Viittä vaille maailmanloppu – ennakossa Bandai Namcon Scarlet Nexus
Bandai Namcon tuleva toimintaroolipeli saapuu keskuutemme kesäkuussa.
Bandai Namcon tuleva toimintaroolipeli saapuu keskuutemme kesäkuussa.
Out of the Bluen seikkailupeli saa PS4- ja PS5-versiot.
Vicarious Visionsin kehittämä Tony Hawk's Pro Skater 1+2 julkaistaan Switchille kesäkuun 25. päivä.
Respawn on hätää kärsimässä Apex Legendsin uuden kauden pelaajamäärien kanssa.
Legacy-nimellä kulkeva yhdeksäs kausi siivitti jo valmiiksi suositun Apex Legendsin pelaajamäärät sellaisiin lukemiin, että palvelimet kyykkäsivät pahoin paineen alla. Pelaajat eivät päässeet eilisen aikana linjoille joko lainkaan tai parhaimmassakin tapauksessa lähinnä aulaan jonottamaan. Parannusta tapahtui päivän mittaan Respawnin selvitellessä ongelmia, ja nyt homman pitäisi toimia jo moitteetta.
Microsoft paljasti roppakaupalla Xbox Game Pass -lisäyksiä toukokuun alkupuoliskolle.
Yllätyssuosioon kohonnut Among Us suuntaa loppuvuodesta uusille alustoille.
InnerSlothin kehittämä Among Us julkaistiin alkujaan jo vuonna 2018 niin pc:lle kuin mobiililaitteillekin. Menestykseen se kohosi kuitenkin yllättäen viime vuonna, minkä jälkeen myös Switch sai pelistä oman versionsa. Lopuuvuodelle ajoitettu PS4- ja PS5-painos saa kylkeensä Ratchet & Clank -aiheista lisäsisältöä, mistä nähdään vilaus uutisen lopun trailerilla.
Myöx Xbox-konsoleilla päästään Among Usin äärelle vielä kuluvan vuoden aikana.
Halo: The Master Chief Collection julkaistiin PC:lle osana Xbox Game Pass -valikoimaa vuoden 2019 lopussa.
Max Thunder liittyy Streets of Rage 4 -kahinoihin tulevan Mr. X Nightmare -laajennuksen myötä.
Mediatonic on joutunut siirtämään Fall Guys: Ultimate Knockoutin Switch- ja Xbox-versioiden julkaisuja.
People Can Fly on julkaissut Outriders-räiskinnälleen mittavan korjauspäivityksen kaikille alustoille.