Brute Force

Raakaa voimaa

Microsoftin Xbox, jos mikä, on konsolikansan keskuudessa tunnettu jenkkityyliin toimintaan ja urheiluun painottuvasta pelitarjonnastaan. Vaikka ohjelmistojätti onkin jatkuvasti monipuolistamassa Xboxin pelivalikoimaa, ei konsolin tällä hetkellä suurimmissa peligenreissä kahlaavia pelaajiakaan jätetä uutuuksitta. Digital Anvilin kehittämä Brute Force on peli, jota Microsoft hehkutti jo Xboxin julkaisun aikoihin. Alkuperäisestä aikataulustaan rankasti myöhästynyt tiimipohjaista toimintaa taktisilla elementeillä tarjoava tuotos on nyt vihdoin julkaistu, suuret odotukset niskassaan. Tuttu kysymys kuuluukin, pystyykö peli vastaamaan niihin?

Brute Force sijoittuu 2340-luvulle. Tuolloin maapallo on käynyt liian pieneksi ihmiskunnalle ja siirtolaiset ovat ehtineet asuttaa jo yli 50 aurinkokuntaa. Mutta kun muukalaiset pyrkivät tekemään jokaisesta elävästä olennosta osan uhanalaisten lajien listaa, Maailmojenliiton on lähetettävä matkaan eliittiryhmänsä, koodinimeltään Brute Force. Ryhmä koostuu neljästä kokeneesta sotilaasta, joista kolme on ehtinyt kuolla elämänsä aikana käymissään taisteluissa. Huippuunsa kehittyneen kloonausteknologian ansiosta sotilaat on kuitenkin pystytty herättämään henkiin ja heidän kehoonsa asennettujen muistipiirien ansiosta vanhat muistot eivät ole kadonneet minnekään.

Brute Forceen kuuluvat Iso-Arskamainen Tex, sutjakka Hawk, villi liskomies Brutus ja kylmäverinen kyborgi Flint. Jokaisella hahmolla on omat erikoiskykynsä, joita voi käyttää vain rajoitetun ajan kerrallaan. Tex pystyy käyttämään massiivisen tulivoiman mahdollistavaa kahta asetta samanaikaisesti, Hawk muuttuu kädenkäänteessä näkymättömäksi ja Brutus omaa Vengar-tilan, jolloin hahmo pystyy palauttamaan energiaansa, erottamaan viholliset huonossakin näkyvyydessä ja tekemään voimakkaan kehopuskun. Flint vastaavasti on tarkk'ampuja vailla vertaa tarkkuutensa ansiosta – ammuttiin sitten kiikaritähtäimen takaa tai ei. Hahmoilla on myös vahvuuksiaan tukevat luonteenpiirteet, jotka tulevat esiin, kun hahmot ovat tekoälyn ohjauksessa. Siinä missä Flint pysyttelee sopivan välimatkan päässä vihollisista, Tex suorastaan ryntää keskelle kiivainta tulitaistelua, jos herraa ei komenna olemaan aloillaan.

Joko se loppui?

Pelistä löytyy 18 tehtävää kattava kampanja. Kuuteen eri ympäristöön sijoittuvat tehtävät ovat yleensä jaettu muutamiin osiin. Tehtävärakenne on yleensä varsin yksinkertainen: raivaa tiesi vihollismassojen läpi ja etene tehtävänannossa ilmoitettua päämäärää kohti. Silloin tällöin pelaaja kohtaa myös loppuvastuksen kaltaisia voimakkaampia vihollisia, joihin saattaa liittyä helpohkoja puzzleja. Tallentaminen onnistuu vain tehtävien eri osien välillä tai varsinaisen tehtävän vaihtuessa. Ei silti kannata huolestua, koska jos koko tiimi menehtyy, saa pelaaja käyttöönsä uudet kloonit lähes samaan paikkaan kuin viimeinen Brute Forcen neljästä jäsenestä menehtyi. Jokaisen tehtävän jälkeen peli summaa yhteen pelaajan menestyksen, johon vaikuttaa menetettyjen kloonien määrä, suoritetut päämäärät ja esimerkiksi matkan varrelta löytyneet DNA-pakkaukset, joilla voi avata uusia hahmoja moninpeliin.

Ajoittain hitusen turhan putkimaisilta tuntuvat peliympäristöt vaihtelevat valtaisia puita kasvavista metsistä sulaa kiveä tihkuaviin laavamaisemiin. Vaihtelua ympäristöissä on riittävästi pitääkseen kyllästymisen loitolla, mutta pituutta kampanjalle kertyy juuri ja juuri hyväksyttävästi. Kampanjan vääntää läpi nopeimmillaan noin kymmenessä tunnissa, mikä tuntuu jälkikäteen todella lyhyeltä ajalta. Osaltaan tunnetta korostaa myös jotenkin yllättäen tuleva loppu. Juuri kun pelin makuun alkaa pääsemään, ruudulle vierivätkin jo lopputekstit.

