HUOM! Tämä arvostelu on pelin GameCube- ja PlayStation 2 -versioista.
Viimeisen kymmenen vuoden ajan yksi varmimmista joulun tulon merkeistä on ollut Electronic Artsin urheilupelien ilmestyminen. Tyypillistä nimikkeille on ollut se, ettei toimivaan konseptiin ole haluttu kajota ja pelikokemus on tätä kautta pysynyt hyvin samanlaisena vuosien saatossa. NBA Live 2005 ei ole mikään poikkeus tässä säännössä, vaan päinvastoin. Tämän vuoden painoksen kohokohtana voitaisiin pitää All Stars –viikonloppua, jonka ympärille on kyhätty muutama pelimuoto. Toki pelisysteemiä on muutenkin hiottu sieltä täältä.
Näyttävyys on kaiken A ja O
Yksi NBA Live 2005:n merkittävimmistä uudistuksista on monipuolistunut donkkaussysteemi, joka on käytössä tähdistöviikonlopun Slam Dunk Contest -pelimuodossa. Donkkaus on jaettu kolmeen eri osaan, jotka toteutetaan padilla eri nappeja painamalla. Koripalloilijan hyppyyn, pallon vastaanottoon sekä itse korin tekemiseen voi vaikuttaa ja parhaimmillaan donkkaukset näyttävät hyvin tyylikkäiltä. Melkein koko näppäinvalikoima on käytössä ja erilaisia yhdistelmiä pitäisi pelistä löytyä lukemattomia. Suorituksen päätyttyä tuomarit arvioivat liikkeet pisteellisesti yhden ja kymmenen väliltä. Vaikeammat liikkeet edellyttävät luonnollisesti kehittyneitä taitoja, sillä niistä irtoavat parhaat pisteet. Aluksi uudistunut liikesysteemi tuntuu vaikealta, mutta taitojen karttuessa onnistuvat aina vain näyttävämmät donkkaukset.
Harmi kyllä, Slam Dunk Contest on ainoa moodi, joka hyödyntää uudistunutta systeemiä. All Stars –viikonlopun muissa pelimuodoissa on käytössä vanha tuttu systeemi, jossa donkkaukset suoritetaan yhden napin painalluksella. Tavallisen tähdistöottelun lisäksi tarjolla on tulokkaiden oma matsi sekä kolmen pisteen heittokisa. Jälkimmäisen ideana on yksinkertaisesti pussittaa mahdollisimman monta palloa kolmen pisteen heittorajan takaa. Pelimuodossa onnistumisen kannalta tärkeintä on oikea ajoitus, mutta selkeänä kakkosena tulee koripalloilijan kyvyt. Korinaluspelaajilla on yleensä vaikea saada palloja koriin, ja toisaalta kolmosia tavallisissa otteluissa pussittaville se on hävyttömän helppoa.
Simulaation ja arcaden rajamailla
Tavallisissa otteluissa pelattavuus on tänä vuonna saatu mukavaan balanssiin. Puolustaminen ei vaadi yli-inhimillisiä kykyjä, ja hyökkäyksissäkin joutuu käyttämään päätään. Koneen ohjaamat omat pelaajat hallitsevat puolustaminen, kuten myös jollain tavoin hyökkäämisen. Enemmän luovuutta tekoälypalloilijoilla saisi kuitenkin olla, sillä nykyisellään ne hakevat vain harvoin vapaata paikkaa. Periaatteessa ihmispelaaja voi itsekin ohjata toisella tatilla halutessaan muita pelaajia, mutta käytännössä tämä toimii hyvin hankalasti. Kun toisella pelaajalla hakee paikkaa, on vaikea samanaikaisesti etsiä sopivaa syöttötilaa palloa pitävällä hahmolla.
Ongelmaksi pelissä nousee toisen pelaajan ohjaamisen ohella se, että otteluiden kulku on rakennettu liian vahvasti tietyn käsikirjoituksen mukaan. Haastavimmilla vaikeusasteilla ihmispelaaja voi hyvinkin johtaa ottelua muutamalla pisteellä, mutta viimeisellä neljänneksellä homma luisuu täysin käsistä. Omat tekoälyn ohjaamat pelaajat eivät hae enää paikkaa, eikä pallot uppoa koriin sisään. Vastustaja alkaa myös tehtailla koreja kuin liukuhihnalta, ja mukava johto vaihtuu rökäletappioksi muutamassa minuutissa. Pelissä on selkeästi haluttu tehdä ottelun loppupäätä tiukemmaksi taisteluksi, mutta keinot tähän ovat olleet melkoisen epäreilut. Näin peliin kyllästyminen voi iskeä tavallista nopeammin, sillä palkitsemisen sijaan pelaajaa rangaistaan.
