Homestead-laajennus päästää The Elder Scrolls Online -pelaajat kodinrakennuspuuhiin
The Elder Scrolls Online kasvaa ensi vuoden helmikuun aikana maksuttomalla Homestead-laajennuksella.
The Elder Scrolls Online kasvaa ensi vuoden helmikuun aikana maksuttomalla Homestead-laajennuksella.
Helsingissä Kauppatori tunnetaan paitsi myyntikojuistaan ja aggressiivista lokeistaan myös railakkaista kansanjuhlistaan. Perinne juontaa juurensa tietenkin vuoteen 1995, jolloin Suomi toi vihdoin kotiin jääkiekon maailmanmestaruuden. Seuraaviin kisoihin lähdettiin motolla “tavataan torilla” mutta huonolla menestyksellä.
Telltale Gamesin työstämän The Walking Deadin kolmas tuotantokausi starttailee kahden episodin voimin vielä ennen joulua.
Vuoden alkupuolella PC-puolella julkaistu Stardew Valley saapuu joulukuussa myös PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle. Onpa suunnitelmissa Nintendo Switch -painoskin.
Yhdysvaltalaisen Eric Barone -indiesuunnittelijan kyhäämässä Stardew Valleyssä seuraillaan toimistotyöstä maaseudun rauhaan pakenevaa päähahmoa. Pelaajan kontolle jää huolehtia protagonistin ajankäytöstä ja energiankulutuksesta. Kunnianhimoisena tavoitteena olisi saada aikaiseksi menestyvä maatila, toimivan parisuhteen perustamista unohtamatta.
Sheltered is a post-apocalyptic disaster management game that gives a whole new meaning to the term “nuclear family”. Given a head-start over the billions lost in a nuclear holocaust, you must gather as many supplies as possible en route to the concrete underground shelter that will soon become your family home for the foreseeable dreary future.
Ruotsalaisen Frictional Gamesin ihastuttanut ja kauhistuttanut Amnesia on kääntymässä myös PlayStation 4:lle ensi kuun puolella.
Amnesia: Collection -nimiseen pakettiin sisältyy niin vuonna 2010 PC:llä ilmestynyt The Dark Descent -debyyttiosa kuin myös sille julkaistu Justice-laajennus sekä reilut kolme vuotta sitten pelotellut, The Chinese Room -pelitalon kehittämä jatko-osa A Machine for Pigs.
Kokoelma on lunastettavissa noin 30 eurolla PlayStation Storesta 22. marraskuuta alkaen.
Post-apokalyptisiin maisemiin sijoittuva Wasteland 3 on haalinut 2,75 miljoonan dollarin joukkorahoitustavoitteensa kasaan vain kolmessa päivässä.
Kehittäjä InXile on aloitellut sangen menestyksekkäästi Wasteland 3 -rooliseikkailunsa joukkorahoituskampanjaa. Nyt aiheen tiimoilta on saatu myös hieman varhaista pelikuvaa.
Parin minuutin mittainen pelikuvapätkä esittelee pikaisesti Coloradon kylmänkalseita maisemia sekä uutta, keskustelujen aikana vaihtuvaa kuvakulmaa. Lopullisessa pelissä on myös post-apokalyptisiä ajoneuvoja, ympäristöön ripoteltuja vaaroja sekä verkkomoninpeli. Wasteland 3:n parissa pakertaa suuri osa Torment: Tides of Numeneraa työstäneestä tiimistä.