Conflict: Vietnam

Vietnamiin!

Kun kaksi edellistä Conflict-sarjan peliä sijoittuivat Lähi-idän hiekkaerämaille, tapahtuu Conflict: Vietnam nimensä mukaisesti Vietnamin tiheissä viidakoissa. Vaikka muutos koskeekin lähinnä grafiikkaa eikä pelattavuutta, on se tervetullutta vaihtelua vanhaan. Kapeat kujat ovat vain vaihtuneet ahtaisiin näkymättömillä seinillä rajattuihin polkuihin.

Conflict: Vietnamissa pelaaja ohjaa edellisosista tuttuun tyyliin neljän sotilaan ryhmää. Jokaisella ryhmän jäsenellä on erilainen aseistus ja varustus. Ryhmään kuuluu mm. raskaiden aseiden spesialisti ja tarkka-ampuja. Pelaaja ohjaa yhtä hahmoa ja käskee kolmea muuta. Käytännössä ainoat tarvittavat käskyt ovat ”seuraa minua” ja ”älä liiku”. Peli kyllä mahdollistaa muitakin komentoja, kuten ”mene tuonne ja poimi lääkelaukku”, mutta mitään tarvetta toiminnoille ei ole. Käytännössä siis viidakossa edetään yhtenä neljänhengen ryppäänä tai kahtena pariryhmänä. Neljä tyyppiä yhdessä antaa taisteluissa suuren edun, mutta toisaalta räjähdeansan lauetessa koko ryhmä on laakista vainaa. Sotilaat voivat parantaa taistelussa kaatuineita tovereitaan lääkelaukulla.

Ongelmia viidakossa

Aivan aluksi pelaajan täytyy suorittaa yksinkertainen opetustehtävä, jossa pelin toiminnot ja kontrollit käydään läpi. Hyvin pian kuitenkin päästään tositoimiin Vietkongin joukkoja vastaan. Tehtävät sisältävät aina useita tavoitteita sekä muutaman bonuskohteen. Käytännössä erilaisilla tavoitteilla ei ole paljoa väliä, vaan läpäisy tapahtuu liikkumalla putkimaisen kentän toiseen päähän ja ampumalla melkein kaikki mikä liikkuu. Hyvin usein viholliset voi eliminoida ennen kuin tekoäly reagoi pelaajan tekemisiin lainkaan. Onneksi omien tiimikavereiden tekoäly on huomattavasti toimivampaa. Suoraviivainen käsikirjoitus on kuitenkin imenyt tehtävistä kaiken vapauden, mikä myös laskee uudelleenpelausarvoa: näitä tehtäviä ei todellakaan jaksa pelata montaa kertaa läpi. Jos tekijöiltä olisi löytynyt edes vähän kunnianhimoa, olisi kentät tehty suuriksi alueiksi, joissa liikkumista rajoittavat vain puut ja muut luonnolliset esteet. Tällainen kenttädesign olisi luonut peliin aivan uuden taktisen puolen.

Tehtävien jälkeen jaetaan pisteitä suorituksen mukaan. Näitä pisteitä käytetään kehittämällä jokaisen hahmon kykyjä paremmiksi. Ainakaan pieniä kykyeroja ei taistelun tiimellyksessä tahdo huomata.

Hahmon ohjaaminen ympäri putkiviidakkoa sujuu varsin hyvin. Ohjaamiseen liittyvät kontrollit toimivat tähtäystä myöten aivan pätevästi Xboxilla sekä myös PS2:lla. Varsinainen ongelma sen sijaan on tavaravalikon kankeus. Jos hahmon haluaa parantaa lääkelaukulla, täytyy valikkonappi painaa pohjaan ja aukeavasta listasta valita haluttu kohde ja käyttää se. Homma toimii tähän asti, vaikka peli ei pysähdykään inventaarion selauksen ajaksi. Valitettavasti alun perin käytössä ollut tavara, käytännössä aina ase, täytyy kelata manuaalisesti takaisin käyttöön. Keskellä kiivasta taistelua systeemi on aivan liian hidas: kun aseen saa vihdoinkin takaisin käyttöön, tarvitsee sotilasparka jo uutta lääkelaukkuannosta. Lisäksi välillä liian alhaalla roikkuva kamera pääsee tukkimaan näkyvyyttä suoraan eteenpäin, ja sieltähän ne viholliset yleensä tulevat.

