The Hulk

Elokuvan varjolla

Marvelin tunnettuja sarjakuvia on tuotu elokuvateattereihin aiemminkin ja nyt olisi vuorossa The Hulk. Pian ensi-iltansa täällä Suomessakin saava elokuva kertoo Bruce Banner -nimisen tiedemiehen työstä geenitekniikan parissa. Eräänä päivänä tutkimustyössä käytetty geenimuuntelujärjestelmä ryöstäytyy käsistä ja Bruce altistuu vaaralliselle säteilylle. Säteily ei kuitenkaan koidu hänen kohtalokseen vaan tuo esille hänen toisen puolensa, järkälemäisen vihreän Hulkin, joka ottaa Brucessa vallan hänen suuttuessaan. Kaiken kukkuraksi armeija on kiinnostunut Hulkista, mistä seuraa jatkuvia yhteenottoja virkavallan kanssa.

Kuten kaikki ovat varmaankin huomanneet, nykyisin monet suurelokuvat saavat kylkiäisekseen enemmän tai vähemmän onnistuneen videopelin, eikä Hulk tee tässä poikkeusta. Niinikään nykytrendien mukaisesti Hulkin videopeliversio ei perustu suoraan elokuvan tapahtumiin, vaan peli pyörähtää käyntiin siitä mistä elokuva päättyi. Pelin aikana Bruce Banner pyrkii löytämään parannuksen ongelmaansa, mikä vaatii silloin tällöin soluttautumista erilaisiin tutkimuskeskuksiin ja tukikohtiin. Tämä ei kuitenkaan olisi mahdollista aina vain raivoavana Hulkkina, vaan nämä osuudet on pelattava Brucena, haavoittuvana ja heikkona ihmisenä.

Hulkkina pelattavat osuudet vastaavasti ovat täysi vastakohta Brucen hiiviskelyosuuksille. Hulk on erittäin tuhovoimainen ja pystyy aiheuttamaan merkittävää tuhoa niin Hulkkia uhmaaville kuin myös ympäristölle. Pelaajan käytössä on melko kattava valikoima erilaisia liikkeitä aina tavallisista iskuista maata järisyttäviin hyppyhyökkäyksiin. Tuhoa aiheuttamalla Hulk kasvattaa raivomittaria, jonka täyttyessä pelaaja saa käyttöönsä pari superhyökkäystä. Ympäristöistä on myös mahdollista poimia erilaisia esineitä tai vihollisia, ja viskoa näitä muita vihollisia päin. Hyvän fysiikanmallinnuksen ansiosta esineet käyttäytyvät melko realistisesti.

Lisenssipelin perusongelmat

Melko mielenkiintoisista lähtökohdista huolimatta The Hulk kaatuu muutamiin lisenssipelien tavaramerkeiksi muodostuneisiin ongelmiin. Pelin tehtävät ovat erittäin yksitoikkoisen tuntuisia. Peruskaava toimii siten, että ensin hiivitään Brucella sitään ja rymistellään Hulkilla ulos. Muutaman ensimmäisen tehtävän jälkeen itseääntoistavat ja mielikuvituksettomat peliympäristöt käyvät kismittämään, kun samanlaiset hallit, käytävät ja kaupunkiympäristöt seuraavat toinen toistaan. Mainostettu ympäristöjen tuhoutuvuuskin on vain puolittaista, sillä pelaaja ei voi poiketa määrätyltä reitiltä juuri laisinkaan.

Itseääntoistavuutta korostavat aivottoman tylsät ja hämmentävän paljon klooniarmeijaa muistuttavat viholliset, joita vyöryy päälle massoittain. Hulkin liikevalikoimasta huolimatta jatkuva mätkiminen ei jaksa montaa tuntia kiinnostaa. Onneksi silloin tällöin tulee vastaan Hulkin tavoin epäinhimillisiä voimia saaneita loppuvastuksia, joissa on jo hieman yritystä. Brucen osuuksissa vastaavasti tekoälyttömien vihollisten vältteleminen ei ole kovinkaan haastavaa, eikä hiiviskelyssä muutenkaan ole oikeaa tunnelmaa. Silloin tällöin vastaan voi tulla pari helppoa puzzlea, kuten esimerkiksi parin laatikon siirtelyä tai lukittujen ovien avaamista hakkeroimalla tietokonejärjestelmiä. Tämä on toteutettu siten, että pelaajan on järjesteltävä sekaisin olevat numerot ja kirjaimet annetun sarjan mukaiseksi tietyn aikarajan puitteissa. Melko yksinkertaista, mutta käyhän tuo pienestä minipelistä.

