Nintendo 3DS

Arvostelu

Putkimiehen pileiden paluu

Mario Party: Star Rush on jo neljästoista bailu-Mario, eikä loppua sarjalle näy. Minipeleihin luottavat Mario Partyt eivät juuri eroa toisistaan perusperiaatteeltaan, mutta edes jotain muutosta näyttää aika ajoin tapahtuvan. Tällä kerralla suurin uudistus Nintendo 3DS:lle julkaistussa Mario Party: Star Rushissa on vuoropohjaisen pelaamisen muuttaminen nopeatempoisemmaksi ja vapaammaksi kulkemiseksi.

Esa Linna
Uutinen

NES-klassikko Blaster Master saa ensi vuonna retrohenkistä jatkoa

80-luvun lopussa vanhalla kunnon Nintendo Entertainment System -konsolilla julkaistu Blaster Master on tekemässä paluuta uuden 3DS-nimikkeen voimin.

Liki 30 vuotta vanha alkuperäinen Blaster Master toimii myös Zero-lisänimeä kantavan uuden pelin kivijalkana. Räiskintää väritetään tästä huolimatta uudenkarheilla pelimekaanisilla kikoilla sekä ennennäkemättömillä alueilla ja pomotaisteluilla.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Sinisen siilin paluu

Alun perin Sonic luotiin Sonic the Hedgehog pelin maskotiksi. Sen tarkoituksena oli kilpailla Nintendon luoman Marion kanssa. Nyt vuosia myöhemmin hahmo on noussut yhdeksi suosituimmaksi tasohyppelysankariksi.

Miia Lyyra
Arvostelu

Säät vaihtelee, Dragon Quest pysyy

Dragon Questille pitää nostaa hattua, pitää sitten roolipeleistä tai ei. Sarja on saanut alkunsa jo vuonna 1986, mutta uusia nimikkeitä saadaan markkinoille suhteellisen tasaiseen tahtiin. Tuorein länsimaihin saapunut osanen on 3DS:lle julkaistu Dragon Quest VII: Fragments of the Forgotten Past.

Petri Kataja
Uutinen

Nintendon latauspalvelussa tarjolla eskimoiden taikaa

Tällä viikolla Nintendon latauspalveluun saapuu pitkä listaus alennuksessa olevia pelejä, lisäosia ja teemoja. Listassa olevat nimikkeet päivittyvät kauppapaikalle huomenna torstaina 13. lokakuuta.

Listauksesta nostettakoon Nintendo 3DS:lle 14. lokakuuta ilmestyvä Disney Magical World 2. Kyseessä on sarjan toinen osa. Seikkailemaan pääsee yhdessä esimerkiksi Disneyn Frozenista tuttujen Elsan ja Olafin kanssa.

Miia Lyyra
Uutinen

Nintendon latauspalvelussa etsitään kadonneita värejä Marion tahtiin

Tällä viikolla Nintendon latauspalveluun saapuu pitkä listaus alennuksessa olevia pelejä, lisäosia ja teemoja. Listassa olevat nimikkeet päivittyvät kauppapaikalle torstaina 6.10. ja perjantaina 7.10.

Listauksesta nostettakoon Wii U:lle julkaistava Paper Mario: Color Splash, joka julkaistaan perjantaina 7.10. Color Splashissa Mario ja hänen ystävänsä virailevat Prism Island -saarella, jossa he huomaavat Toadien kadottaneen värinsä. Mario lähtee selvittämään kadonneiden värien arvoitusta uuden ystävän maalipurkki Hyeyn kanssa.

Miia Lyyra
Uutinen

Myyttinen Pokémon saapuu ladattavaksi taskuusi

Kaipaatko Pokémon-peleihisi lisää myyttisiä taskuhirviöitä? Volcanion-taisteluturrikka on nimittäin ladattavissa 3DS-seikkailujen syövereihin tästä päivästä alkaen.

Jälleenmyyjiltä saatava koodi mahdollistaa Steam-taskumonsterin lataamisen peleihin Pokémon Omega Ruby, Pokémon Alpha Sapphire, Pokémon X tai Pokémon Y. Tempaus päättyy marraskuun 23. päivänä.

Petri Kataja