Mitä äijät ja äijättäret, mikä boo𝄞ie? Pistetään jytä soimaa♫
Saatavilla Switch 2:lle, Xboxille, PlayStationille ja PC:lle.
Tämä pätee etenkin pelimarkkinoilla, sillä joka vuosi julkaistaan tuhansia nimikkeitä tuhansilta eri tekijätiimeiltä. Miten siis erottautua kaikista muista? Iridium Studiosin kehittelemän ja Annapurna Interactiven julkaiseman nimikkeen kohdalla tämä kaiken keskiössä oleva juttu, jippo, homman nimi on musiikki. Kyseinen roolipeli on nimittäin niin sisällä musiikissa, että tuota sanaa tullee toistettua tässäkin arvostelussa tuhottoman monta kertaa.
Mutta aina joukosta erottuminen ei tarkoita sitä, että lopputuloksena oleva tuotos olisi täydellinen kokemus.
𝄞enret sekaisin
People of Note on kahtiajakoinen tuotos. Se tekee paljon oikein, mutta jättää myös toivomisen varaan.
Tarinan keskiössä on poplaulaja Cadence, joka on jäänyt ulos maailmoja mullistavasta Noteworthy-musiikkikilpailusta. Hän tajuaa tarvitsevansa ympärilleen bändin, muiden genrejen taitajia, jotta hän erottuisi joukosta. Näistä lähtökuopista alkaa tarina, joka pyörii musiikin ympärillä, joskin matkan varrella panokset kovenevat huomattavan paljon.
Cadence suuntaa matkaan ympäri Note-nimistä maailmaa ja ottaa roolipelityyliin yhteen lukuisien vihollisten kanssa, kerää kokemuspisteitä, päihittää kovia pomovastuksia, haalii varusteita ja kerää matkaan muutamat tiimiläiset. Kuulostaa perinteiseltä roolipeliltä tämän perusteella.
Vekkulia on kuitenkin se, miten musiikki on aivan kaiken keskiössä jatkuvasti. Pelialueet, vihollisolennot ja sankariemme varusteet ovat tavalla tai toisella väännöksiä soittimista, bändeistä tai alan termeistä.
Esimerkkejä olisi latoa vaikka kuinka. Rockiin keskittyvä kaupunki on kiveä, päähahmot voivat varustaa itsensä vaikkapa Linkin park- tai Hi-hat-varusteilla ja joka alueella päästään rapsuttelemaan haitaria muistuttavaa accorgion-koiraa. Ja käyttääpä country-henkinen vihollishahmo hyökkäystä nimeltään Old Town Slowed, joka viittaa saman genren Old Town Road -kappaleeseen. Se ja monet muut sanaväännökset ja viittaukset ansaitsevat peukut.
Musisointisanastoon viittaava höpöily taitaa itse asiassa olla koko People of Noten parasta hupia. Juonikuviot eivät puolestaan nouse sen kummemmin esiin, kiitos hitusen ennalta-arvattavien tapahtumien.
♫uottiavaimilla päähän
Ennakkomateriaalin ja jopa tutoriaalin sanamuotojen perusteella taistelut olisivat ikään kuin rytmipeliä, jossa vihollisia pitää rankaista painellen nappia musiikin tahdissa. Harmillisesti tämä on aikamoisen kaukana lopputuotteesta. Taistot ovat perinteisen roolipelimäisiä ja vuoropohjaisia yhteenottoja.
Pelaajan pitää kyllä painaa nappia oikeassa kohdin, jotta viholliset ottavat enemmän vahinkoa. Kyllä, useat näistä painalluksista pitää tehdä tietyssä rytmissä ruudulla näkyvien palleroiden niin indikoidessa, mutta ei tämä toteutus kyllä rytmipeliä muistuta. Tai jos muistuttaa jonkun mielestä, niin siinä tapauksessa vaikkapa Paper Mario -ropellukset ovat myös rytmipelejä.
Olisi ollut vekkulia, jos nappien tökkimiset ja hyökkäykset olisi sovitettu jollain tapaa yhteen taistelumusisoinnin kanssa. People of Noten tarjoama "rytmisyys" ei tarjoa tässä muodossaan mitään mielenkiintoista.
Lisäksi olisihan se ollut kiva myös puolustautua vihulaisten iskuilta nappeja painellen, kerta se hyökätessäkin onnistuu. Vähän kuin niissä Paper Marioissa. Itse olisin tuota ominaisuutta kaivannut.
Lisäksi oli yksi pienenpieni asia, joka itseäni häiritsi kummallisen paljon. Hyökkäysten ääniefektit kitarasoinnuista jeeeeaaa-tyyliseen laulantaan ladotaan nimittäin tylsästi taustalla soivan soundtrackin päälle. Lopputuloksena on äänisekasotku, jossa kaksi eri äänimaailmaa sotii keskenään. En ollut tämän ratkaisun suuri fani, etenkään koska kyseessä on niin kovasti siihen musiikkiin keskittyvä tuotos.
#elpotusta asetusvalikosta
Koska rytmihommelit eivät tuo mitään olennaista taistoihin, niin ovatko taistelumekaniikat muuten jotenkin kiinnostavia? Totta puhuen eivät.
Massasta kyllä pyritään erottumaan, teeman mukaisesti tietenkin. Tässä tapauksessa eri hyökkäysvuorot (stanzat, kuten niitä kutsutaan) on varustettu eri musiikkigenreillä popista hip hopiin. Jos kyseinen stanza on vaikkapa rockvaikutteinen, niin kyseistä genreä edustavan hahmon taidot ovat tällöin tavallista voimakkaampia. Jos siis näkee seuraavan vuoron olevan vaikka popkuvakkeella varustettu, kannattaa Cadencen isoja hyökkäyksiä säästellä sen aikana käytettäväksi.
