Kuva
PS5, PlayStation 5, konsoli ja Dualsense-ohjain

PS5

Uutinen

Palworld-studio kiusoittelee jättihitiksi muodostuneen pelinsä PlayStation-versiolla

Palworldin PlayStation-versio saattaa olla yllättävänkin lähellä, ainakin studion omien vihjailujen perusteella.

X-palveluun mystisen postauksen tehnyt Pocket Pair, Inc. -studoin yhteisövastaava Bucky on viljellyt viestiinsä Xbox-maailmasta tuttuja värejä. Lisäväriä emojirivistöön haetaan kuitenkin sinisillä sydämillä – värillä, jonka PlayStation on hyvin pitkälti omakseen ottanut.

Jaakko Herranen
Uutinen

Lisää retrotasohyppelyä Limited Run Gamesilta: Tomba! 2 julkaistaan ensi vuonna, ehostettuna tietenkin

Tomba! 2 loikkii edeltäjänsä vanavedessä nykylaitteille Limited Run Gamesin toimesta.

Tomba! 2: The Evil Swine Return julkaistiin alkujaan sille ihan originaalille PlayStationille vuonna 1999 eikä peliä ole sittemmin muilla alustoilla nähty. Ensi vuonna julkaistavasta uusioversiosta saatiin jo alkuperäiskehittäjä Tokuro Fujiwaran kommenttien siivittämä traileri, jonka voi katsoa uutisen lopun X-upotuksesta (entinen Twitter). Whoopee Campin kehittämä peli rullaa Limited Run Gamesin omalla Carbon Engine -pelimoottorilla.

Jaakko Herranen