Pelin pituus riippuu toki paljolti pelaajan valitsemasta vaikeustasosta ja pelitavasta. Nappi pohjassa juoksentelu helpoimmalla vaikeustasolla ei ole kovin pitkäaikaista hupia, eikä helpoin taso muutenkaan tuo pelin kaikkia ominaisuuksia kovinkaan hyvin esille. Kahdella vaikeammalla vaikeustasolla pelaaminen vaatii nimittäin huomattavasti varovaisempaa toimintaa ja tällöin luvatut taktiset elementitkin nousevat esiin. Vaikka peli ei tarjoakaan mitään tehtävän suunnittelumahdollisuutta ennen itse toimintaan hyppäämistä, voi tekoälyn ohjaamia hahmoja komentaa hieman rajoittuneilla, mutta toisaalta yksinkertaisen toimivilla komennoilla pelin tuoksinnassa. Pelaaja voi esimerkiksi käskeä tekoälyä suojaamaan, vartiomaan tiettyä aluetta tai menemään pelaajan määräämään paikkaan. Myös kenttäsuunnittelu tukee taktikointia melko hyvin, sillä useimmiten hyökkäys suurempia vihollismääriä vastaan on mahdollista toteuttaa useasta eri suunnasta usealla eri tavalla ja monipuolisesta maastosta löytyy tiukimpiin tilanteisiin pieniä hengähdystaukoja antavia suojapaikkoja.

Maan ulkopuolella on sittenkin älyllistä elämää

Kovin pitkäksi aikaa ei tosin kannata jäädä istuskelemaan, sillä pelin tekoäly ei ole mitään tusinatavaraa. Älykkyyteen vaikuttaa jonkin verran bittihahmojen rotu, mutta kaikki viholliset kuitenkin näkevät enemmän tai vähemmän eteensä ja kuulevat, mitä ympärillä tapahtuu. Tämän takia onkin syytä harkita kahdesti, ennen kuin kajauttaa Flintin tarkkuuskiväärillä vartijan aukealta paikalta, sillä on aivan turha toivoa, että muut alueella olevat viholliset jäisivät seisoskelemaan hölmistyneinä paikalleen. Laukauksen jälkeen peijakkaat nimittäin hakeutuvat suojiin ja aloittavat raivokkaan tulituksen kiven takaa kurkkivaa pelaajaa kohti. Eikä kannata hämmästyä, jos joku vihollinen kiertää selustaasikin yllättäen koko tiimin pahan päiväisesti. Onneksi myös omien tekoäly pelittää hyvin. Tekoäly ei tapata itseään esimerkiksi joissakin ympäristöissä oleviin laavakuoppiin, vaan pystyy kulkemaan kapeissakin paikoissa ongelmitta. Tulitaisteluissa omat osaavat hakeutua itselleen sopiviin asemiin ja tarvittaessa myös lääkitä itseään yhteisestä inventaariosta. Anteliaasti tekoäly jättää aina viimeisen lääkepakkauksen pelaajan käyttöön – vaikka oman henkensä kustannuksella.

Asearsenaalista löytyy liuta enemmän tai vähemmän tehokkaita aseita. On minigunia, on tarkkuuskivääriä, on plasma-aseita. Ei mitään kovin uutta ja mullistavaa, mutta ei Brute Force muutenkaan ole mikään omaperäisyyden riemuvoitto. Hahmot voivat kantaa kerrallaan vain kahta asetta ja maasta voi poimia mieleisensä tussarin, jolloin se korvaa toisen mukana olevista aseista. Muiden härpättimien puolelta löytyy muutama erilainen kranaatti, hakeutuvat pallopommit, miinat, lääkepakkaukset, lämpökameran tavoin toimivat lasit ynnä muuta sellaista. Luonnollisesti varustusta voi täydentää tehtävien aikana löytyvillä esineillä.

Co-op toimii, mutta missä on Live?