Tuttua huttua
Pelimuotojen osalta tarjolla on pääpiirteissään tuttua ja turvallista tavaraa. Dynasty-moodi on tämänkin vuoden versiossa mukana, ja se tarjoaa pelaajalle paikan joukkueen managerina. Muissa pelimuodoissa keskitytään sen sijaan enemmän itse pelaamiseen esimerkiksi kausi- ja playoff-pelimoodien muodossa. Tarvittaessa pelaaja voi myös kehittää taitojaan harjoitusmoodissa taikka hioa yksi vastaan yksi pelaamistaan. Moninpeli tarjoaa tämänkin vuoden mallissa hupia, mutta simulaatiosta poiketen se tarjoaa ehkä turhankin arcademaisen kokemuksen. Toinen ihmispelaaja on nimittäin kohtuullisen helppo ohittaa koneeseen verrattuna, sillä tekoälyn ohjaamat pelaajat pystyvät kurinalaisesti seuraamaan palloa pitävän liikkeitä. Ihmiselle tämä on kuitenkin jo huomattavasti vaikeampaa, sillä peli etenee hyvin vikkelästi. Esimerkiksi oikealla tikulla toimivista freestyle-harhautuksista on vaikea päätellä, minne pelaaja yrittää seuraavaksi mennä.
Hieman on valitettava myös tavasta, jolla koripalloon tutustumattomat pelaajat otetaan vastaan. Itse pelin salat on opeteltava kantapään kautta, eikä kunnon opastusta tarjota kuin uusien ominaisuuksien osalta. Erilaisia taktiikoita saa käyttöönsä pelin aikana ristiohjainta käyttämällä, mutta oikeastaan vain koripalloon kunnolla perehtyneet osaavat käyttää niitä. Pelaaja näkee nimittäin vain taktiikoiden nimet, eikä missään kerrota, mitä muutoksia pelisysteemiin tulee. Toki ilman erikoistaktiikoita voi pärjätä, mutta monelta pelin useat hienoudet voivat jäädä hämärän peittoon.
Pelin erikoisuuksista vielä mainittakoon NBA-kauppa, josta saa ostettua tietynlaisella rahalla korisasusteita ja –kenkiä. Tämän vuoden peliasut ovat oletuksena pelaajilla päällä, mutta korisfriikkejä varmasti innostaa takavuosien legendaaristen peliasujen kerääminen. Pisteet ovat hyvä lisä pelimekaniikkaan, sillä ne ovat hyvä kannustin pelaamiseen. Esimerkiksi suuremmista pistevoitoista saa enemmän pisteitä ja tätä kautta isosta johdosta huolimatta pelissä pysyy jonkinlainen mielenkiinto.
Tekninen puoli ei täysin kunnossa
NBA Liven ulkoasua ei voi kehua mitenkään kauniiksi. Kenttiä reunustavat hiukan hölmön näköiset paperiukot ja muutenkin jälki on turhan kliinistä. Pelaajia reunustavat sahalaidat näyttävät ikäviltä, tosin ilmiö näkyy lievemmin GameCube-versiossa kuin PlayStation 2:lla. Lisäksi Pleikkarilla on ongelmana kehno ruudunpäivitys, joka selkeimmin näkyy nopeasti liikkuvissa objekteissa. Esimerkiksi vapaaheittojen suorittaminen on huomattavasti helpompaa GameCubella. Toisaalta Nintendon konsolilla ulkoasu on turhan harmahtava, kun taas PlayStationilla värit ovat kunnossa. Eroavaisuuksia löytyy myös monelta muulta osa-alueelta. Esimerkiksi GameCube-version latausajat ovat melko lailla lyhyemmät, mutta PS2:n ohjain tuntuu sopivan paremmin NBA Liveen, sillä lähes kaikki Dual Shock 2:n näppäimet ovat käytössä. GC-ohjaimen suhteen on jouduttu tekemään kompromissiratkaisuja, ja tämän takia useat tärkeät komennot on jouduttu laittamaan saman nappulan taakse. Valitettavasti näppäinasetuksia ei voi muuttaa, jotenka pariin pelin tarjoamaan valmiiseen vaihtoehtoon on tyytyminen.
