Quake 3 - Revolution

 

Olet yksi vaivaisista orjista

Kauan aikaa sitten Vadrigarit rakensivat Ikuisen Areenan, ulottuvuuksien välisen taistelukentän, jossa he huvittivat itseään taistelun kaaoksella ja tuholla. Areena täytettiin galaksin parhaimmilla sotureilla. Koska maailmankaikkeuden parhaimmisto oli jo Areenalla, eivät Vadrigarit halunneet menettää rekrytoimiaan sotureita kuolemalle. Tämän vuoksi kaatuneet herätettiin välittömästi henkiin taistelua jatkamaan. Nyt viisi Ikuisen Areenan eloonjäänyttä soturia taistelevat Vadrigarien antamien uusien tehtävien kanssa. Areenan Isännät eivät kuitenkaan tajua, että soturit ovat kehittyneet siihen pisteeseen, että ovat valmiita haastamaan Isäntänsä viimeiseen taisteluun - vapaudestaan.

Quake III Revolutionista löytyy kaksi erilaista pelimoodia: Campaign yksinpelaamista ja Arena moninpeliä varten. Campaign moodissa on viisi eri vaikeusastetta. Hahmoja valittavana on myös viisi: Sarge, Anarki, Doom, Daemia ja Klesk. Jokaisella hahmolla on erilaiset ominaisuudet, silti loppujen lopuksi ei ole väliä millä hahmolla peliä pelataan
, niin mitättömiä erot ovat. Yksinpelissä pelataan läpi ennalta määrättyjä ratoja. Pelimuotoja on kuusi: Deathmatch, Kill vs. Time, Possession, One Flag Capture The Flag, Elimination ja Skirmish. Jokaisen suoritetun radan jälkeen nousevat hahmon nopeus, hyökkäysvoima, haarniska ja health-pisteet. Yksinpelissä hemohessillä varustettu hahmo voidaan ottaa doupattuna mukaan moninpeliin, näin ollen yksinpelin suorittaminen vaikuttaa moninpeliin. Tosin tätä ei reilukerhon nimissä pidä kavereille mainita, mitäs eivät lue ohjekirjaa.

 

Alku aina vaikeaa

Timesplitteria paljon pelanneena ensimmäinen pettymys tai suoraan sanoen järkytys tuli nappien säätömahdollisuuden puuttumisesta. Pelistä löytyi kuusi valmiiksi määriteltyä yhdistelmää. Onneksi nämä valmiit säädöt on mietitty käyttökelpoisiksi, esimerkiksi Dextrous vaihtoehto osuu melkein kohdalleen Timesplitterin pelaajille.

Seuraavaksi hermoissa tuntuivat pelin todella pitkät latausajat kun siirrytään itse pelaamiseen. Levy rouskuttaa koneessa ja latausta osoittava palkki ei tunnu liikkuvan minnekään. Siinä ajassa nopeimmat käväisevät jo melkein kahvilla, kun vähän asiaa väritetään.

Kuten sanotaan alku on aina vaikeaa. Hahmon ohjaamisesta ei meinannut tulla mitään. Aina kun joutui vihollisen näköpiiriin, paniikin iskiessä kontrollit menivät sekaisin. Lopputuloksena ihailtiin joko taivasta tai lattiaa. Yleensä tuloksena piste vastapuolelle. Hermothan taas meinasi mennä toistamiseen, mutta yllätyksekseni kontrollit oppii yllättävän nopeasti. Vaikka niinhän se on kaikissa peleissä ollut, allekirjoittanut vain pettyi suuresti säätömahdollisuuksien puuttumisesta.