Moninpeli on Brute Forcessa toteutettu vaihtelevalla menestyksellä. Otetaan parhaat puolet ensin. Halossa paljon positiivista palautetta kerännyt kampanjan pelaaminen yhteistyössä kaverin kanssa on Brute Forcessa ehostettuna mukana. Peli antaa jopa neljän pelaajan pelata kampanjaa yhteistuumin. Tällöin jokainen ohjaa yhtä hahmoa, mikä mahdollistaa entistä paremmat taktikoinnit. Erityiskiitoksen ansaitsee mahdollisuus liittyä peliin milloin vain, ilman että muut joutuvat keskeyttämään peliään. Helppous on sitä, että ottaa vapaan ohjaimen, painaa Starttia, jolloin Xbox jakaa ruudun viiveettä sopiviin osiin, valitsee hahmon ja hyppää mukaan karkeloihin. Pelistä poistuminen on luonnollisesti yhtä vaivatonta. Co-op toimii myös System Linkin yli. Muuten moninpeliosasto jätti paljon toivomisen varaa. Mukana ei ole kuin kaksi pelimuotoa: perinteinen deathmatch, johon ei saa botteja, ja joukkuepohjainen deathmatch. Ensimmäisessä yksinkertaisesti räiskitään ”kaikki vastaan kaikki”-periaatteella ja jälkimmäisessä mitataan pelaajien johtamien tiimien välistä paremmuutta. Moninpeliä riivaa myös jotenkin tylsän oloiset, väljät moninpelikartat, mutta ehkä se johtuu siitä, että en päässyt peliä testaamaan System Linkillä, jolloin yhteen pelisessioon olisi mahtunut kahdeksan pelaajaa.

On kuitenkin suorastaan pöyristyttävää, että Digital Anvil ei ole kehittänyt peliin kunnollista tukea Xbox Livelle. Voin vain kuvitella, miten hauskaa kampanjan pelaaminen olisi Liven yli. Nykyisellään peli tukee vain Livestä ladattavaa uutta sisältöä, ja sitä tosiaan tarvitaan, sillä muuten Brute Force jää mielyttäväksi, mutta erittäin lyhytikäiseksi peliksi. Lupauksien mukaan luvassa on onneksi uusia tehtäviä ja ehkäpä kokonaisia kampanjoitakin. Toivoa sopii, että myös moninpeli saa tarvitsemaansa terästystä.

Kuin Haloa pelaisi

Brute Forcen pelaaminen on tutunoloista kaikille Haloa pelanneille. Suurin ero tulee kamerassa, joka on asetettu kolmanteen persoonaan antamaan pelaajalle paremman kuvan ympäröivistä tapahtumista. Ratkaisu mahdollistaa esimerkiksi kulmien taakse vilkuilemisen turvallisesti, sillä itse pelihahmo voi olla kokoajan turvassa nurkan takana. Toisaalta kamera aiheuttaa ahtaissa paikoissa hieman harmia, sillä se saattaa vaikeuttaa kunnollisen näkymän saamista, jos kamera jää ikään kuin pelihahmon ja takana olevan seinän väliin. Tällöin kamera painautuu aivan liian lähelle pelihahmoa ja vaikka hahmo muuttuukin osittain läpinäkyväksi, haittaa se silti näkyvyyttä. Kamerakulma ei myöskään ole paras mahdollinen, kun pelataan moninpeliä jaetulla ruudulla, koska näkyvyys pelihahmosta eteenpäin on huonompi kuin ensimmäisen persoonan vinkkelistä. Ongelma tulee esiin varsinkin hieman pienemmillä televisiolla.

Kontrollit toimivat, kuten aiemmin vihjailinkin, hyvin pitkälti samalla periaatteella kuin Halossa. Tähtäys toimii oikealla tatilla, liikkuminen vasemmalla. Tähtäyssysteemi on tarkka, mutta samalla hahmo pystyy kääntymään 180-astetta riittävän nopeasti takaa päälle käyvän uhan kukistamiseksi. Ampuminen on hoidettu tuttuun tapaan oikealla liipaisimella ja vasen käyttää inventaariosta valittuna olevan esineen. Inventaarion plärääminen on asetettu B-napin taakse, A toimii hyppynappina, X:stä hahmo lataa käytössä olevan aseensa, ja tietyissä paikoissa sitä voi käyttää myös erilaisissa toiminnoissa kuten aseen vaihtamisessa. Y:llä voi vaihdella kahden mukana olevan aseen välillä ja oikeaa tattia klikkaamalla saa käyttöönsä aseen kiikaritähtäimen, mikäli sellainen siitä löytyy. Valkoisesta napista voi aktivoida hahmon erikoiskyvyn ja musta on jätetty lääkepakkauksen pikanäppäimeksi. Ristiohjain on varattu kokonaan mukana olevien hahmojen välillä vaihtelemiselle ja tekoälyn käskyttämiselle. Ainoa huonosti toteutettu asia kontrollipuolella on hahmon asettaminen kyykkyyn, sillä se toimii edelleen samalla periaatteella kuin Halossa, eli hahmo on kyykyssä niin kauan kuin vasenta tattia pidetään pohjassa. Tämä tekee kyykkyasennossa liikkumisen tuskalliseksi ja homma vaatii kohtuuttomasti voimaa, mikä tietysti rasittaa ohjaintakin melkoisesti. Parempi ratkaisu olisi ollut, jos hahmo menisi kyykkyyn esimerkiksi vasenta tattia klikkaamalla ja nousisi vasta, kun tattia klikataan uudelleen. Valitettavasti peli ei tarjoa tähän ongelmaan apuja, sillä kontrolleja ei voi paljoakaan itse kustomoida.