Äänimaailman osalta tarjolla on tuttua, joskin laadukasta EA Sportsin tavaraa. Kappaleet ovat lisensoituja ja peli tukee Dolby Pro Logic II –koodausta. GameCubella tilaääniefektit ovat hieman laadukkaammat PS2-versioon nähden, sillä takakaiuttimia on painotettu enemmän. Toisaalta eroavaisuuksia on vaikea huomata pelin huumassa, joten merkittävästä erosta ei ole kysymys. Äänipuolesta vielä mainittakoon selostajakaksikko, joka hoitaa leiviskänsä melko hyvin. Electronic Artsille tuttuun tyyliin jälki on laadukasta ja jopa yksilöllisiin pelaajiin keskittyviä kommentteja on varastossa.
NBA Liveä ei ole täysin pystytty optimoimaan PlayStationille eikä GameCubelle. GC-version suurimpina ongelmina ovat ohjaimen vähäiset nappulat sekä ankea värimaailma, kun taas Pleikkarilla harmaita hiuksia aiheuttaa eniten ruudunpäivitys. Molemmat versiot ovat myös oikeita tilasyöppöjä, sillä kahdeksan megatavun muistikortilta PlayStationilla viedään vähintään 8 % muistitilasta, ja GameCuben 251-paikkaiselta kortilla vastaavasti nipistetään minimissään 30 % tilasta. Lähinnä ohjausongelmista ja suuresta tilavaatimuksesta johtuen PlayStation 2 –versio vie pidemmän korren GC:n NBA:han nähden, ja eroavaisuudet näiden kahden version välillä muodostuvat yllättävän isoiksi.
Tähän asti epäilemättä paras yritys
NBA Live 2005 lienee sarjan paras yritys tähän mennessä. Arcade-linjausta on yritetty viedä nyt lähemmäs simulaatiota ja homma toimii hyvin. Valitettavasti vain verkkopeliä ei vieläkään saatu Euroopan versioon, eikä 60 hertsin moodia tueta. Pelimekaniikan osalta paketti on hyvin koossa, mutta tietyt ratkaisut tuntuvat epäreiluilta. Matsin pitäminen jännittävänä ohjelmointikoodilla on luonnollisesti hankala urakka, mutta kun tähän on menty tiettyjä oikopolkuja pitkin, niin täysin tyytyväinen ei voi olla. Käsittämättömältä tuntuu, kuinka aina vastustajat saavat lisätaitoja viimeiselle neljännekselle, eivätkä omat pelaajat hae enää samaan malliin vapaata paikkaa. Mikäli tekoäly onnistutaan ensi vuoden malliin hiomaan kohdalleen, on yksi suuri este vähemmän kohti maukasta urheilunautintoa.
Viimeisen kymmenen vuoden ajan yksi varmimmista joulun tulon merkeistä on ollut Electronic Artsin urheilupelien ilmestyminen. Tyypillistä nimikkeille on ollut se, ettei toimivaan konseptiin ole haluttu kajota ja pelikokemus on tätä kautta pysynyt hyvin samanlaisena vuosien saatossa. NBA Live 2005 ei ole mikään poikkeus tässä säännössä, vaan päinvastoin. Tämän vuoden painoksen kohokohtana voitaisiin pitää All Stars –viikonloppua, jonka ympärille on kyhätty muutama pelimuoto. Toki pelisysteemiä on muutenkin hiottu sieltä täältä.
Näyttävyys on kaiken A ja O
Yksi NBA Live 2005:n merkittävimmistä uudistuksista on monipuolistunut donkkaussysteemi, joka on käytössä tähdistöviikonlopun Slam Dunk Contest -pelimuodossa. Donkkaus on jaettu kolmeen eri osaan, jotka toteutetaan padilla eri nappeja painamalla. Koripalloilijan hyppyyn, pallon vastaanottoon sekä itse korin tekemiseen voi vaikuttaa ja parhaimmillaan donkkaukset näyttävät hyvin tyylikkäiltä. Melkein koko näppäinvalikoima on käytössä ja erilaisia yhdistelmiä pitäisi pelistä löytyä lukemattomia. Suorituksen päätyttyä tuomarit arvioivat liikkeet pisteellisesti yhden ja kymmenen väliltä. Vaikeammat liikkeet edellyttävät luonnollisesti kehittyneitä taitoja, sillä niistä irtoavat parhaat pisteet. Aluksi uudistunut liikesysteemi tuntuu vaikealta, mutta taitojen karttuessa onnistuvat aina vain näyttävämmät donkkaukset.