Useamman illan peliä hakattuani ohjaus alkoi tuntumaan aivan loistavalta. Taivasta ei enää tiukoissa tilanteissa tarvinnut ihailla, vaan vastustajia alkoi saamaan palasiksi jo RailGunilla. Vaikkakin tähtäily tatilla on paljon vaikeampaa kuin hiirellä pelatessa, tästä johtuen esimerkiksi PC pelaajien käyttämän rakettiheittimen kanssa suoritetun hypyn oppiminen vaatii harjoittelua rajusti. Rakettiheitin hyppyähän käytetään silloin kun tavallisella hypyllä ei päästä tarpeeksi korkealle. Suoritus menee seuraavasti: Hypätään normaalisti, ilmassa käännytään katsomaan alaspäin. Raketinheitin laukaistaan ja katse käännetään pois lattiasta. Oikealla ajoituksella räjähdys heittää hahmon korkealle ylöspäin. Tämä temppu verottaa aina hahmon elinvoimaa, mutta erittäin käytännöllinen temppu tietyissä tilanteissa.

Hermot alkoivat pikkuhiljaa pysymään kurissa, mutta seuraavaksi ohjain sanoi sopimuksen irti. Ohjaustatti alkoi pyörimään ohjaimessa. Se ei irronnut ja toimi moitteettomasti, mutta pyöri kummallisesti ympäri. Tämä taas aiheutti peukalon lipsahtelua tattia liikutellessa. Ei muuta kun ohjaimen vaihto ja taas peli jatkui.

Pelistä löytyy enemmän aseita kun pc-versiosta, vanhoja tuttavuuksia ovat Gauntlet, Machine Gun, Shotgun, Plasma Gun, Grenade Launcher, Rocket Launcher, Lightning Gun, Rail Gun ja vanha kunnon BFG-10K. PS2-versioon on lisätty aseita kaikista Quake sarjan peleistä, mukaan on mahtunut myös Chaingun ja Proximity Mine Launcher. Yllätyksekseni mukaan on laitettu myös Q1:stä tuttu NailGun, jota pc:n Q2 ja Q3 versioissa ei ollut.

 

Siirto pc:ltä onnistunut yli odotusten

Grafiikka on saatu siirrettyä pc:ltä PS2-versioon todella kiitettävästi. Radat ovat hämmästyttävän selviä. Näin ollen näkyvyys radoissa on huippuluokkaa katsoi sitten lähelle tai kauas. Viholliset siis havaitsee heti kaukaakin, eivätkä ne pomppaa esiin kesken kaiken. Kenttien väreissä on käytetty tummia sävyjä, näin ollen kirkkaammat ase- ja ammuspaketit erottaa pitkältäkin, eikä niitä tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa. Hahmot on tehty yksityiskohtaisesti ja saatu myös hyvin liikkumaan. Tosiasiassa peli näyttää grafiikan puolesta todella hyvältä ja myös toimii pelattavuuden kannalta.

Musiikki pelissä on melko samanlaista kuin pc-versiossa. Ääniefektit jäävät PS2-versiossa taka-alalle, koska moninpeliäkin pelataan samalla ruudulla, eikä netissä niin kuin pc-versiossa. Netissä pelatessahan efektien mukaan pystyy päättelemään missä päin viholliset ovat menossa. PS2-versiossa vain kuikuillaan naapurin ruutuun. Silti ääniefektit ja musiikki tuovat peliin hyvän tunnelman. Ja mikä parasta ne eivät ärsytä vaan toimivat niin kuin niiden pitääkin.

 

Magic The Gathering tyrmää Quake III:sen.

Moninpelin testausta varten otit yhteyttä Quake 2 Klaanissa pelaaviin pc-pelaajiin. He olivat sopivasti iltaa viettämässä, ja kokoontuneet yhteen. Keräsin siis kimpsuni ja kampsuni suunnaten testauspaikalle. Raahauduin perille vesisateessa suojellen PS2:ta kastumiselta. Perillä huomasin aikuisten ihmisten hörppivän siideriä samalla kun pelailivat Magic The Gathering korttipeliä. Ihmeellistä illan viettoa, huomautinkin heille asiasta ja annoin vinkkinä, että PS2 on paljon parempi illanviettotapa. Siispä virittelin PS2:n toiminta kuntoon ja Quake III Revolutionin koneen sisään. Peli pyörähti päälle, mutta pelipöydässä ei tapahtunut kummoistakaan liikettä vaan korttien räiskiminen jatkui.

