Varo vaan, Ryu Hayabusa. Kyllä täälläkin osataan.
Otogi: Myth of Demons oli merkittävä tapaus toimintapelien saralla. Sisällöllisesti se erosi olennaisesti muista perusmäiskintäpeleistä, jonka lisäksi se näytti ja kuulosti upealta. Otogi olikin hyvä osoitus japanilaisesta näkemyksestä, joka tässä tapauksessa piristi kivasti myös länsimaalaisia pelimarkkinoita. Luonnollisesti näin onnistunut teos vaatii jatko-osan ja Otogi 2: Immortal Warriors jatkaa suurimmaksi osaksi tutuilla linjoilla.
Tarinalliset lähtökohdat on kierrätetty lähes sellaisinaan ensimmäisestä Otogista. Jälleen kerran demonit valtaavat muinaisen Japanin ja epäkuollut sankarimme Raikoh käydään manalan majoilta takaisin uuteen taistoon hirveyksiä vastaan. Tällä kertaa ei koko homma kaadu pelkästään Raikohin niskaan, vaan mukana on pelattavina hahmoina viisi muuta toveria. Tylyä kirvestä kantava Kintoki pystyy tarttumaan kiinni vihulaisiin ja viskaamaan ne kauaksi, mutta ei ole lähellekään yhtä nopea ja ketterä kuin muut. Näppärällä viikatteella varustautunut neitokainen nimeltä Sadamitsu on juuri päinvastainen nopeudessaan ja ketteryydessään, mutta jokseenkin heikompi hyökkäyksiltään. Etäisesti puuta muistuttava olento Suetake ja Raikohin henkiin herättänyt jumalatar Seimei ovat voimakkaampia taikojensa puolesta. Hyeenamaisen Tsunan vahvuutena ovat nopeat ja laajalle alueelle ulottuvat hyökkäykset, joista on hyötyä erityisesti suuria vihollislaumoja kohdatessa. Tuttu Raikoh sijoittuu ominaisuuksiensa keskikastiin kohtalaisen nopeutensa ja varsin pätevien taikavoimiensa puolesta ja on siksi helpoin hahmo pelata.
Ensimmäisessä Otogissa kentät pelattiin järjestyksessä läpi ja sama pätee osittain Otogi 2:een. Peli on jaettu muutaman kentän jaksoihin. Jakson kentät saa pelata valitsemassaan järjestyksessä ja vasta kun jokainen niistä on läpäisty, etenee peli seuraavaan jaksoon. Hahmon saa valita yleensä vapaasti jokaisessa kentässä, mutta joissakin valinta on rajoitettu. Tämän lisäksi samalla hahmolla ei voi pelata kahta kenttää yhdessä jaksossa, joten jo tämän vuoksi pelaaja tutustuu jokaiseen hahmoon tasapuolisesti. Kuten aikaisemminkin, kenttien välillä voi ostaa uusia taikoja ja muita tavaroita, joilla voi esimerkiksi kehittää hahmonsa ominaisuuksia.
Itse pelimekaniikka ei ole muuttunut tutusta hack 'n slashistä juuri laisinkaan. B-napista tehdään normaali hyökkäys, kun taas Y:stä toteututetaan demonin kymmeniä metrejä sinkoava voimakas lyönti. Myös syöksyminen maassa tai ilmassa toimii entiseen malliin, jonka avulla voi lentää vaikka koko kentän poikki. Varsinkin Raikohin kohdalla pelattavuus on tismalleen alkuperäisen Otogin kaltainen, ja vaikka uusilla hahmoilla joutuu opettelemaan joitakin uusia kikkoja, ei mitään olennaista eroa vanhaan ole. Mekaniikka toimi jo alkuperäisessä Otogissa hienosti, mutta valitettavasti myös ne pienet viat ovat edelleen läsnä. Kameran kontrollointi tatilla on tahmeaa ja toimii valitettavana hidasteena muuten niin ihanan räväkälle menolle.