Harmi kyllä, Slam Dunk Contest on ainoa moodi, joka hyödyntää uudistunutta systeemiä. All Stars –viikonlopun muissa pelimuodoissa on käytössä vanha tuttu systeemi, jossa donkkaukset suoritetaan yhden napin painalluksella. Tavallisen tähdistöottelun lisäksi tarjolla on tulokkaiden oma matsi sekä kolmen pisteen heittokisa. Jälkimmäisen ideana on yksinkertaisesti pussittaa mahdollisimman monta palloa kolmen pisteen heittorajan takaa. Pelimuodossa onnistumisen kannalta tärkeintä on oikea ajoitus, mutta selkeänä kakkosena tulee koripalloilijan kyvyt. Korinaluspelaajilla on yleensä vaikea saada palloja koriin, ja toisaalta kolmosia tavallisissa otteluissa pussittaville se on hävyttömän helppoa.
Simulaation ja arcaden rajamailla
Tavallisissa otteluissa pelattavuus on tänä vuonna saatu mukavaan balanssiin. Puolustaminen ei vaadi yli-inhimillisiä kykyjä, ja hyökkäyksissäkin joutuu käyttämään päätään. Koneen ohjaamat omat pelaajat hallitsevat puolustaminen, kuten myös jollain tavoin hyökkäämisen. Enemmän luovuutta tekoälypalloilijoilla saisi kuitenkin olla, sillä nykyisellään ne hakevat vain harvoin vapaata paikkaa. Periaatteessa ihmispelaaja voi itsekin ohjata toisella tatilla halutessaan muita pelaajia, mutta käytännössä tämä toimii hyvin hankalasti. Kun toisella pelaajalla hakee paikkaa, on vaikea samanaikaisesti etsiä sopivaa syöttötilaa palloa pitävällä hahmolla.
Ongelmaksi pelissä nousee toisen pelaajan ohjaamisen ohella se, että otteluiden kulku on rakennettu liian vahvasti tietyn käsikirjoituksen mukaan. Haastavimmilla vaikeusasteilla ihmispelaaja voi hyvinkin johtaa ottelua muutamalla pisteellä, mutta viimeisellä neljänneksellä homma luisuu täysin käsistä. Omat tekoälyn ohjaamat pelaajat eivät hae enää paikkaa, eikä pallot uppoa koriin sisään. Vastustaja alkaa myös tehtailla koreja kuin liukuhihnalta, ja mukava johto vaihtuu rökäletappioksi muutamassa minuutissa. Pelissä on selkeästi haluttu tehdä ottelun loppupäätä tiukemmaksi taisteluksi, mutta keinot tähän ovat olleet melkoisen epäreilut. Näin peliin kyllästyminen voi iskeä tavallista nopeammin, sillä palkitsemisen sijaan pelaajaa rangaistaan.
Tuttua huttua
Pelimuotojen osalta tarjolla on pääpiirteissään tuttua ja turvallista tavaraa. Dynasty-moodi on tämänkin vuoden versiossa mukana, ja se tarjoaa pelaajalle paikan joukkueen managerina. Muissa pelimuodoissa keskitytään sen sijaan enemmän itse pelaamiseen esimerkiksi kausi- ja playoff-pelimoodien muodossa. Tarvittaessa pelaaja voi myös kehittää taitojaan harjoitusmoodissa taikka hioa yksi vastaan yksi pelaamistaan. Moninpeli tarjoaa tämänkin vuoden mallissa hupia, mutta simulaatiosta poiketen se tarjoaa ehkä turhankin arcademaisen kokemuksen. Toinen ihmispelaaja on nimittäin kohtuullisen helppo ohittaa koneeseen verrattuna, sillä tekoälyn ohjaamat pelaajat pystyvät kurinalaisesti seuraamaan palloa pitävän liikkeitä. Ihmiselle tämä on kuitenkin jo huomattavasti vaikeampaa, sillä peli etenee hyvin vikkelästi. Esimerkiksi oikealla tikulla toimivista freestyle-harhautuksista on vaikea päätellä, minne pelaaja yrittää seuraavaksi mennä.
Hieman on valitettava myös tavasta, jolla koripalloon tutustumattomat pelaajat otetaan vastaan. Itse pelin salat on opeteltava kantapään kautta, eikä kunnon opastusta tarjota kuin uusien ominaisuuksien osalta. Erilaisia taktiikoita saa käyttöönsä pelin aikana ristiohjainta käyttämällä, mutta oikeastaan vain koripalloon kunnolla perehtyneet osaavat käyttää niitä. Pelaaja näkee nimittäin vain taktiikoiden nimet, eikä missään kerrota, mitä muutoksia pelisysteemiin tulee. Toki ilman erikoistaktiikoita voi pärjätä, mutta monelta pelin useat hienoudet voivat jäädä hämärän peittoon.