Vasta tovin kuluttua PS2:n ääreen ilmestyi porukkaa, kun olivat kortti pelistä tipahtaneet pois. Kaverit testasivat ensin kaksinpeliä. Ensimmäinen kysymys tietenkin oli odotetusti: eikös tässä pääse pelaamaan hiirellä ja näppäimistöllä. Alkujärkytyksen jälkeen alkoivat löytämään oikeat toiminnot ohjaimesta. Kun korttipeli oli saatu päätökseen voitiin kaksinpeli vaihtaa nelinpeliksi. Ajattelin että olisin kerrankin saanut vastusta, mutta turha toivo. Jouduin omaa pelaamistani toppuuttelemaan, ettei porukan peli-into olisi loppunut karvaaseen tappioon.

Kuten saattoi odottaa ei porukalla intoa riittänyt pelaamiseen, ja osasyynä tietenkin vaikutti padin täydellinen erilaisuus verrattuna hiireen ja näppikseen. Eivät osanneet käyttää kahta tattia yhtäaikaa eivätkä muka sormetkaan olkapäänapeille yltäneet. Tosiasia on, että padiohjauksen oppii todella nopeasti jos intoa riittää. Jopa tuosta porukasta muutamalla peli alkoi parantumaan tunnin pelaamisen aikana.

Itse moninpelimoodi toimii pelissä vallan mainiosta, nopeutta löytyy saman verran kuin yksinpelatessakin eikä myöskään hidastumista esiinny. Ainoana haittapuolena voi todeta, että pelaamisessa pitää olla mahdollisimman isokokoinen televisiovastanotin, jotta pelinautinto saadaan hyvälle tasolle linkkikaapelin tuen puuttuessa. Mutta kyllä pienemmässäkin ruudussa pelaamiseen tottuu nopeasti. Tämä on aina ollut konsoleiden ongelmana, onneksi se nettimahdollisuus on jossakin vaiheessa tulossa.

Moninpelimoodi otti hämmästyttävän vähän hahmoja kerralla peliin. Neljän pelaajan pelissä mukaan ei pysty ottamaan yhtään bottia. Kolmella hengellä mukaan otetaan yksi botti, kahdella hengellä mukaan mahtuu jo peräti neljä bottia. Yksin pelatessa moninpeliä (vaikka yksinpeliksihän tämä jo menee), voi vastukseksi ottaa peräti kuusi bottia. Rajoitetulla bottien määrällä on todennäköisesti haettu nopeampaa tempoa, ilman että peli rupeaa hidastumaan kaikkien hahmojen osuessa ruudulle yhtä aikaa.

 

Yksin kyllästyy nopeasti, moninpelinä kestää pidempään

Quake III Revolution ei anna samanlaista säväystä kuin Timesplitter. Timesplitter tekee säväyksen säätömahdollisuutensa, tietojen keräämisen, huumorinsa (moninpelissä muuten Elvis on suosituin hahmo) ja paremman yksinpelin (sorsanmetsästystä jne.) ja tiimikaksinpelin takia. Quake III vuorostaan antaa paremman säväyksen moninpelinä. Toki Quakea pelailee yksinkin, mutta pitemmän päälle reilukerhoakin alkaa tympäännyttämään. Yksinpelatessa Quake on alkuinnostuksen jälkeen yksi räiskintäpeli muiden joukossa ja peli jää hyllyyn pölyttymään. Peliä ei siis kannata ostaa mikäli tulet pelaamaan sitä vain yksinäsi. Moninpelissä Quake on taas kiistattomasti ykkönen tarjolla olevista ja moninpeliksihän sarja on aikoinaan suunniteltu. Mainio ohjaustuntuma, ratojen selkeys ja nopeus tekevät moninpelistä mielekkään. Kokonaisuutta tarkasteltaessa peli kuitenkin häviää allekirjoittaneen silmäilyssä Timesplitterille.