Ikä ei näy
Ensimmäinen Otogi oli eräänlainen virstanpylväs Xbox-pelien saralla graafiselta toteutukseltaan, sillä se oli ehdottomasti yksi aikansa kauneimpia pelejä. Samanlaista vaikutusta Otogi 2 ei tee, mutta erittäin kauniista pelistä on silti kyse. Efektit ovat entistä räikeämpiä positiivisessa mielessä ja kymmenien demonien tuhoutuessa ympärillä räjähdyksenomaisesti, on televisioruutu suorastaan leimahtamassa liekkeihin ilotulituksesta. Eräänlaisesta valon ja värien mieltä virkistävästä leikistä voidaan siis jatko-osassa puhua. Kaikesta huolimatta mitään häiritseviä ruudunpäivitysongelmia ei ollut havaittavissa, vaikka huhuja asiasta on maailmalla liikkunut.
Myös äänitoteutus jatkaa samaa laadukasta linjaa. Kanavia ei pelaamisen aikana täytetä turhalla paukkeella tai muulla ylimääräisellä taustamölyllä, vaan voidaan puhua varsin minimalistisesta lähestymistavasta. Taistelun tuoksinnassa ympäristö täyttyy asianmukaisista äänistä, jotka toimivat hyvin. Hieno musiikki on ensimmäisestä pelistä tuttua, vaikka tunnusmusiikki on vaihtunut intrumentaalitoteutuksesta kauniiseen naiskuorolaulantaan. Ääninäyttelyä on tarjolla sekä englanniksi että japaniksi, joista jälkimmäinen on se parempi valinta sielukkuutensa vuoksi.
Otogi 2: Immortal Warrior on tyylipuhdas jatko-osa. Se on edelleen sitä tuttua ja hauskaa hack 'n' slashia, jota jaksaa mättää päivät pitkät toisenkin läpipeluukerran. Demonien listiminen ja ympäristön laittaminen pieniksi päreiksi on aivan yhtä mukaansa tempaavaa kuin ennenkin. Peli tuo mukanaan ensimmäisestä kaiken sen mikä toimii, mutta valitettavasti myös ne tutut ongelmatkin kankean kameransa muodossa. Onneksi kyseessä on vain pikkuvikoja muuten erittäin laadukkaassa teoksessa, joten genren ystävien kannattaa ehdottomasti tsekata Otogi 2, on alkuperäinen Otogi tuttu tai ei.
Otogi: Myth of Demons oli merkittävä tapaus toimintapelien saralla. Sisällöllisesti se erosi olennaisesti muista perusmäiskintäpeleistä, jonka lisäksi se näytti ja kuulosti upealta. Otogi olikin hyvä osoitus japanilaisesta näkemyksestä, joka tässä tapauksessa piristi kivasti myös länsimaalaisia pelimarkkinoita. Luonnollisesti näin onnistunut teos vaatii jatko-osan ja Otogi 2: Immortal Warriors jatkaa suurimmaksi osaksi tutuilla linjoilla.
Tarinalliset lähtökohdat on kierrätetty lähes sellaisinaan ensimmäisestä Otogista. Jälleen kerran demonit valtaavat muinaisen Japanin ja epäkuollut sankarimme Raikoh käydään manalan majoilta takaisin uuteen taistoon hirveyksiä vastaan. Tällä kertaa ei koko homma kaadu pelkästään Raikohin niskaan, vaan mukana on pelattavina hahmoina viisi muuta toveria. Tylyä kirvestä kantava Kintoki pystyy tarttumaan kiinni vihulaisiin ja viskaamaan ne kauaksi, mutta ei ole lähellekään yhtä nopea ja ketterä kuin muut. Näppärällä viikatteella varustautunut neitokainen nimeltä Sadamitsu on juuri päinvastainen nopeudessaan ja ketteryydessään, mutta jokseenkin heikompi hyökkäyksiltään. Etäisesti puuta muistuttava olento Suetake ja Raikohin henkiin herättänyt jumalatar Seimei ovat voimakkaampia taikojensa puolesta. Hyeenamaisen Tsunan vahvuutena ovat nopeat ja laajalle alueelle ulottuvat hyökkäykset, joista on hyötyä erityisesti suuria vihollislaumoja kohdatessa. Tuttu Raikoh sijoittuu ominaisuuksiensa keskikastiin kohtalaisen nopeutensa ja varsin pätevien taikavoimiensa puolesta ja on siksi helpoin hahmo pelata.
Ensimmäisessä Otogissa kentät pelattiin järjestyksessä läpi ja sama pätee osittain Otogi 2:een. Peli on jaettu muutaman kentän jaksoihin. Jakson kentät saa pelata valitsemassaan järjestyksessä ja vasta kun jokainen niistä on läpäisty, etenee peli seuraavaan jaksoon. Hahmon saa valita yleensä vapaasti jokaisessa kentässä, mutta joissakin valinta on rajoitettu. Tämän lisäksi samalla hahmolla ei voi pelata kahta kenttää yhdessä jaksossa, joten jo tämän vuoksi pelaaja tutustuu jokaiseen hahmoon tasapuolisesti. Kuten aikaisemminkin, kenttien välillä voi ostaa uusia taikoja ja muita tavaroita, joilla voi esimerkiksi kehittää hahmonsa ominaisuuksia.
Itse pelimekaniikka ei ole muuttunut tutusta hack 'n slashistä juuri laisinkaan. B-napista tehdään normaali hyökkäys, kun taas Y:stä toteututetaan demonin kymmeniä metrejä sinkoava voimakas lyönti. Myös syöksyminen maassa tai ilmassa toimii entiseen malliin, jonka avulla voi lentää vaikka koko kentän poikki. Varsinkin Raikohin kohdalla pelattavuus on tismalleen alkuperäisen Otogin kaltainen, ja vaikka uusilla hahmoilla joutuu opettelemaan joitakin uusia kikkoja, ei mitään olennaista eroa vanhaan ole. Mekaniikka toimi jo alkuperäisessä Otogissa hienosti, mutta valitettavasti myös ne pienet viat ovat edelleen läsnä. Kameran kontrollointi tatilla on tahmeaa ja toimii valitettavana hidasteena muuten niin ihanan räväkälle menolle.
Ikä ei näy
Ensimmäinen Otogi oli eräänlainen virstanpylväs Xbox-pelien saralla graafiselta toteutukseltaan, sillä se oli ehdottomasti yksi aikansa kauneimpia pelejä. Samanlaista vaikutusta Otogi 2 ei tee, mutta erittäin kauniista pelistä on silti kyse. Efektit ovat entistä räikeämpiä positiivisessa mielessä ja kymmenien demonien tuhoutuessa ympärillä räjähdyksenomaisesti, on televisioruutu suorastaan leimahtamassa liekkeihin ilotulituksesta. Eräänlaisesta valon ja värien mieltä virkistävästä leikistä voidaan siis jatko-osassa puhua. Kaikesta huolimatta mitään häiritseviä ruudunpäivitysongelmia ei ollut havaittavissa, vaikka huhuja asiasta on maailmalla liikkunut.
Myös äänitoteutus jatkaa samaa laadukasta linjaa. Kanavia ei pelaamisen aikana täytetä turhalla paukkeella tai muulla ylimääräisellä taustamölyllä, vaan voidaan puhua varsin minimalistisesta lähestymistavasta. Taistelun tuoksinnassa ympäristö täyttyy asianmukaisista äänistä, jotka toimivat hyvin. Hieno musiikki on ensimmäisestä pelistä tuttua, vaikka tunnusmusiikki on vaihtunut intrumentaalitoteutuksesta kauniiseen naiskuorolaulantaan. Ääninäyttelyä on tarjolla sekä englanniksi että japaniksi, joista jälkimmäinen on se parempi valinta sielukkuutensa vuoksi.
Otogi 2: Immortal Warrior on tyylipuhdas jatko-osa. Se on edelleen sitä tuttua ja hauskaa hack 'n' slashia, jota jaksaa mättää päivät pitkät toisenkin läpipeluukerran. Demonien listiminen ja ympäristön laittaminen pieniksi päreiksi on aivan yhtä mukaansa tempaavaa kuin ennenkin. Peli tuo mukanaan ensimmäisestä kaiken sen mikä toimii, mutta valitettavasti myös ne tutut ongelmatkin kankean kameransa muodossa. Onneksi kyseessä on vain pikkuvikoja muuten erittäin laadukkaassa teoksessa, joten genren ystävien kannattaa ehdottomasti tsekata Otogi 2, on alkuperäinen Otogi tuttu tai ei.
