Android

Uutinen

The X-Files tekee tammikuussa paluun pelimaailmaan

Julkaisija FoxNext on paljastanut pitkäikäisen The X-Files -sarjan taipuvan pitkästä aikaa pelimuottiin tammikuisella The X-Files: Deep State -mobiiliseikkailulla.

Ilmaiseksi jaeltava The X-Files: Deep State heittää pelaajan FBI-agentti Dalen saappaisiin tämän sukeltaessa mystisten salaliittojen maailmaan. Käytännössä pelaajan tehtävänä on tutkia ympäristöjä, bongailla piilotettuja johtolankoja, ratkoa pulmia sekä kuulustella todistajia ja epäiltyjä etenemisen mahdollistamiseksi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Mobiililaitteille ilmestyvä Animal Crossing: Pocket Camp julkaistaan keskiviikkona

Animal Crossing -sarjan Pocket Camp -lisänimellä kulkeva mobiilipainos on saanut julkaisupäivänsä kuluvan viikon keskiviikolle.

Luvassa on Nintendon kotikonsoleilta tuttua kevyttä elämäsimulaatiota ja oman kodin rakentelua. Askeettisempaa eloa päästään kokeilemaan kätevällä asuntoautolla, jonka myötä oman minileirinsä voi pystyttää vaikkapa hiekkarannan kupeeseen tai metsän siimekseen. Myös lupsakat ihmissuhteet muihin hassunhauskoihin otuksiin näyttelevät pelissä tärkeää roolia.

Jaakko Herranen
Uutinen

Final Fantasy XV:n taskuversio söpöilee uudella trailerilla

Square Enix on julkaissut uuden ytimekkään trailerin Final Fantasy XV: Pocket Edition -seikkailunsa tiimoilta.

Kymmeneksi episodimaiseksi kokonaisuudeksi saksittu Final Fantasy XV: Pocket Edition sisältää valtaosan alkuperäisen pelin sisällöstä, joskin astetta söpömpiin kuoseihin paketoituna. Uusi traileri esitteleekin jo emopelistä tutuksi tulleiden hahmojen, maisemien ja vihollisten taskunpohjalle sujahtavia versioita.

Jaakko Herranen
Uutinen

Guardians of the Galaxyn ensimmäisen kausi saa päätöksensä tiistaina

Guardians of the Galaxy: The Telltale Series on ehättänyt jo viimeiseen episodiinsa saakka. Don't Stop Believing -nimellä kulkeva osa julkaistaan tiistaina, 7. marraskuuta.

Uusi traileri esittelee päätösepisodin tunnelmia, kun Star-Lord tiimeineen pyrkii kokoamaan kunnialla rivinsä ennen pakollista lopputaistelua. Panoksena on jälleen kerran galaksien pelastaminen tuholta – kuinkas muutenkaan.

Guardians of the Galaxy: The Telltale Seriesin pariin päästään PC:llä, PlayStation 4:llä, Xbox Onella sekä iOS- ja Android-laitteilla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ilmaista sodankäyntiä tarjoava War Thunder julkaistaan myös Xbox Onelle

Ilmaispelattava sotapeli War Thunder on tekemässä tuloaan myös Xbox Onelle, kertoo kehittäjä Gaijin Entertainment.

Muille alustoille liki vuosi sitten ilmestyneen War Thunderin lupaillaan hyödyntävän Xbox One X -konsolimallin tehoja. Muutoin kehittäjät eivät ole toistaiseksi pukahtaneet yksityiskohtia Xbox One -version tiimoilta. Peli on toistaiseksi haalinut muilla alustoilla yhteensä yli 20 miljoonaa sodankävijää, joten eeppiset taistelut maistunevat mainiosti myös Xbox Onen omistajille.

Jaakko Herranen