Teknisesti riittävä, ei mitään muuta

Teknisesti Xbox-versio on PS2-serkkuaan hienompi. Xboxilla grafiikka on huomattavasti terävämpää, mikä tekee ruudun tapahtumista selkeämpiä. Kokonaisuutena sekä PS2- että Xbox-versiot ovat visuaalisesti kuitenkin hyvin keskitasoisia tuotoksia, eikä grafiikasta voi paljoa positiivista palautetta antaa. Ehkä ainoa maininnan arvoinen seikka on Conflict: Desert Stormeista hieman piristynyt väripaletti. Erityismaininta täytyy kuitenkin antaa juoksuanimaatiosta.Juokseminen näyttää äärimmäisen koomiselta ja ensimmäiset pari minuuttia peliaikaa kuluvatkin sotilaiden hervottomasti heiluville jaloille nauramiseen. Ruudunpäivitys pysyy molemmilla konsoleilla täysin pelattavana, eli tämä puoli on kunnossa.

Äänimaisema on, yllättävää kuten aina, mitäänsanomaton. Aseet toki pamahtelevat tässäkin pelissä, mutta ukkosmyrskyltä kuulostavien aseiden jyrähdyksiä jää kaipaamaan. Taustamusiikki sopii hyvin taustalle, kuten myös sotilaskavereiden juttelut. Hieman tunnelmaa kohottaa myös elävältä kuulostava viidakko. Äänissä Xbox-version pitäisi peitota PS2:n Dolby Digital tukensa ansiosta. Valitettavasti DD-ääniä ei puutteellisen äänentoistolaitteiston ansiosta päästy testaamaan.

Peli antaa tallentaa tilanteen missä tahansa kohtaa, mutta vain kahdesti kussakin tehtävässä. Mukava ominaisuus, mutta tallennuskertoja voisi olla reilusti enemmän. Nyt on hankala päättää milloin kaksi tallennuskertaa käyttää, varsinkin kun äkkikuolemat pääsevät koittelemaan pelaajan hermoja aina välillä.


Conflict-sarja ei vieläkään tarjoa online-tukea kummallakaan konsolilla. Toisaalta positiivinen uutinen on, että yksinpelin tehtäviä pääsee tässäkin osassa pelaamaan myös moninpelinä. PS2 tarjoaa kahden hengen kaksinpelin, jossa pelataan yksinpelin tehtäviä kaverin kanssa. Kumpikin pelaaja saa hallintaansa kaksi soturia. Xbox vetää pidemmän korren tarjoamalla moninpeliä neljälle hengelle, jossa kukin ohjaa yhtä sotilastaan. Teknisesti co-op toimii hienosti ja yksinpelin tallennuksesta peliä voi jatkaa kaverin kanssa eteenpäin.

Turha ostos

Xbox- ja PS2-versioiden väliset erot jäävät Xboxin hieman tarkempaan grafiikkaan, Dolby Digital-ääniin sekä neljän pelaajan moninpeliin. Niiden ansiosta Xbox-versio on aavistuksen parempi tuote, mutta tekniseen toteutukseen kumpikaan versio ei kaadu: pelin suurimpana ongelmana on itse sisältö. Vaikka mitään suuria virheitä Conflict: Vietnamista ei löydy, ei pelissä ole paljoa hyviäkään puolia. Nykyisin pelejä on niin hirvittävä määrä, että Vietnamin tasoinen tuote ei yksinkertaisesti enää riitä. Kauppojen hyllyt notkuvat kymmenistä vastaavista tuotteista: kaikki on nähty jo ennen. Conflict-sarjan uusin tuotos on peli, jonka voi jättää kesken jo ensimmäisessä kentässä tietäen, että ei menettänyt yhtään mitään. Se syö Vietnamista kaiken hauskuuden, ja pelaamisen ilostahan me kaikki pelaamme.