Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

Julkaisussaan epäonnistunut Grand Theft Auto -trilogia päivittyi – kammottava sade-efekti ja valtava määrä bugeja korjattu

Rockstar on saanut tuupattua linjoille ensimmäisen Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Edition -korjauspäivityksen.

Bugien riivaama kolmen klassikon paketti on kulkenut julkaisunsa jälkeen hullunmyllystä toiseen. Rockstar on kuitenkin lupaillut parantavansa pelikokemusta lukuisin korjauspäivityksin, joista ensimmäinen on nyt siis saatu linjoille kaikilla alustoilla.

Jaakko Herranen