Pelin erikoisuuksista vielä mainittakoon NBA-kauppa, josta saa ostettua tietynlaisella rahalla korisasusteita ja –kenkiä. Tämän vuoden peliasut ovat oletuksena pelaajilla päällä, mutta korisfriikkejä varmasti innostaa takavuosien legendaaristen peliasujen kerääminen. Pisteet ovat hyvä lisä pelimekaniikkaan, sillä ne ovat hyvä kannustin pelaamiseen. Esimerkiksi suuremmista pistevoitoista saa enemmän pisteitä ja tätä kautta isosta johdosta huolimatta pelissä pysyy jonkinlainen mielenkiinto.
Tekninen puoli ei täysin kunnossa
NBA Liven ulkoasua ei voi kehua mitenkään kauniiksi. Kenttiä reunustavat hiukan hölmön näköiset paperiukot ja muutenkin jälki on turhan kliinistä. Pelaajia reunustavat sahalaidat näyttävät ikäviltä, tosin ilmiö näkyy lievemmin GameCube-versiossa kuin PlayStation 2:lla. Lisäksi Pleikkarilla on ongelmana kehno ruudunpäivitys, joka selkeimmin näkyy nopeasti liikkuvissa objekteissa. Esimerkiksi vapaaheittojen suorittaminen on huomattavasti helpompaa GameCubella. Toisaalta Nintendon konsolilla ulkoasu on turhan harmahtava, kun taas PlayStationilla värit ovat kunnossa. Eroavaisuuksia löytyy myös monelta muulta osa-alueelta. Esimerkiksi GameCube-version latausajat ovat melko lailla lyhyemmät, mutta PS2:n ohjain tuntuu sopivan paremmin NBA Liveen, sillä lähes kaikki Dual Shock 2:n näppäimet ovat käytössä. GC-ohjaimen suhteen on jouduttu tekemään kompromissiratkaisuja, ja tämän takia useat tärkeät komennot on jouduttu laittamaan saman nappulan taakse. Valitettavasti näppäinasetuksia ei voi muuttaa, jotenka pariin pelin tarjoamaan valmiiseen vaihtoehtoon on tyytyminen.
Äänimaailman osalta tarjolla on tuttua, joskin laadukasta EA Sportsin tavaraa. Kappaleet ovat lisensoituja ja peli tukee Dolby Pro Logic II –koodausta. GameCubella tilaääniefektit ovat hieman laadukkaammat PS2-versioon nähden, sillä takakaiuttimia on painotettu enemmän. Toisaalta eroavaisuuksia on vaikea huomata pelin huumassa, joten merkittävästä erosta ei ole kysymys. Äänipuolesta vielä mainittakoon selostajakaksikko, joka hoitaa leiviskänsä melko hyvin. Electronic Artsille tuttuun tyyliin jälki on laadukasta ja jopa yksilöllisiin pelaajiin keskittyviä kommentteja on varastossa.
NBA Liveä ei ole täysin pystytty optimoimaan PlayStationille eikä GameCubelle. GC-version suurimpina ongelmina ovat ohjaimen vähäiset nappulat sekä ankea värimaailma, kun taas Pleikkarilla harmaita hiuksia aiheuttaa eniten ruudunpäivitys. Molemmat versiot ovat myös oikeita tilasyöppöjä, sillä kahdeksan megatavun muistikortilta PlayStationilla viedään vähintään 8 % muistitilasta, ja GameCuben 251-paikkaiselta kortilla vastaavasti nipistetään minimissään 30 % tilasta. Lähinnä ohjausongelmista ja suuresta tilavaatimuksesta johtuen PlayStation 2 –versio vie pidemmän korren GC:n NBA:han nähden, ja eroavaisuudet näiden kahden version välillä muodostuvat yllättävän isoiksi.
Tähän asti epäilemättä paras yritys
NBA Live 2005 lienee sarjan paras yritys tähän mennessä. Arcade-linjausta on yritetty viedä nyt lähemmäs simulaatiota ja homma toimii hyvin. Valitettavasti vain verkkopeliä ei vieläkään saatu Euroopan versioon, eikä 60 hertsin moodia tueta. Pelimekaniikan osalta paketti on hyvin koossa, mutta tietyt ratkaisut tuntuvat epäreiluilta. Matsin pitäminen jännittävänä ohjelmointikoodilla on luonnollisesti hankala urakka, mutta kun tähän on menty tiettyjä oikopolkuja pitkin, niin täysin tyytyväinen ei voi olla. Käsittämättömältä tuntuu, kuinka aina vastustajat saavat lisätaitoja viimeiselle neljännekselle, eivätkä omat pelaajat hae enää samaan malliin vapaata paikkaa. Mikäli tekoäly onnistutaan ensi vuoden malliin hiomaan kohdalleen, on yksi suuri este vähemmän kohti maukasta urheilunautintoa.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja