Chivalry: Medieval Warfare
XCOM: Enemy Unknown
Äärimmäisen onnistunut uudelleensovitus vanhasta strategiaklassikosta.
Dishonoredille lisäsisältöä joulukuussa
Paljon kehuja ansainnut Dishonored saa uutta pelattavaa joulukuussa. Dunwall City Trials nimeä kantava lisäosa tuo mukanaan 10 haastekenttää, joissa pelaajat pääsevät esimerkiksi taistelemaan vihollisaaltoja vastaan ja suorittamaan aikahaasteita.
Pelin julkaissut Bethesda ilmoitti myös tuovansa kaksi juonivetoista lisäsisältöpakettia vuoden 2013 aikana. Toinen näistä keskittyy pelissä tavattavaan salamurhaajaan, Daudiin.
Dunwall City Trials ilmestyy jossain kohtaa joulukuuta ja hintaa paketilla on noin 5€ tai 400 Microsoft-pistettä.
Maailmanennätyksen tehneestä Deadly Premonitionista uusintajulkaisu
Vuonna 2010 PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle julkaistu kauhupeli Deadly Premonition saa The Director's Cut -lisänimellä varustetun uusintajulkaisun. Peli ilmestyy PS3:lle ensi vuonna.
Pelin tarina istuttaa pelaajan FBI:n erikoisagentti Francis York Morganin saappaisiin tutkimaan nuoren naisen murhaa. Rikoksen selvittämisen lisäksi keskeisessä roolissa on selviytyminen yliluonnollisten olentojen valtaamassa Greenvalen kylässä.