Ja siinäpä se suurin kikkailu sitten on. Mukana on toki hahmojen genrejä näennäisesti yhdistäviä superhyökkäyksiä, omien tahtivuorojen ominaisuuksien muokkaamista ja muuta pientä, mutta itse kyllästyin taisteluihin nopeasti. Tuntui siltä, että vihulaisten mätkiminen oli vain kaiken muun tiellä hidasteena. Pomovastustajat tarjosivat kyllä mukavasti haastetta, mutta rivivastustajien muksiminen luolastoissa kävi todella nopeasti tylsäksi.
People of Note kuitenkin tarjoaa apua tähän murheen alhoon, sillä asetusvalikosta voi säätää taistelujen vaikeustasoa jopa niin alhaiseksi, että ne voi ohittaa tyystin taukovalikon toiminnon kautta. Siistiä. Samaisesta valikosta pystyy myös kytkemään pelimaailman aivopähkinät tyystin pois päältä, mikäli ei halua vaivata päätään niiden parissa. Mukavaa, että tarjolla on valinnanvaraa.
Taisteluista on sanottava se asia vielä, että hahmojen energiamittarit täydentyvät joka taistelun jälkeen, joten minkään sortin parantelutaikoja tai -puteleita ei ole tarpeen edes miettiä mätkinnän ulkopuolella.
Mitä M tarkoittaa MTV-kanavan nimessä? Aivan oikein, kukaan ei tiedä
Jos se ei ole vielä tullut selväksi, niin People of Note nojaa vahvasti musisointiin. Niinpä onkin suorastaan sopivaa, että seikkailua ryyditetään tukulla musiikkiesityksiä, joissa äänessä ovat pelin hahmot, sekä sankarit että pahikset.
Nämä musiikkivideot ovat korvakarkkimielessä viihdyttäviä teoksia, joissa ääneen pääsevät joko ääninäyttelijät itse tai toiset rooliin sopivat vokalistit. Vaikka lurittajan ääni ei joka kerta omaan makuun osukaan, nostaa useampi suoritus silti ihokarvat hyvällä tapaa pystyyn. Voisinpa yhtä rallia kuunnella ihan pelin ulkopuolellakin, jos se jossain palvelussa olisi.
Kaiken kaikkiaan näille kappaleille pitää nostaa hattua, ne ovat seikkailun selkeitä kohokohtia. Paitsi alkutaipaleen rockluritus, joka on harvinaisen lattea esitys.
Harmillisesti musiikkivideoiden graafinen laatu on muuta peliä heikompi ja suttuisempi, mikä harmittaa hitusen. Ainakin yhden kappaleen kohdalla tämä asia on nostettu jopa valokeilaan, sillä sen videoon on ympätty ikään kuin huonolaatuisen VHS-kasetin efektejä repimään kuvaa. Ihan nokkela ratkaisu se kai tuokin.
Lue myös: Opastin LLCoolJ:n, Shakiran ja Keppanan vuorille, kivaa oli - arvostelussa Herdling
Ääninäyttely ei ole hassumpaa, sillä yksikään ääneen pääsevistä hahmoista ei ärsytä. Taustasävellysten toivoisi olevan tämän sortin seikkailussa kohdillaan, mutta ainakaan omaan makuuni niistä vain ani harva onnistuu jättämään mieleen minkään sortin muistijälkeä. Taistelusävelmä ei ole hassumpi ja yhden kaupungin kaduilla soi menevä ralli, mutta muuten en niistä kovin paljoa innostunut. Ehkä niitä sävelmiä pitää kuulostella erikseen pelin ulkopuolella, jos ne johonkin palveluun aikanaan ilmestyvät.
Päähahmojen hahmomallit sen sijaan tuntuvat hitusen kliseisiltä, etenkin rokkimiehet, joskin vaikkapa juuri pääroolin Cadence onkin mukavan värikäs. Väriä piisaa myös pelimaailmassa, joka tuo mieleen hieman Fortniten, mutta näyttää joka tapauksessa enimmäkseen varsin passelilta, ainakin omaan silmääni. Suurin osa kaupunkien asukkaista ja muista sivuhahmoista ovat tosin kasvotonta massaa niin käytännössä kuin vertauskuvainnoillisesti.
Kahtiajakoinen sävellysluritteluseikkailukokemus
Kuinkas pitkä epistola sitten onkaan kyseessä? Lopussa pelikello näyttää yli 20 tuntia, enemmänkin mikäli muutamia sivupolkuja tulee kuljettua ja joka luolastossa haluaa ostaa kaikki saatavilla olevat varusteet ja hyökkäystimangit.
Pituutta on siis jonkin verran, ja ainakin itse olin seikkailun loppupuolella jo enemmän kuin valmiina ylittämään maaliviivan. Tarina ei mullista maailmoja, mutta maailma itsessään on oiva. Taistelu jättää itsestään pliisun fiiliksen, mutta onneksi taistot pystyy myös ohittamaan. Taustalla soivat sävellykset eivät jääneet päähäni pyörimään, mutta musiikkivideoiden sisältö melkeinpä korvasi tämän kaiken. Oma kokemukseni oli siis varsin kahtiajakoinen.
Kaiken kaikkiaan People of Note on ihan passeli kokemus. Ei paras ikinä, mutta ainakin se erottuu teemansa ansioista niistä tuhansista muista peleistä, jotka joka vuosi näkevät päivänvalon.
Lisää aiheesta:
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja