Oni

Epätoivoinen taisto tulevaisuudesta

Vuosi on 2032 ja maapallosta on tullut asiaankuuluvasti erittäin synkkä paikka elää. Rikollisuus kukoistaa ja sen huipulla häämöttää suuri paha järjestö, joka kutsuu itseään nimellä Syndicate. Asiat näyttävät olevan huonossa jamassa tässä animetyylisessä scifitekeleessä. Mutta silti on vielä toivoa, sillä huipputeknologiaa soveltavien poliisien rivistöihin kuuluu tappava kaunotar nimeltä Konoko, joka pelin kuluessa juoksee ympäri futuristisia rakennuksia jakaen oikeutta inhottaville terroristeille. Apunaan hän käyttää uskomatonta ketteryyttään, taistelutaitojaan sekä tietysti huimaa määrää toinen toistaan tehokkaampia tuliaseita.

Peli on ottanut selviä vaikutteita monista anime-piirretyistä, mikä ainakin minua miellytti suuresti. Juoni toistaa aihepiirin tuttuja kliseitä, mutta itse kyllä jaksoin vielä kiinnostua näistä samoista aiheista. Jälleen kerran taistellaan rikollisuutta vastaan scifimaailmassa, ja jälleen kerran pelaajaa ympäröi hiljalleen paljastuva petosten verkko, ja kuten asiaan kuuluu, myös oma menneisyys liittyy kokonaiskuvaan paljon enemmän kuin mitä alussa uskoisi. Kaikki eivät välttämättä pidä animesta, jolloin pelin kynnys jää todennäköisesti liian korkeaksi jotta siihen pääsisi sisälle. Mutta jos aihe miellyttää, voi Onin tarinasta saada vielä jotakin irti. Tarinapuoli on siis kunnossa, mutta miten on itse pelin laita?

 

Tulitaistelusta nyrkkeilyyn

Pelin aikana selviydytään 17 laajasta tehtävästä, joiden läpi sankaritar on ohjattava. Onin perusidea on hyvä, eli peli on yhdistelmä taistelua ja ammuntaa, ja näiden kahden pelimuodon välillä liikutaan saumattomasti. Jos ammukset ovat lopussa tai tuliase on isketty käsistä, vihollisista on selviydyttävä taistelutaidoilla. Mutta käsitaistelu ei ole vain viime hetken pelastus, sillä liikevalikoima on niin laaja ja monipuolinen, että näillä eväillä peli pärjäisi pelkkänä mätkintänäkin. Onissa on hyppyä, volttia, liukumista ja lukemattomia iskuja, joita voi lähettää joka suuntaan. Niitä oppii vielä lisää pelin aikana. Tuliaseet tuovat tähän peliin uuden ja värikkään elementin. Viholliset pyrkivät poimimaan pelaajalta pudonneet aseet välittömästi, ja mikäli yhdelläkin vihollisella on ase samalla kun itse on aseeton, kannattaa joko juosta pakoon erittäin kovaa tai toisena vaihtoehtona yrittää napata tussari takaisin. Konoko voi kantaa vain yhtä asetta kerrallaan. Vihollisten ohi voi usein myös yrittää hiipiä.

Jotta tästä pelistä nauttisi, on sen opettelemiseen panostettava tosissaan. Kontrollien opettelu on yhtä tuskaa, ja kaiken lisäksi muutamat ensimmäiset tehtävät ovat tylsiä, turhauttavia, ja mikäli kontrolleja ei vielä hallitse, myös erittäin vaikeita. Hypyt, heitot ja kaikki iskut on jostain kumman syystä asetettu sivuliipasimiin, kun taas muista napeista tehtään eri toimintoja kuten aseiden lataaminen ja tietokonepäätteiden näpelöinti. Vasemmasta tatista (tai vaihtoehtoisesti nuolinäppäimistä) ohjataan hahmoa eri suuntiin, kun taas oikealla tatilla säädetään samaan aikaan sekä kuvakulmaa että sankarittaren suuntaa. Jos omistaa esillä olevan tuliaseen, iskunappi muuttuu laukaisunapiksi, ja ammusten loppuessa aseella voi myös mäiskiä vihollisia. Pelin alussa kyllä selitetään kaikki toiminnot lyhyesti, mutta se ei riitä vielä läheskään pelin täydelliseen hallitsemiseen. Mikäli kiinnostusta löytyy sen verran paljon, että kontrollit jaksaa opetella, ne alkavat loppujen lopuksi vaikuttaa ihan toimivilta. Ohjaus mahdollistaa esimerkiksi vihollislauman kiertämisen siten, että sankaritar on koko ajan kääntynyt heitä kohti. Piiritetyksi tulemista on melko helppo välttää mikäli ohjauksen on saanut haltuun.

 

Ei heikkohermoisille

Onissa riittää pelattavaa pitkäksi aikaa, sillä tehtäviä on paljon ja ne ovat laajoja. Kaiken lisäksi vaikeustaso on erittäin korkea, mikä kasvattaa pelin elinikää suuresti. Ensimmäiset tehtävät kuluvat ohjausta opetellessa, jonka jälkeen peli muuttuu muuten vaan vaikeaksi. Juonesta tulee kiinnostava vasta monen tunnin pelaamisen jälkeen, mutta siihen mennessä heikkohermoisimmat pelaajat ovatkin jo heittäneet ohjaimen syrjään tympääntyneinä alituiseen kuolemiseen.

Tasot sijoittuvat pääasiassa erilaisiin rakennuksiin, jotka pursuilevat huipputeknologisia laitteita ja aivan liikaa vihollisia. Tehtävien varrelle on siroteltu armeliaasti monia tallennuspisteitä, mutta silti ne tuntuvat aina olevan liian harvassa. Tallennuksien välissä joutuu usein läpäisemään useita vaikeita alueita ja kukistamaan suuren määrän vihollisia, joten samojen paikkojen toistaminen aiheuttaa todennäköisesti melkoista turhautumista. Vain kaikkein kärsivällimmät tai erityisen taitavat pelaajat voivat saada Onista mitään nautintoa. Pelin vaikeusasteesta johtuen Oni tarjoaa kylläkin erittäin suurta tyydytystä aina kun pääsee vaikean kohdan läpi. Parantavia pakkauksiakin löytyy, mutta myös ne ovat tuskallisen harvassa.

Onin tehtävät ovat pitemmän päälle ihan kiinnostavia, ja tavoite ehtii muuttua useita kertoja niiden aikana Konokon saadessa uusia määräyksiä. Ruudun vasemmassa laidassa on kompassi, joka osoittaa aina kohti seuraavaa päämäärää, joka on useimmiten napin painaminen, henkilölle puhuminen tai vihollisten niittaaminen.

Ulkoinen toteutus on tehty ihan taitavasti, sillä pelissä ei esiinny juurikaan sahalaitoja ja framerate tippuu vain ani harvoin. Toisaalta maisemat ovat karun yksityiskohdattomia ja Oni kärsii monista tyhjän ankeista huoneista. Tekstuurit ovat mitäänsanomattomia. Hahmojen liikkeet ovat kyllä tyylikkään sulavasti mallinnettuja, mutta polygoneja olisi saanut olla hivenen enemmän. Ihmiset ja olennot ovat sulavista liikkeistään huolimatta ilmeettömiä pökkelönaamoja. Ääniefektit menettelevät ja musiikitkin ajavat asiansa silloin harvoin, kun niitä kuuluu.

Tarinaa viedään eteenpäin lyhyillä ja hieman tökeröillä välianimaatioilla, joita tulee paitsi tehtävien välissä myös niiden aikana. Ne on tehty pelin omalla enginellä, eivätkä hahmojen ilmeet vaihtele lainkaan, puhumattakaan huulten liikkumisesta. Ääninäyttely on tosin melko hyvää.

 

Jos vain kärsivällisyyttä löytyy

Oni on loppujen lopuksi ihan menettelevä peli, mutta siitä nauttiminen vaatii uskomattomasti panostusta. Mikäli on tarpeeksi kärsivällinen jotta kontrollit jaksaa opetella eikä samojen paikkojen läpi kahlaaminen yhä uudestaan haittaa,
Onista voi lopulta löytää sitä jotakin. Kunhan korkean kynnyksen on ylittänyt, peli alkaa väistämättä imemään mukaansa ja seuraavan tehtävän yrittäminen alkaa houkutella yhä enemmän. Tästä pelistä nauttiakseen on oltava joko tavallista kärsivällisempi pelaaja taikka sitten suuri anime-fani. Jos olet molempia, suosittelen Onia lämpimästi.