Vaikeustasoltaan The Hulk ei ole kovinkaan paha, mutta välillä voi tulla ikäviä yllätyksiä, kun muutoin helpon kentän päätteeksi vastaan asettuukin lähes mahdottomalta tuntuva loppuvastus. Ongelma tosin ratkeaa aina kun löytää vihollisen heikon kohdan. Tallennus on hoidettu sinne tänne ripoteltujen tallennuspisteiden avulla, mutta niiden sijoittelussa voisi olla parannettavaa. Peli voisi tallentua esimerkiksi aina ennen loppuvastusta, niin niitä edeltäneitä osuuksia ei tarvitsisi kahlata montaa kertaa, jos bossia ei onnistukaan pehmittämään ensimmäisellä yrittämällä.

The Hulk on lyhyt peli. Story-moodin pelaa läpi pahimmillaan päivässä eikä sen jälkeen ole jäljellä kuin Challenge-moodin viisi haastepeliä. Näissä pelaaja esimerkiksi yrittää selviytyä hengissä mahdollisimman pitkään jatkuvana massana päälle virtaavia vihollisia vastaan. Haasteet on periaatteessa hyvä keino harjoitella Story-moodissa tarvittavia taitoja, mutta Story-moodin tylsyydestä ja lyhyydestä johtuen haastepelitkin menettävät hohtonsa parin yrittämän jälkeen.

Taas on kameramies hukassa

Pelin pelaamisen tekee tuskalliseksi laiska kamerasysteemi. Pelaaja ei aina näe kaikkea ympärillään tapahtuvaa, mikä tekee pelaamisen hankalaksi varsinkin pienissä tiloissa, joissa ei ole mahdollisuutta siirtyä turvallisemman välimatkan päähän Hulkin päänahkaa hakevista vihollisista. Muilta osin pelattavuus on ihan hyvin sovitettu Xboxin ohjaimelle. Hahmo reagoi tatin liikkeisiin melko tarkasti ja tärkeimmät toiminnot on helposti sormien ulottuvilla. Tehokkaampien liikkeiden suorittamisestakaan ole tehty liian monimutkaista.

The Hulkin tekniikka on Xboxin suorituskyvyn huomioon ottaen vaatimatonta. Grafiikassa on käytetty sarjakuvamaista ilmettä, mutta yksityiskohtia ja värikkyyttä voisi silti olla enemmän. Ruudunpäivityksessä on havaittavissa muutamassa paikassa selvää hidastumista, mutta onneksi se ei pelattavuutta häiritse. Äänistä voi olla montaa mieltä. Bruce Banneria The Hulk -elokuvassa näyttelevä Eric Bana on onnistunut Brucen pelihahmoversion ääninäyttelyssä hyvin, mutta keskinkertainen musiikki ja muut äänet ovatkin astetta heikompia. Kokonaisuus tuntuu jotenkin lattealta, eikä äänet onnistu tehtävässään luoda peliin tunnelmaa.

Äänestä lompakollasi

The Hulkin kehittäjät mainostivat peliään väittämällä, että pelissä pelaaja todella tuntee olevansa itse Hulk. Jos tämä on totta, niin täytynee myöntää, että vihreän jätin elämä on aika ankeaa. Peli ei vakuuttanut oikein millään osa-alueella ja kokonaisuus on erittäin, erittäin itseääntoistava ja suoraviivainen. Riehuminen voi tuntua hetken hauskalta, mutta kun huomaa koko pelin perustuvan ”tuhoa, siirry eteenpäin, tuhoa” -kaavaan, mieli muuttuu varmasti. Hieman vaihtelua tosin tuovat Brucen hiippailuosuudet, mutta niistäkin puuttuu se tietty salamyhkäinen tunnelma, jonka voi kokea esimerkiksi Splinter Cellissä. Kaiken lisäksi The Hulk on koluttu läpikotaisin rikollisen nopeasti, joten suosittelen vannoutuneimpiakin Hulk-faneja sijoittamaan rahansa johonkin järkevämpään. Ei tällaisten hutaistujen lisenssipelien tulva lopu, jos niitä ostetaan.