PC-versiotakin riivannutta pelin uskottavuudelle käyvää seikkaa. Ensinnäkin hahmot käyvät töissä jok'ikinen päivä ja toisekseen työnantajien tekoäly näyttää olevan edelleen lapsenkengissä, sillä töistä voi pinnata joka toinen päivä ilman kengän kuvaa persauksilla.

Valitettavasti jokaisen Sims-kiintiö alkaa siinä vaiheessa hiljalleen täyttymään, kun pelin pelaamisesta alkaa tulla rutiininomaista säätöä raha-asioiden, uusien hankintojen, simien muun hyvinvoinnin ja taitojen harjoittamisen kanssa. Kaikki toimii loppujen lopuksi hyvin tiukkojen sääntöjen mukaan, eikä pelin elinikään positiivisesti vaikuttavaa vaihtelua ole loppupeleissä riittävästi. Tämä korostuu varsinkin Sims-veteraanien kohdalla, jotka tuskin kiinnostuvat muusta kuin Get a Lifesta ja muutamia viihdyttäviä pelitunteja tarjoavista kaksinpeleistä.

Ei nyt aivan PC-esikuvansa tasoinen esitys

Yksi Simsin menestyksen tukipilareista PC:llä ovat olleet sen lukuiset lisäosat ja harrastelijoiden tekemät omat pikku modit. Konsoli-Sims vastaavasti jää tällä saralla selvästi alakynteen, koska peliin ei ole ympätty PC:lle ilmestyneiden lisäosien sisältöä, eikä se tue – muiden EA:n pelien tapaan – Xbox Liveä uuden sisällön lataamista varten. Aivan alkuperäisen Simsin tasolla ei sentään olla, sillä mukana ovat jo aiemmin mainitut uudet moninpelimahdollisuudet, Get a Life -pelimoodi sekä runsaammin ostettavia huonekaluja, mahdollisuus järjestää virtuaalikodissaan juhlia, vapaasti pyöriteltävä kamera ynnä muuta pikku kivaa. Nämä ovat kuitenkin laiha lohtu siihen nähden, mitä PC-pelaajat saavat – etenkin, kun peliä on tietyiltä osin yksinkertaistettu. Yllättäen talot ovat nyt vain yksikerroksisia ja jotenkin tyhjempiä. Vaikka taloon kuinka ahtaisi tavaraa, ei se siltikään näytä yhtä eläväiseltä kuin PC-versiossa. Konsoleiden suorituskyvystä tämä ei ainakaan jää kiinni, joten ratkaisut hieman ihmetyttävät ainakin allekirjoittanutta.

Konsolikäännöksen yksi suurimmista riskeistä on munata hiireen ja näppäimistöön perustunut pelattavuus täysin. Tällä osa-alueella Maxis on kuitenkin terästäytynyt ja kontrollit toimivat yllättävän hyvin myös pad-ohjaimella. Yksinkertaisuudessaan vasemmalla tatilla ohjataan valitsinta ja oikealla kameraa. Kokonaan remontoitu valitsin toimii varsin järkevästi tilanteissa, joissa on lähekkäin useita henkilöitä tai esineitä. Tällöin peli avaa pelaajalle valikon, josta voi valita haluamansa, ja näin säästytään turhilta vääriltä valinnoilta. Ajan hidastaminen ja nopeuttaminen toimii kätevästi oikealla ja vasemmalla liipaisimella. Erilaisiin valikoihin päästään käsiksi ristiohjaimen ja päänappien avulla. Hiirtä ja näppäimistöä systeemi ei päihitä, mutta paljon pahempiakin tulkintoja padin oikeanlaisesta hyödyntämisestä on nähty.

Teknisesti The Sims näyttää todellakin muutaman vuoden ikäiseltä PC-peliltä. Vaikka grafiikka onkin konsoliversioissa täysin kolmiulotteista, ovat hahmot ja esineet silti varsin yksinkertaisia ja välttävästi animoituja. Tekstuuritkaan eivät tarkkuudellaan pääse loistamaan, sillä ne ovat Xbox-pelien normaalitasoon nähden ala-arvoisia, mutta toisaalta väreiltään voimakkaita, ehkä jopa hivenen karkkimaisia. Grafiikka on onneksi kaikessa yksinkertaisuudessaan toimivaa, eikä yllättävän alhainen, noin 30 ruudun sekuntivauhdilla rullaava ruudunpäivityskään Simsin kaltaisessa pelissä häiritse.

Äänimaailma sen sijaan on varsinainen kierrätyksen riemuvoitto, sillä äänet ovat suoraan kopioitu pelin ikääntyneestä PC-esikuvasta. Tämä voi olla kyseisellä alustalla paljon Simsiä pelanneelle varsin ärsyttävä piirre, sillä aina vain uudestaan ja uudestaan toistuvat musiikit, vanhahtavan oloiset ääniefektit ja Simien mölöttämä oma kieli alkavat pitemmän päälle käymään hermoille. Uudet pelaajat tuskin äänistä kiusaantuvat, mutta kyllä Maxis olisi saanut vähän enemmän tähänkin osa-alueeseen panostaa.

Kiva peli, mutta ei sen enempää

The Sims on loppujen lopuksi ihan hyvä peli. Näpertelyä kaipaaville konsolipelaajille paketti tarjoaa varmasti aivan riittävästi tekemistä, jotta siihen uskaltaa rahansa sijoittaa. Käännös jää kuitenkin hieman PC-esikuvansa varjoon muutamista tärkeistä uudistuksista huolimatta. Paljon kokenut Maxis olisi varmasti pystynyt vielä paljon parempaankin, jos peliin olisi uhrattu enemmän voimavaroja ja PC-versiota olisi alettu jalostaa oikein urakalla. Äänien kaltaisten rimanalitusten vaikutus kokonaisuuteen on valitettavan selvä, sillä peli on tällaisenaan enemmän suunnattu uusille pelaajille, jotka eivät ole Simsiin vielä tutustuneet, kuin PC-version läpi kolunneille faneille.