Juonivetoisista lisenssipeleistään tuttu Telltale irtisanoi joukon työntekijöitään – The Wolf Among Us 2 ei ole yhtiön mukaan vaarassa
Käynnissä olevien projektien kehitys kuitenkin jatkuu.
Käynnissä olevien projektien kehitys kuitenkin jatkuu.
Sherwoodin iloiset veikot kohtaavat Nottinghamin seriffin kätyreineen.
Diablo IV nähdään piakkoin myös Steam-pelikaupassa, kertoo Blizzard.
Kesällä julkaistu Diablo IV on ollut saatavilla toistaiseksi konsoleiden ohella ainoastaan Blizzardin omassa Battle.net-palvelussa. Moinen jäsenyys edellytetään toki jatkossakin, jotta edistymisen voi siirtää vaivatta alustalta toiselle. Lokakuun 17. päivä julkaistavalle Steam-versiolle on luotu jo oma tuotesivunsakin, sitä voi tutkailla täällä.
Mortal Kombat 1 edustaa sarjan parhaita ja samalla tutuimpia puolia, niin hyvässä kuin pahassa.
Trackmanian syyskausi pyörähti käyntiin konsoleilla ja PC:llä.
Syyskuussa opetellaan kieliä, juostaan metsässä, söpöillään ja ratkotaan pulmia.
Nuuskamuikkusen tähdittämä Snufkin: Melody of Moominvalley on kokeiltavissa Steamissa.
Konsolipelaajat joutuvat odottamaan tovin pidempään.
Horizon Forbidden West: Complete Edition saapuu PlayStation 5:lle ja PC:lle.
Kimura Duo on koostaan huolimatta erinomainen pieni jättiläinen, jonka äänenlaatu häikäisee.