Supersankareiden juhlavuodet
Viime vuosina elokuvamaailma on tuottanut tukun suosittuja supersankariaiheeseen luottavia teoksia. Spiderman tunnetaan yhtenä parhaiten tuottavimmista elokuvista, eikä esimerkiksi X-Men ja Daredevil ole kärsineet huonoista tuloista. Tulevana kesänä voimme odotella elokuvateattereihin jälleen uutta samaan aiheeseen luottavaa elokuvaa, sillä Spiderman on ehtinyt jo toiseen osaansa. Samaten jatkoa nähdään muillekin supersankarielokuville, esimerkiksi Hulkille on suunnitteilla kakkososa.
Ennen Hulkin toista elokuvaa on kuitenkin hyvä pureutua vihreän sankarin ensimmäiseen elokuvaan, josta normaaliin tapaan tehtiin myös lisenssiä hyödyntävä peliversio. Päinvastoin kuin useimmissa pelielokuvissa Hulkin maine ei pääse tahriintumaan, mutta kehittäjä Radical Entertainmentin käsissä pelistä on tullut hieman yksinkertainen ja itseään toistava. Osittain tämän kyllä ymmärtää, sillä julkaisu on tehty kiireisellä aikataululla puolessa vuodessa tuotoksen saamiseksi markkinoille samanaikaisesti itse elokuvan kanssa. Yhteisestä julkaisusta huolimatta juonellisesti pelin ja elokuvan välillä ei ole muuta yhteyttä kuin sama aihepiiri.
Kun iso mies raivostuu
Hulkissa on kahdenlaisia tasoja: ensinnäkin suurinta osaa kentistä tahkotaan Hulkilla itsellään ja toisekseen pieneen vähemmistöön jäävät Bruce Bannerilla pelattavat osiot. Hulkia käytettäessä peli keskittyy hack 'n slash -tyyliseen napinhakkaamiseen, jossa iso ja vihreä mies etenee piesten vastaantulevia vihollisia sen minkä kerkeää. Monipuolisuutta touhuun on pyritty tuomaan raivomittarilla, joka täyttyessään antaa Hulkille suuret voimat. Voimia kuitenkin riittää vain väliaikaisesti, ja pelaajan päätettäväksi jää, käyttääkö kerralla raivon suureen hyökkäykseen vai kuluttaako sen pikkuhiljaa muun lätkinnän ohessa. Mittari toimii Hulkin yhteydessä mainiosti, mutta vieläkin paremmin on toteutettu mahdollisuus käyttää irtaimistoa sankarin aseena. Hulkin antaessa nyrkkiensä laulaa rakennukset tuhoutuvat, ja kaikenlaiset putket sekä kivenlohkareet ovat noukittavissa maasta. Irtaimisto toimii hyvin aseena, ja kättä pidemmän koosta riippuen myös aiheutettu vahinko kasvaa.
Kokonaisuudessaan Hulkilla pelattavat osiot ovat melko hauskoja yksinkertaisuudestaan huolimatta. Ne kattavat suurimman osan pelin tasoista, mikä lienee fanien mieleen. Kuitenkin loputon vihollistulva alkaa pelin edetessä kyllästyttää, ja kehittäjiltä olisikin voinut toivoa enemmän mielikuvitusta. Esimerkiksi pomotaistelut muistuttavat lähes jokainen toistaan, eikä niihin ole tuotu paljoakaan taktisia elementtejä. Hyvää pelille olisi varmasti tehnyt Taru Sormusten Herrasta -pelien kaltainen kombosysteemi, jossa uusia hyökkäyksiä saa ostettua kaupasta. Kieltämättä tällaisenaankin toiminta näyttää ja kuulostaa hyvältä Hulkilla pelattavissa osioissa varsinkin kun laittaa subwooferin volyymit kaakkoon. Valitettavasti tämä ei enää vain riitä nykystandardeilla.
Pelin toinen puolisko keskittyy Bruce Bannerilla pelattaviin tasoihin, jotka ovat hyvää vastapainoa Hulkin vastaaville. Niissä pääosassa ovat täysin vastakohtaiset asiat kuin vihreän supersankarin kentissä. Pelaajan tulee edetä Bannerilla nimittäin hiljaa ja hillitysti herättämättä huomiota. Tärkeässä osassa on hiiviskely vartijoiden välttämiseksi sekä erilaiset ongelmat. Perinteisempää puolta edustaa vipu- ja laatikkopulmat, kun taas kekseliäisyyttä on tarjolla mukavan hakkerointiminipelin parissa. Siinä ideana on kopioida ruudun ylälaidassa oleva numerosarja oikein alaosaan aikarajan puitteissa. Puuha on yllättävän hauskaa, ja sen innovatiivisuus ansaitsee kiitoksen. Samankaltaisia ideoita soisi näkevän useammin lisenssipeleissä, joiden on totuttu käyttävän vain vanhoja ja hyviksi koettuja ideoita. Kaiken kaikkiaan Bannerilla pelattavat osiot ovat jonkin verran tylsempiä kuin Hulkin tasot, mutta vihreän miehen kenttien nopeatempoisuuden takia hiiviskelykohtia olisi toivonut peliin enemmänkin ikään kuin huilaustaukoina.