Graafisesti Brute Force on kaunis ja pyörii varsin tasaisella ruudunpäivitysnopeudella, kuten odottaa sopii niin sanotulta toisen sukupolven Xbox-peliltä. Ainoastaan jaetulla ruudulla yli kahden pelaajan pelaajamäärillä pelatessa Xbox meinaa tukehtua, vaikka graafista tasoa on tällöin karsittu selvästi. Yksin pelatessa kaikki näyttää lievää sahalaitaisuutta lukuun ottamatta tarkalta, tekstuurit ovat näyttäviä, tehosteet toimivat hienosti, valaistus on luonnollista, pitkä heinä ynnä muu aluskasvillisuus tekee vehreistä laaksoista aidomman oloisia, eikä laavamaisemien ilmassa leijaileva savu ja tuhkakaan pahitteeksi ole. Hahmot ovat mallinnettu varsin tarkasti pienimpiä yksityiskohtia myöten ja animointi on lähes erinomaista. Kuolinanimaatioissa käytetty ”rag doll”-tekniikka takaa sen, että hahmot eivät kaadu aina samalla tavalla, vaan kaikki riippuu kuolettavan osuman suunnasta, voimasta ja maastonmuodoista. Pienenä miinuksena tosin todettakoon, että menehtyneet hahmot katoavat maasta liian pian. Brute Forcen grafiikassa olevat ongelmat ovat kuitenkin pääasiassa taiteellisella puolella. Vaikka ympäristöt ovatkin ihan hyviä, mitkään hahmot eivät ole kovin ilmeikkäitä tai omaperäisiä. Ainoastaan Hawk onnistuu CG-välivideoissa silloin tällöin saamaan joitain luonnollisia ilmeitä kasvoilleen, mutta muuten elekieli ja ilmeet ovat joko olemattomia tai teennäisen tuntuisia.

Äänipuolella Dolby Digital 5.1 -tuki antaa loistavat puitteet erinomaiselle äänielämykselle, mutta äänet jäävät silti jonkin verran Halon tasosta. Toki aseet kuulostavat aseilta, räjähdykset ryskyvät mukavasti ja tilaääni on luonnollinen, mutta musiikit ontuvat. Kappaleet eivät missään nimessä ole huonoja, mutta samanlaista tunnelmaa kuin Halossa on, ne eivät kykene luomaan. Ääninäyttely on tavanomaista – se ei erityisemmin säväytä, mutta ei toisaalta ole kuvottavaakaan. Pelin aikana omien antamat kommentit tulevat joskus hieman väärään aikaan, mikä nakertaa pelin uskottavuutta. Näyttää myös siltä, että englannista on tullut koko universumin yhteinen kieli, sillä planeetasta ja rodusta riippumatta kaikki puhuvat sujuvaa englantia.

Loppuyhteenveto

Brute Forcesta odotettiin Halon kaltaista pelaajien suursuosikkia, mutta valitettavasti Digital Anvilin peli ei aivan yllä tälle tasolle, vaikka kyseessä onkin ihan hyvä toimintapeli. On sääli, että pelin yksinpelikampanja on jätetty varsin lyhyeksi, sillä niin kauan kuin sitä kestää, on se hyvää, joskin juonen puolesta hieman pintapuoliseksi jäävää viihdettä. Monien harmiksi yksinpelikampanjan lyhyyttä ei ole paikattu Halon tavoin loistavalla moninpelillä tai Live-tuella. Uudelleenpeluuarvo on onneksi ihan kohtalainen, jos haluaa saada jokaisen tehtävän täydellisesti läpi, ja kampanjan pelaaminen yhteistuumin kavereiden kanssa lämmittää mieltä aina uudestaan ja uudestaan. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että Brute Force ei välttämättä ole kaikkien toimintapeleistä pitävien mielestä riittävän pitkäikäinen hintaansa nähden.