Diablo IV tähdittää loppukuun Game Pass -lisäyksiä – loputkin nimikkeet julkistettiin
Pelattavaa riittää moneen makuun maaliskuussa.
Pelattavaa riittää moneen makuun maaliskuussa.
Akira Toriyaman Sand Land -mangaan perustuvaa peliä voi nyt kokeilla demon verran.
Maaliskuun 1. päivä menehtyneen Akira Toriyaman pitkälle meriittilistalle mahtuu monta muutakin projektia legendaarisen Dragon Ball -sarjan lisäksi. Yksi näistä on Sand Land -manga, joka tosin ilmestyi vain jokusen kuukauden ajan vuonna 2000. Animeleffakin aiheesta saatiin vuonna 2023 aivan uudenkarheaa animaatiosarjaa unohtamatta.
Ubisoft lahjoittaa rahaa merensuojeluun vihollislaivojen upotusten perusteella.
Viivästykset ovat viimein ohi ja on aika alkaa pelkäämään SHODANia.
Epic Games Storesta kuuluu niin uusia ilmaispelejä kuin kevätalennuksiakin.
Sea of Stars -kehittäjä Sabotage työstää peliin paraikaa varsin mielenkiintoista ominaisuutta.
Synkeää etsivämenoa luvassa.
Microsoftin taisi kannattaa tuoda Sea of Thieves oman alustansa ulkopuolelle.
"Milloin tämä Playstation-pelaajien sorto päättyy?"