Rymistelyä viikoksi
Pituudeltaan Hulk on keskiluokkaa, eli pelattavaa pitäisi riittää kymmenestä tunnista ylöspäin. Ensimmäisellä läpipeluukerralla Hulkin seikkailut selvittää noin yhdeksässä tunnissa, ja ylimääräisen materiaalin parissa kuluu sen jälkeinen aika. Hulk-faneille on tarjolla elokuvatraileri, valokuvia ja muuta pikkukivaa. Myös melko mielenkiintoinen, pelin tekemistä käsittelevä dokumentti on mukana.
Tarinamoodin läpipelattua saa avatuksi myös lisää pelattavaa, sillä haasteosiossa on tarjolla muutama pelimoodi, joissa pelaajan taitoja mitataan lyhyissä pätkissä. Esimerkiksi mukana on kestävyysmoodi, jossa vihollisia lappaa loputtomasti kentälle ja hajotusmoodi, jossa on tarkoituksena tuhota mahdollisimman paljon. Haasteet edustavat vanhoista kolikkopeleistä tuttua pisteenmetsästystyyliä, ja ne tarjoavat peli-iloa niille, joille Hulkin raju, mutta yksinkertainen meininki maistuu muutenkin. Tuotoksen tarinamoodin uudelleenpeluuseenkin houkutellaan, sillä syöttämällä peliin huijauskoodeja saa esimerkiksi käyttöönsä harmaan Hulkin ja näkymättömyyden.
Säveltäjän ura vaakalaudalla
Ulkoasun osalta Hulkissa ei ole valittamista. Peli edustaa hyväksi havaittua sarjakuvamaista tyyliä, mikä sopii Marvelin supersankarille mainiosti. Sankari näyttää hyvältä, samoin kuin laajan vihollislegioonan edustajat. Varsinkin loppuvastustajat ovat näyttäviä. Erityiskiitoksen saa pelin vahinkomallinnus, jonka ansiosta Hulk näyttää oikeasti saavan paljon tuhoa aikaan. Seinät rikkoutuvat ja autot yhdessä konttien kanssa saavat kyytiä. Melkeinpä kaikkea ympäristössä voi tuhota, ja usein suurten taistelujen jälkeen huoneet ovat todella huonossa kunnossa.
Sen sijaan musiikillinen puoli pelissä on unohdettu täysin. Pahimmillaan pelaaja joutuu kuuntelemaan yhtä lyhyttä melodiaa ties kuinka pitkään. Kyseisen seikan huomaa varsinkin Bruce Bannerilla pelattavissa kentissä, mutta onneksi Hulkia käyttäessä meteli on muutenkin niin suuri, ettei musiikilla ole merkitystä. Ääniefektit pelissä toimivat hyvin, ja vihreän supersankarin rymistellessä ne pääsevät oikeuksiinsa. Myös dialogi on jouhevaa, ja puheista vastaavat elokuvasta tutut näyttelijät hoitavat hommansa niin kuin pitää.
Yksipuolinen, muttei kelvoton
Radical Entertainment ansaitsee kädenpuristuksen sen kunniaksi, että he onnistuivat tekemään Hulkista melko hyvän pelin vain puolessa vuodessa. Kun otetaan huomioon, miten monta osa-aluetta pelissä täytyy saada toimimaan, on julkaisussa onnistuttu hyvin. Mutta se ei pelasta peliä siltä tosiasialta, että Hulk on loppujen lopuksi melko yksipuolinen ja yksinkertainen rymistely, joka menettää hohtonsa kovin nopeasti. Taistelusysteemiin olisi toivonut lisää syvyyttä ja muutenkin toiminnasta monipuolisempaa. Esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta trilogian Kuninkaan paluun peliversio on yksinkertainen hack 'n slash peli, mutta se silti toimii mainiosti.
Varauksetta Hulkia ei voi suositella edes vihreän supersankarin faneille, sillä on täysin yksilöstä kiinni, kuinka pitkälle yksipuolinen napin takominen jaksaa kiinnostaa. Toisillehan riittää jo pelkkä Hulkin rymistelyn hienous, kun toiset taas ärsyyntyvät saman toistoon. Kuitenkin pelin löytyminen alelaareista saanee jotkut hölläämään kukkaron nyörejä, eikä valintaa voi syyttää huonoksi, sillä markkinoilla on paljon huonompiakin supersankariseikkailuja.
