Heinäkuun jälkipuoliskon Game Pass -lisäykset paljastettiin – Sea of Thieves seilailee laajennuksessaan kohti Monkey Islandia
Microsoft on paljastanut heinäkuun loppupuoliskon Xbox Game Pass -lisäyksensä.
Microsoft on paljastanut heinäkuun loppupuoliskon Xbox Game Pass -lisäyksensä.
Kesäkuukaudet tarjoavat lomailua, taistelua, sukeltamista, hiippailua, mysteereitä, perspektiiviä ja ruokailua.
Devolver Digital paljasti, että apinasaarelle palataan mobiililaitteilla heinäkuun lopussa.
Tänä vuonna ilmestyväksi odotetun Just Cause Mobilen kehittäminen on lopetettu tyystin.
Microsoft on paljastanut lisää Game Pass -lisäyksiään kesäkuun jälkipuoliskolle, tällä kertaa myös hieman heinäkuun puolelle.
Kovalla hypetyksellä julkaistu mutta kohtuullisen vähälle huomiolle viime vuoden ilmestymisensä aikaan jäänyt Need for Speed Unbound on tällä kertaa ehkäpä lisäysten nimekkäin tuotos. Tarjolla on toki jälleen monenlaista muutakin tahkottavaa kesähelteille, genrestä jos toisestakin. Listaus päivämäärineen, alustoineen ja mahdollisine arvostelulinkkeineen uutisen lopussa.
Backbone tarjoaa alustan ja laitteistoa mobiili- ja pilvipalvelupelaamiseen.
Xbox on paljastanut Game Pass -palvelunsa loppukuun lisäykset.
Oxenfree II: Lost Signals sai vihdoinkin julkaisupäivänsä – toivoa sopii, että viimeisen sellaisen.
Indiehitti Oxenfreen tarinaa itsenäiseen tyyliinsä jatkava Lost Signals julkistettiin ja oli tarkoitus alkujaan myös julkaista jo vuonna 2021. Kehitystyö on kuitenkin venähtänyt sittemmin Netflixin huomaan päätyneellä Night School Studiolla tovin jos toisenkin, joskin valmista näyttäisi vihdoin olevan tulossa. Uusi julkaisu tapahtuu nykytiedon valossa heinäkuun 12. päivä.
Niantic työstää varsin suosittuun Monster Hunter -lisenssiin luottavaa mobiilipeliä.
Monster Hunter Now on Nianticin kehityksessä yhteistyössä pitkäikäisen sarjan luoneen Capcomin kanssa. Peli noudattelee kehittäjälleen ominaisia linjauksia lisätyn todellisuuden ominaisuuksineen, joskin tällä kertaa taskumonstereiden tai pikmin-otusten tilalla ovat astetta isommat monsterit. Kuvakaappauksia voi tutkailla uutisen lopun galleriasta.
Microsoft on paljastanut Game Pass -palvelunsa huhtikuisia lisäyksiä.