Lepakkomiehen seuraava seikkailu esillä pahiksista vihjailevalla trailerilla
Batmanin tuleva seikkailu viihdyttää (ja naurahtaa) ensitrailerillaan.
Batmanin tuleva seikkailu viihdyttää (ja naurahtaa) ensitrailerillaan.
Löytyykö havittelemasi Goldeen keskeltä lammikkoa? Tähän enemmän tai vähemmän yleiseen Pokémon Go -pelin ongelmaan tarjotaan ratkaisua Pokédrone-nimisellä pienoislennokilla.
Maailmanlaajuiseksi ilmiöksi kohonnutta Pokémon GO -peliä on saatu toistaiseksi odotella saapuvaksi Suomen perukoille. Nyt odotus on päättynyt.
Pokémon GO on menestyksestään huolimatta – tai ehkä juuri siitä johtuen – kärsinyt julkaisustaan saakka palvelinongelmista. Kehittäjä Niantic Labs on nyt onneksi saanut serverinsä siihen kuosiin, että taskuhirviöitä päästään metsästämään peräti 26 uudessa maassa.
Episodipeleistään tunnetun Telltale Gamesin näkemys Batmanin tarinasta käynnistyy elokuussa.
Pokémon GO on jälleen askeleen lähempänä suomalaisia pelin tehtyä Euroopan debyyttinsä tänään Saksassa.
Muutamassa päivässä valtaisaksi ilmiöksi kohonnut Pokémon Go on näkemässä päivänvalon piakkoin myös Suomen kamaralla.
Pokémon Go on toistaiseksi houkutellut ihmisiä ylös, ulos ja lenkille ainoastaan Pohjois-Amerikassa, Uudessa-Seelannissa sekä Australiassa. Ingress-aluevaltauspelinkin kehittänyt Niantic Labs lykkäsi laajempaa julkaisua selvittääkseen peliä vaivaavat, astetta suuremmat serveriongelmat. Yhteysongelmien lisäksi Pokémon Go on painiskellut monenlaisten bugien kanssa.
Puhelimen sijaintipalveluihin ja tosielämän liikkumiseen luottava Pokèmon GO on saatu julkaistua Australiassa, Uudessa-Seelannissa sekä Japanissa. Australian viranomaiset ilmoittivat heti kättelyssä hupaisista lieveilmiöistä Darwinilaisella poliisiasemalla.
Heavy Rainista sekä Beyond: Two Soulsista tätä nykyä tunnetun Quantic Dream -studion klassikkopeli Fahrenheit on saapumassa vahvistetusti myös PlayStation 4:lle.
Pelitalon Twitter-tilillä julkaistun tiedotteen mukaan vuonna 2005 julkaistun scifi-trillerin remasteroitu versio nähdään Sonyn konsolilla täydessä 1080p-resoluutiossa. Digitaalisesti ilmestyvän FAHRENHEIT - Indigo Prophecyn voi lunastaa PlayStation Storesta 18. heinäkuuta alkaen noin 14,99 eurolla.
Vankilasuunnittelupeli Prison Architect julkaistaan 28. kesäkuuta PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle ja Xbox Onelle.
Ennakkotilaajille on luvassa ilmainen latauspaketti "All Day and a Night", joka sisältää kahdeksan uutta karttaa, juonia ja vankilanjohtajia. Tarjous on saatavilla myös niille, jotka omistavat Xbox Onen Early Access -version. Julkaisun jälkeen latauspaketin voi poistaa noin kymmenellä dollarilla.
Zen Pinballista ja Pinball FX2:sta tunnettu Zen Studios on tehnyt yhteistyösopimuksen Fox Digital Studiosin kanssa luodakseen Alien-teemoitettuja flipperipöytiä.