Viime vuosina elokuvamaailma on tuottanut tukun suosittuja supersankariaiheeseen luottavia teoksia. Spiderman tunnetaan yhtenä parhaiten tuottavimmista elokuvista, eikä esimerkiksi X-Men ja Daredevil ole kärsineet huonoista tuloista. Tulevana kesänä voimme odotella elokuvateattereihin jälleen uutta samaan aiheeseen luottavaa elokuvaa, sillä Spiderman on ehtinyt jo toiseen osaansa. Samaten jatkoa nähdään muillekin supersankarielokuville, esimerkiksi Hulkille on suunnitteilla kakkososa.
Ennen Hulkin toista elokuvaa on kuitenkin hyvä pureutua vihreän sankarin ensimmäiseen elokuvaan, josta normaaliin tapaan tehtiin myös lisenssiä hyödyntävä peliversio. Päinvastoin kuin useimmissa pelielokuvissa Hulkin maine ei pääse tahriintumaan, mutta kehittäjä Radical Entertainmentin käsissä pelistä on tullut hieman yksinkertainen ja itseään toistava. Osittain tämän kyllä ymmärtää, sillä julkaisu on tehty kiireisellä aikataululla puolessa vuodessa tuotoksen saamiseksi markkinoille samanaikaisesti itse elokuvan kanssa. Yhteisestä julkaisusta huolimatta juonellisesti pelin ja elokuvan välillä ei ole muuta yhteyttä kuin sama aihepiiri.
Kun iso mies raivostuu
Hulkissa on kahdenlaisia tasoja: ensinnäkin suurinta osaa kentistä tahkotaan Hulkilla itsellään ja toisekseen pieneen vähemmistöön jäävät Bruce Bannerilla pelattavat osiot. Hulkia käytettäessä peli keskittyy hack 'n slash -tyyliseen napinhakkaamiseen, jossa iso ja vihreä mies etenee piesten vastaantulevia vihollisia sen minkä kerkeää. Monipuolisuutta touhuun on pyritty tuomaan raivomittarilla, joka täyttyessään antaa Hulkille suuret voimat. Voimia kuitenkin riittää vain väliaikaisesti, ja pelaajan päätettäväksi jää, käyttääkö kerralla raivon suureen hyökkäykseen vai kuluttaako sen pikkuhiljaa muun lätkinnän ohessa. Mittari toimii Hulkin yhteydessä mainiosti, mutta vieläkin paremmin on toteutettu mahdollisuus käyttää irtaimistoa sankarin aseena. Hulkin antaessa nyrkkiensä laulaa rakennukset tuhoutuvat, ja kaikenlaiset putket sekä kivenlohkareet ovat noukittavissa maasta. Irtaimisto toimii hyvin aseena, ja kättä pidemmän koosta riippuen myös aiheutettu vahinko kasvaa.
Kokonaisuudessaan Hulkilla pelattavat osiot ovat melko hauskoja yksinkertaisuudestaan huolimatta. Ne kattavat suurimman osan pelin tasoista, mikä lienee fanien mieleen. Kuitenkin loputon vihollistulva alkaa pelin edetessä kyllästyttää, ja kehittäjiltä olisikin voinut toivoa enemmän mielikuvitusta. Esimerkiksi pomotaistelut muistuttavat lähes jokainen toistaan, eikä niihin ole tuotu paljoakaan taktisia elementtejä. Hyvää pelille olisi varmasti tehnyt Taru Sormusten Herrasta -pelien kaltainen kombosysteemi, jossa uusia hyökkäyksiä saa ostettua kaupasta. Kieltämättä tällaisenaankin toiminta näyttää ja kuulostaa hyvältä Hulkilla pelattavissa osioissa varsinkin kun laittaa subwooferin volyymit kaakkoon. Valitettavasti tämä ei enää vain riitä nykystandardeilla.
Pelin toinen puolisko keskittyy Bruce Bannerilla pelattaviin tasoihin, jotka ovat hyvää vastapainoa Hulkin vastaaville. Niissä pääosassa ovat täysin vastakohtaiset asiat kuin vihreän supersankarin kentissä. Pelaajan tulee edetä Bannerilla nimittäin hiljaa ja hillitysti herättämättä huomiota. Tärkeässä osassa on hiiviskely vartijoiden välttämiseksi sekä erilaiset ongelmat. Perinteisempää puolta edustaa vipu- ja laatikkopulmat, kun taas kekseliäisyyttä on tarjolla mukavan hakkerointiminipelin parissa. Siinä ideana on kopioida ruudun ylälaidassa oleva numerosarja oikein alaosaan aikarajan puitteissa. Puuha on yllättävän hauskaa, ja sen innovatiivisuus ansaitsee kiitoksen. Samankaltaisia ideoita soisi näkevän useammin lisenssipeleissä, joiden on totuttu käyttävän vain vanhoja ja hyviksi koettuja ideoita. Kaiken kaikkiaan Bannerilla pelattavat osiot ovat jonkin verran tylsempiä kuin Hulkin tasot, mutta vihreän miehen kenttien nopeatempoisuuden takia hiiviskelykohtia olisi toivonut peliin enemmänkin ikään kuin huilaustaukoina.
