Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

Call of Duty: Vanguardissa toinen maailmansota levittäytyy jälleen useammalle rintamalle

Aiemmin tällä viikolla kiusoiteltu Call of Duty: Vanguard on saanut etenkin pelin tapahtumapaikkoja valottavan julkistustrailerinsa. Activisionin julkaisema ja tällä kertaa Sledgehammerin pääasiallisesti työstämä räiskintä sijoittuu odotetusti toisen maailmansodan melskeisiin.

Vanguardissa sotaa käydään niin Pohjois-Afrikassa, Euroopan itä- ja länsirintamilla kuin myös Tyynellämerellä. Vauhdikkaalla videolla varsinainen pelikuva jää tosin vielä pitkälti pimentoon.

Tero Lepistö
Uutinen

Life is Strange: True Colorsin julkaisu enää vajaan kuukauden päässä – 13 minuutin siivu pelikuvaa tarjolla

Life is Strange: True Colors -pelikuvavideota olisi tarjolla peräti 13 minuutin verran.

Pitkä pelivideopätkä koostuu suljettuun levykauppaan sijoittuvasta kohtauksesta, jossa päästään tutustumaan niin päähahmo Alex Cheniin kuin tämän kohtaamiin uusiin tuttavuuksiinkin – paikoillaan tomerasti tönöttävää mustaa kissaa unohtamatta. Mukana on toki tälläkin kertaa aavistus yliluonnollisia elementtejä Alexin kyetessä manipuloimaan ihmisten tunteita.

Jaakko Herranen
Uutinen

Keskinkertaisen vastaanoton saanut Biomutant on julkaisijalleen jättimenestys – maksoi itsensä takaisin vaivaisen viikon myynneillä

Pitkään ja hartaasti työstetty Biomutant on osoittautunut hyväksi sijoitukseksi julkaisija THQ Nordicille.

Toukokuun julkaisunsa aikaan keskinkertaisen vastaanoton saaneen Biomutantin tuotot kattavat niin projektin markkinointi- kuin kehityskustannuksetkin. Tämän lisäksi vaivaisen viikon pelimyynnit ovat tuoneet julkaisijalle takaisin ruotsalaisstudio Experiment 101:n ostamiseen käytetyt varat. Sijoitus on siis ollut studioita ja pelisarjoja ahkerasti ostelevalle THQ Nordicille joka suhteessa kannattava.

Jaakko Herranen