Rymistelyä viikoksi
Pituudeltaan Hulk on keskiluokkaa, eli pelattavaa pitäisi riittää kymmenestä tunnista ylöspäin. Ensimmäisellä läpipeluukerralla Hulkin seikkailut selvittää noin yhdeksässä tunnissa, ja ylimääräisen materiaalin parissa kuluu sen jälkeinen aika. Hulk-faneille on tarjolla elokuvatraileri, valokuvia ja muuta pikkukivaa. Myös melko mielenkiintoinen, pelin tekemistä käsittelevä dokumentti on mukana.
Tarinamoodin läpipelattua saa avatuksi myös lisää pelattavaa, sillä haasteosiossa on tarjolla muutama pelimoodi, joissa pelaajan taitoja mitataan lyhyissä pätkissä. Esimerkiksi mukana on kestävyysmoodi, jossa vihollisia lappaa loputtomasti kentälle ja hajotusmoodi, jossa on tarkoituksena tuhota mahdollisimman paljon. Haasteet edustavat vanhoista kolikkopeleistä tuttua pisteenmetsästystyyliä, ja ne tarjoavat peli-iloa niille, joille Hulkin raju, mutta yksinkertainen meininki maistuu muutenkin. Tuotoksen tarinamoodin uudelleenpeluuseenkin houkutellaan, sillä syöttämällä peliin huijauskoodeja saa esimerkiksi käyttöönsä harmaan Hulkin ja näkymättömyyden.
Säveltäjän ura vaakalaudalla
Ulkoasun osalta Hulkissa ei ole valittamista. Peli edustaa hyväksi havaittua sarjakuvamaista tyyliä, mikä sopii Marvelin supersankarille mainiosti. Sankari näyttää hyvältä, samoin kuin laajan vihollislegioonan edustajat. Varsinkin loppuvastustajat ovat näyttäviä. Erityiskiitoksen saa pelin vahinkomallinnus, jonka ansiosta Hulk näyttää oikeasti saavan paljon tuhoa aikaan. Seinät rikkoutuvat ja autot yhdessä konttien kanssa saavat kyytiä. Melkeinpä kaikkea ympäristössä voi tuhota, ja usein suurten taistelujen jälkeen huoneet ovat todella huonossa kunnossa.
Sen sijaan musiikillinen puoli pelissä on unohdettu täysin. Pahimmillaan pelaaja joutuu kuuntelemaan yhtä lyhyttä melodiaa ties kuinka pitkään. Kyseisen seikan huomaa varsinkin Bruce Bannerilla pelattavissa kentissä, mutta onneksi Hulkia käyttäessä meteli on muutenkin niin suuri, ettei musiikilla ole merkitystä. Ääniefektit pelissä toimivat hyvin, ja vihreän supersankarin rymistellessä ne pääsevät oikeuksiinsa. Myös dialogi on jouhevaa, ja puheista vastaavat elokuvasta tutut näyttelijät hoitavat hommansa niin kuin pitää.
Yksipuolinen, muttei kelvoton
Radical Entertainment ansaitsee kädenpuristuksen sen kunniaksi, että he onnistuivat tekemään Hulkista melko hyvän pelin vain puolessa vuodessa. Kun otetaan huomioon, miten monta osa-aluetta pelissä täytyy saada toimimaan, on julkaisussa onnistuttu hyvin. Mutta se ei pelasta peliä siltä tosiasialta, että Hulk on loppujen lopuksi melko yksipuolinen ja yksinkertainen rymistely, joka menettää hohtonsa kovin nopeasti. Taistelusysteemiin olisi toivonut lisää syvyyttä ja muutenkin toiminnasta monipuolisempaa. Esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta trilogian Kuninkaan paluun peliversio on yksinkertainen hack 'n slash peli, mutta se silti toimii mainiosti.
Varauksetta Hulkia ei voi suositella edes vihreän supersankarin faneille, sillä on täysin yksilöstä kiinni, kuinka pitkälle yksipuolinen napin takominen jaksaa kiinnostaa. Toisillehan riittää jo pelkkä Hulkin rymistelyn hienous, kun toiset taas ärsyyntyvät saman toistoon. Kuitenkin pelin löytyminen alelaareista saanee jotkut hölläämään kukkaron nyörejä, eikä valintaa voi syyttää huonoksi, sillä markkinoilla on paljon huonompiakin supersankariseikkailuja.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja